Mongolialainen Dashka oli kiukkuinen, kun ihmiset eivät saaneet esteettömyyttä kuntoon. Vammaisjärjestöjen yhteistyö muutti asenteen.
Mongolian Ulaanbaatarin Bayangolin kaupunginosa on sekoitus perinteistä nomadielämää ja urbaania keskiluokkaisuutta. Jurtat ja pilvenpiirtäjät saa helposti mahtumaan samaan kuvaan.
Nykyisin järjestöjohtajana työskentelevä Dashka sairastui täällä nelivuotiaana polioon. Liikuntavammasta tuli pysyvä, mutta sairauteen liittyvän häpeän hän on pystynyt voittamaan.
Hänen aiempi työpaikkansa oli Mongolian julkishallinnossa, jossa hän toimi vammaisten asemaa ja valmiuksia parantavien toimien konsulttina.
”Omasta vammaisuudestani en halunnut puhua.”
– Omasta vammaisuudestani en kuitenkaan halunnut puhua.
Tarvittiin monta askelta, ennen kuin Dashka uskalsi tulla esiin vammansa kanssa.
Kahdeksan vuotta sitten hän alkoi katsoa kotikaupunginosansa Bayangolin vammaisten ihmisten elämää uusin silmin. Heitä oli noin 5000, ja monilla oli samanlaisia kysymyksiä ja haasteita kuin hänellä.
Hän päätti perustaa järjestön, joka sekä puolustaisi että edistäisi vammaisten ihmisten oikeuksia hänen omassa kaupunginosassaan.
Koulutuksesta energiaa
Vauhtia haaveille antoi Lähetysyhdistys Kylväjän kehitysyhteistyö, jonka yksi tavoite oli vahvistaa vammaisjärjestöjen toimintaa Mongoliassa.
Suomen ulkoministeriö oli hankkeen päärahoittaja, ja yhteistyö Mongolian vammaisjärjestöjen kanssa vammaisten ihmisten aseman parantamiseksi jatkuu edelleen.
Vammaisille ihmisille tarjottu koulutus muutti Dashkan maailman. Hän kuuli lakiin perustuvista oikeuksistaan ja sai työkaluja muuttaa asenteita ja käytäntöjä.
”Olen kasvanut ihmisenä ja johtajana.”
– Sain valtavasti energiaa. Yhdessä toisten kanssa olen kasvanut sekä ihmisenä että johtajana.
Aiemmin Dashka teki valtion määräämiä esteettömyystarkastuksia yrityksiin. Työ tuntui turhauttavalta. Hän saattoi moittia ja jopa haukkua yrittäjiä, jos nämä eivät täyttäneet esteettömyysvaatimuksia.
– Silloin en vielä osannut tehdä yhteistyötä. Nyt ymmärrän, että muutos syntyy yhteisvoimin, ei käskemällä.
Tiimi ja perhe
Dashkalla on vastuullinen asema valtion nimeämänä esteettömyystarkastajana ja esteettömyyteen liittyvien kysymysten neuvonantajana.
Hän vierailee samoissa yrityksissä kuin ennen, mutta asenne on muuttunut.
– Tämä työ ei ole vain minua varten, vaan se on kaikkien vammaisten hyväksi. Kun esteettömyys paranee, yhä useammalla on tasa-arvoisempi asema yhteiskunnassa.
Dashkan mukaan hankkeen tärkein tulos on yhteisöllisyyden vahvistuminen.
– En ole enää yksin. Meillä on vahva verkosto – neljätoista järjestöä, jotka tukevat toisiaan. Olemme tiimi ja perhe. Yhdessä meillä on voimaa muuttaa asioita.
Valmisteilla esteettömyyslaki.
Mongoliassa on alle neljä miljoonaa asukasta, joista reilusti yli sata tuhatta on vammaisia henkilöitä. Heistä yli 80 prosenttia on työikäisiä.
Laki vammaisten oikeuksista on parhaillaan uudistettavana, ja hallitus valmistelee myös maan ensimmäistä esteettömyyslakia.
Lainsäädäntö paranee
Vaikka lainsäädäntö on kehittynyt, arki törmäyttää moniin suljettuihin oviin. Esimerkiksi julkiset tilat ja liikenne ovat usein vaikeasti saavutettavia.
Monilta vammaisilta ja heidän asemansa parantamisesta vastuussa olevilta puuttuu tietoa. Huolta on herättänyt erityisesti vammaisten naisten asema terveydenhuollossa.
Dashkalla on silti myös myönteistä kerrottavaa.
Esimerkiksi viittomakielen osaaminen ja viittomakielen asemaan liittyvä lainsäädäntö kehittyvät, ja parhaillaan valmistellaan lakiesitystä viittomakielen virallisesta asemasta.
– En häpeä enää vammaisuuttani. Olen oppinut, että meillä on oikeus olla mukana ja vaikuttaa. Muutos alkaa siitä, että lähdemme yhdessä sitä kohti.
