Harjavallan seurakunnan kanttori ja vuoden 2023 Tangokuningas Pasi Flodström yhdistää taitavasti kaksi uraa: hän työskentelee sekä kanttorina että tangolaulajana.
Pasi Flodström rakentaa taidolla siltoja kirkkomusiikin ja viihdemusiikin välille. Hän tuo sekä konserttijuonnoissaan että sosiaalisessa mediassa ylpeydellä eri tavoin esiin kanttorin työtä, avaten niitä maisemia aivan uusille yleisöille. Flodström rikkoo ennakkoluuloja kirkollisesta kehyksestä vieraantuneille ja on positiivisuudellaan hyvän mielen lähettiläs molempiin suuntiin viihde- ja kirkkomusiikin välillä, valinnan perusteluissa todetaan.
Kirkkomusiikin koulutus on laaja ja mahdollistaa erikoistumisen. Flodström on opinnoissaan keskittynyt klassiseen lauluun ja laulupedagogiikkaan. Kirkko ja seurakunnat tarvitsevat monenlaisia muusikoita. Toivottavasti hänen esimerkkinsä rohkaisee nuoria muusikoita hakeutumaan kanttorikoulutukseen ja kanttorin työhön.
Pasi Flodström on kotoisin Satakunnasta. Hän sai pikkupoikana soitonopettajakseen paikallisen kanttorin, Anna Tasalan. Jo kolmasluokkalaisena hän päätti, että hänestä tulee isona kanttori ja sillä tiellä hän yhä on. Kanttorina Flodström pyrkii olemaan helposti lähestyttävä ja monipuolinen. Hän kertoo rakastavansa seurakuntatyötä, jossa kohdataan ihmisiä vauvamuskareista seniorikuoroihin ja kokee kunniatehtäväksi saada osallistua ihmisten elämän tärkeisiin hetkiin muusikkona. Flodström kertoo, että muusikkous niin kanttorina kuin tangolaulajana on hänelle elämäntapa. Vaikka tekemistä on paljon, niin hyvällä suunnittelulla ja rakkaiden ihmisten avulla erilaiset muusikon työn osa-alueet on mahdollista yhdistää.
Kanttori-urkuriliiton tavoitteena on se, että jokaisella kanttorilla on mahdollisuus työssään ja sen ohessa toteuttaa muusikkouttaan monipuolisesti ja korkealla tasolla. Pasi Flodström tekee musiikkia laaja-alaisesti sekä seurakuntatyössään että musiikkialan yrittäjänä. Eri töiden yhdistäminen vaatii suunnitelmallisuutta ja joustavuutta niin muusikolta kuin seurakuntatyönantajalta. Haluamme nostaa Pasi Flodströmin tekemän työn valokeilaan. Hänen esimerkkinsä näyttää, että on mahdollista yhdistää kanttorin työhön seurakunnassa myös esiintyvän taiteilijan uraa sen ulkopuolella.
Tunnustuksena ansioistaan Pasi Flodströmille luovutettiin Urkurakentamo Veikko Virtasen lahjoittama Principal-urkupilli seinälaattaan kiinnitettynä sekä liiton rahalahja.


