Pidätkö sinäkin käytännöllisistä lahjoista? Minulle myös elämyslahjat ovat mieluisia. Kun viimeksi täytin pyöreitä, saamani elämyslahjat toivat iloa peräti puolitoista vuotta. Jotkut lahjat olivat vene-, metsä- tai museoretkiä, toiset konsertti-, ooppera- tai teatterilippuja. Talouteni oli tiukoilla, ja tuntui hassulta saada nauttia kulttuuriylellisyyksistä juuri silloin. Olisivatko Jumalan lahjatkin tällaisia? Käytännöllisiä, elämyksellisiä ja köyhän rikkaaksi tekeviä.
Onko Jumalan antama vanhurskauden lahja tarkoitettu hyllykoristeeksi vai käytettäväksi? Jeesus rohkaisee etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa eli ojentautumaan hänen tahtonsa mukaan (Matt. 6:33). Sen seurauksena huolehtiminen vähenee. Kuuliaisuudesta seuraa vapautta ja huolettomuutta sekä lisäksi myös elämää elävöittäviä elämyksiä. Tavalliset ihmiset pääsevät osallisiksi Jumalan rikkaudesta, löytöretkestä, täyteläisestä elämästä.
Minulla seikkailu on ollut kirjaimellista, kun Jumala on johdattanut minut esimerkiksi katutyöhön New Yorkiin tai mediatyöhön Etelä-Afrikkaan. En nyt kuitenkaan tarkoita tätä. Tarkoitan sitä, että pystyn ajattelemaan toisenkin hyvää, enkä vain omaani. Tarkoitan antautumista Jumalan rikkinäistä sisintäni parantavalle työlle. Kun suostun, Pyhä Henki tekee tottelemisen mahdolliseksi.
Lahja käytössä
Armo on lahja. Vasta, kun otan sen uskossa vastaan, se aktivoituu elämässäni. Uskon on tarkoitus johtaa vanhurskaaseen elämään, uskon käytännölliseen soveltamiseen arjessa. Armoa ei voi ansaita, mutta Jumala palkitsee soveltamisen ja päättää itse miten.
Miltä sinusta tuntuu, kun näet ystäväsi käyttävän antamaasi lahjaa? Kyllähän se lämmittää mieltä. Tulee arvostettu ja rakastettu olo. Tuntuisiko Jumalastakin tältä, kun käytät hänen antamaansa lahjaa? Myhäileekö hän, kun laitamme uskon käytäntöön? Miltä hänestä tuntuu, jos laitamme lahjan hyllyyn pölyttymään?
Tästä tulee mieleen viisaat ja tyhmät morsiusneidot (Matt. 25:1–13). Kaikilla oli lamput, mutta puolet heistä ei pitänyt niistä huolta eikä niistä ollut heille hyötyä.
Seuraavassa Jeesuksen tarinassa palvelijoille annettiin tehtäväksi investoida rahaa. Kaksi heistä toimi oma-aloitteisesti ja menestyi, kolmas oli passiivinen ja kaivoi talenttinsa maahan (Matt. 25:14–30). Molemmissa vertauksissa henkilöiden teot paljastivat heidän asenteensa, ja seuraamukset olivat heidän tekojensa mukaisia.
Talenttivertauksessa mies ei tehnyt mitään, koska pelkäsi isännän ankaruutta. Jumalan valtakuntaa ei ole annettu meille sitä varten, että peloissamme säilyttäisimme sitä. Tämä palvelija kohtasi sen mitä ansaitsikin, koska hänellä ei ollut luottamusta ja siitä tulevaa uskallusta.
Pystyn samastumaan mieheen. Varsinkin uskon elämän alussa olin varma, että aina kun mielestäni petin Jumalan luottamuksen, hän oli vihainen. Otin häneen etäisyyttä. Tällainen tuomitsemisen pelko on meissä monessa syvällä.
Rakkauslahjan voima
Mutta “rakkaudessa ei ole pelkoa” (1. Joh. 4:18 UT2020). Ymmärrän tämän niin, että koska olen ottanut rakkaudesta annetun vanhurskauden lahjan vastaan ja Jeesus on puolellani, minun ei tarvitse pelätä Jumalan tuomiota. Oikea jumalakuva on tärkeä. Jumala ei pakota. Jos minulle tulee yhtään sellaista pakonomaista kuuliaisuuspainetta, otan aikalisän ja odotan. Juttelen jonkun kanssa. Pyydän vahvistusta. Jos pelkään menettäväni Jumalan hyväksynnän, heittäydyn Jeesuksen armon varaan. Jos pelkään, että odottamisen seurauksena menetän jonkin tärkeän mahdollisuuden, ajattelen, että Jumala kyllä pystyy antamaan sen minulle takaisin, jos se on minulle tarkoitettu. Jumala näkee, että sydämessäni haluan totella häntä.
Kreikassa asunut suomalainen Nunna Kristoduli kirjoittaa: “Hengellisessä elämässä pelolla ja painostuksella ei saa olla mitään sijaa. Jos sellaista esiintyy, ei ole enää kysymys hengellisestä elämästä, jolla tarkoitetaan Jumalan ja ihmisen vapaata yhteyttä.”
Rakkaus, vapaus ja kuuliaisuus ovat samassa uskon paketissa.
Kuuliaisuus Jumalalle -sarja osa 5
Blogisarja perustuu Maarit Erosen raamattutyökirjaan Yhdessä, kuuliaisuutta joka päivä
