Vuosia sitten saatu profetia toteutui: ”Hyvällä tavalla kuuluu elämän rosoisuus”

 
 

Albumilla laulamassa oli 27 lasta. Julkaisujuhlassa Seinäjoen Vapaakirkossa heitä oli vielä enemmänkin paikalla. Kuva: Juha-Pekka Hopeavuori

Seinäjoen vapaaseurakunnassa juhlittiin tuoretta lastenmusiikin albumia. Ole rohkea! -nimiselle albumille äänitettiin kaikkiaan yksitoista Aina-Leena Koivusalon sanoittamaa laulua.

Useita vuosia sitten Aina-Leena Koivusalo oli kokouksessa Helsingin vapaaseurakunnassa. Eero Pynnösen kautta hän sai profetian sanan: ”Tulet tekemään hengellistä lastenmusiikkia.”

—Muistan ajatelleeni, että tokkopa vain, Koivusalo kertaa.

Kaiken lopputulemana niin kuitenkin kävi. Maaliskuun alussa Seinäjoen vapaaseurakunnassa julkaistiin albumi täynnä lastenmusiikkia. Laulujen tekstit, sovitukset sekä myös stemmalaulu on Aina-Leena Koivusalon tuotantoa.

—On tähän satsattu, ja olo on vähän epätodellinenkin. Toisaalta haikea, tähänkö työ nyt päättyi.

Julkaisutapahtuma oli iloinen tilaisuus, joka sisälsi muun muassa paljon lauluja, näytelmiä ja erilaisia esityksiä. Kuva: Juha-Pekka Hopeavuori

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Korona-aika vaikutti koko lailla kaikkeen mahdolliseen toimintaan Suomessa, niin myös seurakuntien lastentyöhön. Rajat olivat kiinni ja rajoitukset voimassa.

Koivusalo muistelee, että seurakunnassa ei tuohon aikaan ollut lastentyötä, joten hän alkoi tehdä videoita, kuten monet muutkin lapsityöntekijät.

Noihin hetkiin syntyi laulu nimeltä Kadonnut kolikko.

—Albumin nimikkokappale Ole rohkea! puolestaan oli aluksi jotain, mitä mietin apumelodiaksi pyhäkouluun.

Vuoden 2025 alkupuolella Koivusalo havahtui siihen, että lauluja olisi valmiina kymmenkunta. Siinä yhteydessä hän myös muisti jo tovi sitten saamansa profetian.

—Aloin pyöritellä mielessäni, voisiko nämä laulut äänittää. Vinkkasin ajatustani rumpali Mika Roineelle, ja hän innostui projektiin mukaan, Koivusalo toteaa.

Aina-Leena Koivusalo vastasi albumin kappeleiden sanoituksista, sävellyksistä ja sovituksista. Lisäksi hän ohjasi julkaisutapahtumassa olleen näytelmän. Kuva: Juha-Pekka Hopeavuori

Muusikkojen projekti

Aina-Leena Koivusalo kiittelee mukaan lähtenyttä muusikkojen ryhmää vuolaasti. Hänen miehensä Anssi Koivusalo soitti albumilla kitaraa, Heikki Sorvari bassoa ja Mika Roine rumpuja.

Heli Latukka soitti selloa, Jalo Pulkkinen viulua, Tuija Perälä huilua ja Pentti Puhto saksofonia. Äänittäjänä toimi Miika Tuulihovi.

Nauhoitukset alkoivat heinäkuussa 2025, ja valmista tuli erittäin nopealla aikataululla. Laulujakin syntyi vielä yksi lisää, joten albumilla niitä on kaikkiaan yksitoista.

—Aikuiset laulavat levyllä pelkästään stemmat. Minä lauloin ne yhdessä Mira Laitilan kanssa, Koivusalo kertoo.

—Iloitsen myös albumin tietynlaisesta epätäydellisyydestä. Mielestäni hyvällä tavalla kuuluu elämän rosoisuus. Aikataulun tiukkuus toki vähän harmitti, jälkeenpäin olisin ehkä tehnyt ja suunnitellut jotain toisin.

Lapsia oli äänityksissä mukana 27. Julkaisutilaisuudessa heitä oli vieläkin enemmän paikalla. Julkaisutilaisuuteen Koivusalo oli myös käsikirjoittanut lyhyen näytelmän.

Vuosia sitten saatu sana oli Herralta, ja se toteutui kauniilla tavalla Seinäjoella.