Pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen jäsenkato tulee kiihtymään, arvioi Upsalan yliopistossa pitkään kirkkohistoriaa opettanut dosentti Björn Ryman.
Erityisen huono tilanne on Ruotsissa, missä vain puolet lapsista kastetaan ja rippikoulun käy vain joka kolmas nuori.
– Tästä seuraa, että kymmenen vuoden päästä jäsenkato kiihtyy entisestään.
Björn Ryman toteaa sodanjälkeisen kehityksen perusteella, että tilanne muissakin pohjoismaissa tulee kehittymään samansuuntaisesti.
– Norjassa suhde valtioon on muuttumassa. Saa nähdä miten se vaikuttaa jäsenmäärään, Björn Ryman sanoo.
Ruotsissa vuonna 2000 toteutunut kirkon ja valtion ero on hänen mukaansa syy suureen jäsenkatoon. Ennakkoon monet pelkäsivät vieläkin suurempaa romahdusta, mutta se on jäänyt noin prosentin vuositasolle.
Kehitys on seurausta muun muassa uskonnonopetuksen vähentämisestä, mikä toteutui ensimmäisenä Ruotsissa ja minkä tulokset ovat selvästi nähtävissä. Maallistuminen alkoi myös aiemmin kuin muissa Pohjoismaissa, koska Ruotsissa vahva älyllinen oppositio oli kristinuskon perinteistä asemaa vastaan.
Millä keinoilla trendi käännetään?
– Poppakonstia ei ole. Paras keino on tehdä kirkon perustyö mahdollisimman hyvin, että lasten ja perheiden kohtaamiset ovat aitoja ja panostetaan laatuun. Jos kuva kirkosta on median varassa, kynnys eroamiseen on matala, mutta jos on tuttu pappi tai kuoronjohtaja tai muu työntekijä, joista on myönteisiä kokemuksia, tilanne on toinen, kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo linjaa Suomen osalta.
Keskitalo toteaa, että kirkossa on lisäksi tapahduttava kulttuurimuutos. Suomessa kirkko on liian työntekijävaltainen. Seurakuntalaiset on opetettu valmiille. Vapaaehtoistyöstä on puhuttu, mutta siinä ei ole päästy puusta pidemmälle.
– Kirkon olemukseen kuuluu, että se tukeutuu jäsenistöönsä. Seurakuntalaisten tulisi kokea, että yhteisö tarvitsee minua.
– Etenkin kaupungeissa seurakuntien profiloituminen on yksi mahdollisuus. Tästä on esimerkkinä Tukholman Sankta Claran seurakunta, joka on tunnettu sosiaalisesta työstään, Keskitalo sanoo, mutta pitää kuitenkin lähtökohtana alueellista eli parokiaalista seurakuntamallia.
– Kaiken pohjana on uskollisuus kirkon perussanomaa kohtaan: Jeesuksen esilletuominen rohkeasti, niin että se koskettaa ihmisiä.
