Ystävyysseurakuntatoiminta kärsii nyt monesta syystä, mutta Hämeenkyrössä juhlittiin juuri Viron Mustveen väen kanssa lämmintä, vuonna 1980 startannutta yhteydenpitoa

 
 

Rovasti Hannu Lehtipuu (oik.) oli avainhenkilö tapahtumissa, joiden myötä hämeenkyröläiset saivat ystäviä Viron Mustveesta. Siimon Haamer (vas.) ja Aivo Prükk kiinnittivät hänen rintaansa kunniamitalin 7.9.2025. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Naapurimaiden ystävyysseurakunnilta löytyi kaksi ajankohtaista, yhteistä asiaa. Kumpikin hakee uutta kirkkoherraa ja kirkot ovat remontissa.

Enemmistöllä Suomen evankelis-luterilaisista seurakunnista on jossain päin maailmaa ystävyysseurakunta.

Ahkerimmin sopimuksia on solmittu Viron, Inkerin ja Unkarin luterilaisten kirkkojen seurakuntien kanssa, mutta kohteita löytyy myös esimerkiksi Latviasta, Romaniasta ja Tansaniasta.

Käytännössä toiminta on retkiä, vierailuja sekä taloudellista apua mutta myös ystävyyttä ja rukousyhteyttä.

Tämä kirkollinen kansanliike on kuitenkin juuri nyt Kirkkohallituksen asiantuntijan, Ari Ojellin, mukaan murroksessa. Ystävyysseurakuntatoiminnan aloittaneet kristityt henkilöt ovat ikääntyneet ja väistyneet aktiivitehtävistä, eikä nykyisillä seurakuntalaisilla ja työntekijöillä välttämättä ole enää samaa paloa.

Yhteyksiä itäiseen naapuriin ovat mutkistaneet Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja rajasulku sekä jo aiemmin koronapandemian aiheuttamat matkustusrajoitukset.

Suomen piispat antoivat toukokuussa 2024 ohjeen, jonka mukaan taloudellinen tuki Inkerin kirkolle ja sen seurakunnille tulee toistaiseksi lakkauttaa Venäjän hyökkäyssodasta johtuvien pakotteiden vuoksi.

Inkerin kirkko on Venäjällä sijaitseva luterilainen kirkko, joka on perustettu 1600-luvulla.

– Muutoin yhteistyö on sallittua ja suotavaakin. Se on myös rauhantyötä.

Kiitollisella mielellä

Hämeenkyrön ev.-lut. seurakunta on kuitenkin onnistunut vaalimaan ystävyyttä Viron Mustveen seurakunnan kanssa. Yhteys syntyi vuonna 1980, jolloin Hannu Lehtipuu – nykyisin 94-vuotias rovasti – tapasi Viron matkalla Eenok Haamerin, Mustveen seurakunnan kirkkoherran.

Viime maaliskuussa Haameria oli saattamassa haudan lepoon yli 500 ystävää – myös 70 Viron evankelis-luterilaisen kirkon pappia sekä hämeenkyröläisiä.

Syyskuussa 2025 Mustveen seurakuntaväki matkasi Suomeen viettämään pitkää viikonloppua.

Yhteisessä seurakuntaillassa Eenok Haamerin poika Siimon Haamer sekä papin sijaisuutta mm. Mustveessa ja Lohusuussa hoitava Aivo Prükk palkitsivat Hannu Lehtipuun ja Hämeenkyrön seurakunnan diakoniatyöntekijän, Johanna Graeffen, aktiivisesta ystävyysseurakuntatoiminnasta Viron evankelis-luterilaisen kirkon myöntämillä kunniamitaleilla.

Lehtipuu muisteli 1980-luvun tapahtumia. Siimon Haamer puolestaan kertoi hauskasti ja samalla koskettavastikin siitä, miten suureksi hyödyksi lahjoitusvaroin aikanaan hankitut autot Mustveessa olivat ja millä tavoin niillä kuljetettiin väkeä kristittyjen kokoontumisiin.

Juuri nyt Mustveen kirkon vuotavaa tornia korjataan perusteellisesti. Taloudellisesti seurakuntaa auttaa Viron muinaismuistojen suojeluviraston myöntämä avustus.

Tiedossa ei sen sijaan ole, miten Mustveen ja Lohusuun kirkkoherrakysymys ratkeaa.

Samojen asioiden äärellä ollaan Hämeenkyrössä, jossa rekrytoidaan kirkkoherra ensi vuonna eläkkeelle siirtyvän Jorma Pitkäsen seuraajaksi.

Hämeenkyrön kirkko on mittavan remontin kohteena.

Hämeenkyrön seurakunnan diakoniatyöntekijä, Johanna Graeffe, sai Viron evankeli-luterilaisen kirkon kunniamitalin aktiivisesta ja ansiokkaasta ystävyysseurakuntatoiminnasta. Vieressä kirkkoherra Jorma Pitkänen. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Seuraavaksi:

Tampereella jaetaan ensimmäistä kertaa ruokaa lemmikeille – ”Meiltä kysytään usein koiran- ja kissanruokaa”