Kirjoittanut
Teologian maisteri Kaisa Puustinen tarkastelee väitöstutkimuksessaan, kuinka Raamatun kertomuksia kerrotaan lastenraamatuissa.
Puustisen väitöstutkimuksen tulosten mukaan lastenraamattujen teologisella mittapuulla arvioituna laadukas teksti ja kuvitus kulkevat käsi kädessä. Laadukas kuvitus ei kuitenkaan ole tae tasokkaasta tekstistä, vaan kertomuksiin on voitu lisätä niihin kuulumatonta materiaalia tai niitä on voitu typistää.
Lastenraamatuissa kokonaiskertomus koostuu tekstistä ja kuvituksesta. Yleensä oletetaan, että Raamatun kertomukset toistuvat lastenraamatuissa tunnistettavina ja sisällöllisesti samoina. Suomessa ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu lastenraamattujen sisältöä tai sitä, kuinka ne suhteutuvat Raamattuun. Aiemmin ei myöskään ole tutkittu näin laajalla otannalla sitä, mitä lastenraamatuissa itseasiassa on.
Lastenraamattututkimus on oleellinen osa muuttuvan uskonnollisen kentän tutkimusta. Siksi on oleellista selvittää, millaisen kuvan lastenraamatut välittävät esimerkiksi Jumalasta tai millaisena hyvä ihminen nähdään. Lastenraamattujen kertomuksiin on toisinaan sisällytetty niihin kuulumatonta moraaliseettistä tai pedagogista materiaalia, joka vääristää alkuperäisen kertomuksen sisällön jopa täysin vastakkaiseksi. Pienille lapsille suunnattuja lastenraamattuja on muokattu eniten.
Mikään taho ei valvo lastenraamattujen sisältöä. Lastenraamattuja ei yleensä pidetä osana raamatunkäännöstraditioita.
– Kertomuksiin lisätty materiaali oli useimmiten kertomusten henkilöiden tunteita, motiiveja tai ajatuksia kuvaavaa tai selventävää tekstiä. Esimerkiksi tuhlaajapoikavertauksessa saatettiin mainita, ettei nuorempi poika halunnut enää tehdä raskasta maanviljelystyötä, ja lähti siksi omille teilleen. Tätä ei peruskertomuksessa kerrota, Kaisa Puustinen toteaa.
Kerronnan epätasaisuus yllätti
Puustinen keskittyi tutkimuksessaan Joonan kirjaan ja tuhlaajapoika-vertaukseen. Hän huomasi, että molempia kertomuksia oli usein typistetty siten, että kertomuksen loppu oli jätetty pois. Näin kertomuksiin saatiin onnellinen loppu, mutta henkilöhahmot kesyyntyvät kilteiksi. Tuhlaajapoika palasi kotiin, eikä isoveljen mielipahasta kerrottu mitään. Tai Joonan tarinassa Ninive pelastuu, mutta Joonan kiukuttelu Jumalalle jätetään kertomatta.
– Typistämisellä kertomuksista, henkilöhahmoista ja Jumalasta tulee helposti yksipuolisia, ja kertomusten aito kiinnostavuus ja rosoisuus häivytetään. Ihminen vakiinnuttaa jo varhain käsityksensä siitä, kuinka hänelle tutut kertomukset etenevät, mitä ne sisältävät ja kuinka niitä pitäisi ymmärtää. Typistettyä kertomusta voi olla myöhemmin vaikea muuttaa.
Väitöskirjan aineistona käytettiin eri ikäkausiryhmille suunnattuja lastenraamattuja. Aineistossa eroteltiin pienille lapsille suunnattu lastenraamattukirjallisuus, kouluikäisille suunnatut lastenraamatut sekä tätä vanhemmille lapsille suunnatut, kuvitetut raamatunkertomuskokoelmat. Tutkimuksessa paljastui lastenraamattugenren monipuolisuus ja epätasaisuus.
– Lastenraamattujen tekstikerronnan epätasaisuus oli aika suuri yllätys. Oli häkellyttävää huomata tekstien laadun suuri kirjo.
Puustisen mukaan hyvä lastenraamattu ei tarvitse täydentävää lukutapaa ja sen kertomukset jättävät tilaa kysymyksille, pohdinnoille ja ennen kaikkea itse oivaltamiselle.
– Lastenraamattuja kannattaa lukea ja hankkia. Kannattaa kuitenkin vilkaista vaikka vain muutaman kertomuksen kerronta ja yrittää lukea ne ’en ole koskaan kuullutkaan tästä’ -asenteella. Myös kertomusten loppuun on hyvä tutustua uteliaisuudella.
– Uskon, että kaikkien lastenraamattujen on tarkoitus olla hyviä. Kertomukset ovat kuitenkin monille niin tuttuja – sekä tekijöille että lukijoille – että voi olla vaikea hahmottaa, mitä kertomuksissa olisi hyvä ja tarpeellista olla.
TM Kaisa Puustisen väitöskirja ´Jumala pyörähti pari tanssiaskelta’ – lastenraamatut funktionaalisen ekvivalenssin valossa tarkastettiin Itä–Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa 22.5. Vastaväittäjänä toimi dosentti Kari Kuula Helsingin yliopistosta ja kustoksena Lauri Thurén Itä–Suomen yliopistosta.
