”Herra sotilaspastori, mikä on se usko, jolla pelastuu?”

Rannikkoprikaatin sotilaspastori Henri Kivijärvi on hoitanut virkaansa jo 20 vuoden ajan. Myös hänen isänsä on toiminut samassa tehtävässä 1970-luvun alkupuolelta alkaen.

– Minähän olen syntynyt tänne Upinniemeen, Kivijärvi kuvaa. 

Haastattelen häntä, koska Upinniemen varuskunnassa on ilmeisesti herätystä, tai vähintään etsintää. Jokaiselle saapumiserälle järjestettävään ja halukkaille tarjolla olevaan aikuisrippikouluun osallistui tänä vuonna ennätysmäärä varusmiehiä ja -naisia: peräti 50. 

– Minun havaintoni ovat Puolustusvoimien mittakaavassa tehty pienessä joukossa ja ovat ilman vertailua pelkkiä mielipiteitä, mutta niillä tiedoilla haluan sanoa, että mielenkiintoa kristinuskoa kohtaan ei ole pelkästään varusmiehillä, vaan myös yleisesti nuorella henkilökunnalla, Kivijärvi kertoo.

– Kun itse olin 1990-luvun alussa varusmiehenä, suhtautuminen uskontoon ei ollut kielteistä mutta ei positiivistakaan. Se oli neutraalia, sellaista mitä yleisesti kutsutaan riviluterilaisuudeksi. Se oli olemassa, mutta siitä ei puhuttu. Tästä on tultu valtava matka eteenpäin.

Kivijärvi jatkaa, että ”uskosta on tullut keskustelun aihe” varusmiespalvelusta suorittavien keskuudessa. 

– Se on aika häkellyttävää.

”Erikoista ja jännittävää”

Henri Kivijärvi kertoo, että ennen varusmiesten kotiutumista sotilaspastori pitää heille viimeisen oppitunnin, jonka jälkeen on kotiutumiskirkko. Vuosi sitten tämän jumalanpalveluksen päätyttyä kolme upseerioppilasta jäi paikalle, ja yksi heistä esitti kaikkien puolesta kysymyksen: ”Herra sotilaspastori, millaista on se usko, jolla pelastuu?”

– Olin itse jo pikkuisen uninen siinä vaiheessa iltaa, mutta kysymys tuotti adrenaliinipiikin, ja juttu alkoi luistaa nopeasti.

Varusmiesten joukossa on tietysti joka vuosi monien maailmankatsomuksien edustajia muslimeista vapaa-ajattelijoihin.
– Aika monet ovat älyllisesti rehellisiä agnostikkoja. Puhtaat ateistit ovat hyvin harvassa ja silloinkin suhtautuminen nousee usein jostakin oman elämän negatiivisesta kokemuksesta. 

 – Rippikoulussa on aina monenlaisia katsomuksia paikalla. Hyvä esimerkki oli tässä rippikouluryhmässä ollut varusmies, joka oli mormonikirkon jäsen ja hänellä oli myös mormonikirkon pappisstatus. Hän piti rippikoulua mielenkiintoisena kokemuksena. 

Kivijärvi kuvailee, että on ”erikoista ja jännittävää”, että yhtäkkiä 50 osallistuu rippikouluun. Hän ei osaa oikein sanoa, mikä on suosion syy. 

– Ainoa mainos oli yksikön ilmoitustaululla oleva paperi, jossa oli lähinnä iso QR-koodi. Ei se vaikuta mielenkiintoiselta. Siksi minuakin kiinnostaisi, miksi väkeä tuli niin paljon. 

Ennen koronaa oli vuosia, jolloin kukaan ei ollut kiinnostunut uskon asioista, mutta nyt sellaisetkin, jotka eivät ole koskaan kuuluneet kirkkoon, haluavat punnita toistensa vakaumusta ja omaansa, osallistua keskusteluun. Oman varusmiesaikani aikana ei tällaista kiinnostusta ollut. 

Sodan läheisyys tuntuu

Sotilaspastori kertoo, että rippikoulussa varusmiesten kanssa puhutaan ihmiskäsityksestä ja sodan etiikasta, mutta nykyisin ”ylivoimaisesti eniten” siitä, miten kristinuskossa käsitetään Jumala. 

– Se oli ehdoton ykkönen. Olen itse kirjoittanut graduni Pyhästä Kolminaisuudesta, ja menimme lopulta keskusteluissa aika syvälle. 

Mutta mikä on se tarve, johon varusmiehet kaipaavat tietoa Jumalasta? 

Silloin tulee kyseeseen iankaikkisuus ja Jumala.

– Maailma on niin paha ja sota on niin lähellä. 20-vuotiaan kaverin liike pysähtyy, ja aletaan puhua kuolemasta. Silloin tulee kyseeseen iankaikkisuus ja Jumala. Varusmiehet haluavat kysellä kaikenlaista. Se on ollut itsellenikin pieni ylläri, Kivijärvi sanoo. 

Pappina Henri Kivijärvi on kokenut tilanteen ”tavattoman mielenkiintoisena”. 

– Eilen kun harjoiteltiin kenttähautaamista keskellä metsää ja puhuttiin vainajien kunnioittavasta kohtelusta, ja harjoitus hetkeksi pysähtyi, eräs varusmies juoksi perääni, koputti olkapäähäni ja sanoi: ”minä haluaisin tulla kastetuksi”. Harvoin menee jauhot suuhun, mutta siinä vähän meni.

– Aloimme sitten sopia, miten menemme eteenpäin. Aloimme suunnitella rippikoulua, joka sitten johtaa kasteeseen. 

Isähahmo tukee monia

Mutta mitä kaikkea sotilaspastori tekee? Kivijärvi kertoo, että psykososiaalinen tuki on tärkeä osa tehtävää. 

– Esimerkiksi kun Raaseporissa oli iso tasoristeysonnettomuus, minut käskettiin aamutelevisioon kommentoimaan tätä puolta.

Sotilaspastori voi pitkään tehtävässä oltuaan saavuttaa myös eräänlaisen isähahmon roolin. 

– Tällä hetkellä meidän perusyksiköidemme päällikötkin ovat pitkälti olleet varusmiehiä, kun olen itse ollut sotilaspastorina. He lähestyvät yllättävän helposti ja laaja-alaisesti monissa eri asioissa.

Paraatihartaudet ja muut kirkolliset toimitukset ovat totta kai tärkeä osa sotilaspastorin työnkuvaa. Kivijärvi kertoo hitunen ylpeyttä äänessään, että hänellä on Upinniemessä ”oma kirkko” eli Merikappeli. 

– Se on tärkeä. Minulla onkin ehkä keskimääräistä sotilaspappia enemmän toimituksia. Tämä on kaiken kaikkiaan kiva homma, mutta tekemistä on älyttömän paljon. 

– Olen usein myös Merisotakoulussa opettajan roolissa. Olen opettanut esimerkiksi toimintakykyä ja sen osa-alueita. 

Suuria tilaisuuksia sotilaspastorin työssä ovat esimerkiksi kenttäehtoolliset, joissa saattaa olla 300-400 osallistuja sekä valapäivän kenttähartaus, jota on kuulemassa usein jopa 4000 ihmistä. – Kyllä ehtoollisia aika tasaisin väliajoin vietetään. Merikappelissa on 22 messua vuodessa suunnilleen. Pyrin olemaan paljon maastossa mukana, koska siellä ihmiset ovat yleensä halukkaita keskustelemaan. Ihan eri tavalla kuin työpöydän, tietokoneen ja laitteiden äärellä, Kivijärvi kertoo. 

Tänään hänellä on ohjelmassa paperitöitä.

– Alan rakentaa kriisitukiryhmälle toimintamalleja. 

Patristiikka innostaa

Kivijärven mukaan varusmiehille on hyvä puhua hengellisistä asioista konkreettisia esimerkkejä käyttäen. 

– Kun edessäni on motivoitunut joukko, minun täytyy ottaa käsillä olevasta hetkestä ja viitekehyksestä yhtymäpinta hengellisiin asioihin. Toimintaympäristön tuntemus on siksi tärkeää. Sitä kautta löytyy yhteys joukkoon. Jeesus olisi voinut sanoa mitä tahansa, mutta hän käytti vertauksia ihmisten arkielämästä. Tilanteita, joissa kuulijat takuuvarmasti ovat olleet, Kivijärvi avaa. 

Teologialtaan hän toteaa olevansa ”aikamoinen muinaisjäänne”. 

– Olen tutkinut muinaisen kirkon teologiaa ja lukenut patristiikkaa eli kirkkoisiä. Konservatiivi on kamalan latautunut sana, mutta näkökulmani on kyllä hyvin konservatiivinen. Osa näistä ajatuksista, joita nykypäivänä esitetään, on minulle hyvin vieraita. 

Näinä aikoina sotilaspastori joutuu miettimään sitäkin, että mitä jos Suomi joutuisi sotaan. Kivijärveä kyseinen skenaario ei hämmennä. 

– Minulla on siinä selvä rooli. Olisi luontevaa tukea sotilaita, jos Suomen alueellista koskemattomuutta loukattaisiin. Olen sitä saanut pitkään pohtia. Sain vähän normaalia enemmän sotilaskoulutustakin, kun kävin esiupseerikurssin ja sain ylennyksen komentajakapteeniksi. Olen maavoimien kielellä siis majuri. 

– Olen paljon myös lukenut sodan ajan sotilaspapeista, ja kun aloitin, aika monta heistä tapasinkin. 20 vuotta sitten heistä oli vielä monia elossa. Nyt en tiedä onko enää ketään.