Tuore väitöstutkimus: Sairaalapapin tarjoama tuki erityisen merkittävää kriisitilanteissa

 

Virpi Sipolan väitöstutkimus osoittaa, että sairaalapapin työssä tarvitaan monipuolista osaamista. Tutkimustulokset tekevät näkyväksi sen, että sairaalapappi ei ole vain hengellisen tuen osaaja terveydenhuollossa. Hänen osaamisensa on laaja-alaista ja potilaan psyykeä tukevaa. Kuva: Aarne Ormio

Terveystieteiden ja teologian maisteri Virpi Sipola esittää väitöskirjassaan, että sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevät sairaalapapit auttavat syöpää sairastavaa potilasta selviytymään sairauden kanssa.

Lisäksi sairaalapapit tukevat hoitotyöntekijöitä kriisitilanteissa. Sairaalapappien tarjoama tuki toteutuu kuitenkin satunnaisesti, eikä heitä ole riittävästi vastaamaan kaikkiin tuen tarpeisiin.

”Jotenkin siitä sairaalapapin tapaamisesta jäi sellainen rohkeus siihen luottamiseen, että jotenkin tästä selvitään, että ite ei tarvitse jaksaakaan enempää”, kertoo tutkimukseen haastateltu potilas.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

Virpi Sipola tarkastelee hoitotieteen alan väitöskirjassaan sairaalapapin asiantuntijuutta sairaalasielunhoitotyössä sairaalapapin, hoitotyöntekijän ja potilaan näkökulmista. Väitöskirja tuo esiin, millainen merkitys sairaalapapin tekemällä työllä on hoitotyöntekijöille ja syöpää sairastaville potilaille ja millaista osaamista sairaalapapilla on.

Syöpää sairastavalle potilaalle sairaalapapin tapaaminen tarkoittaa mahdollisuutta puhua itselle tärkeistä asioista ja käsitellä erilaisia tunteita. Tapaaminen inhimillistää potilaan kokemusta sairaalassaolosta.

Eräs tutkimuksessa haastateltu potilas kuvasi tapaamista näin:

”Tapaaminen sairaalapapin kanssa oli jotenkin inhimillisempi ja lämpimämpi. Sairaalapapin kanssa vain oltiin siinä. Ja se kuunteli.”

Hoitotyöntekijät kertoivat haastatteluissa sairaalapapin taidosta kohdata potilaita, kuunnella heitä ja tuoda toivoa ja lohtua.

Hoitotyöntekijöille sairaalapapin tarjoama tuki on erityisen merkittävää kriisitilanteissa. Sairaalapappi auttaa heitä käsittelemään vaikeita hoidollisia tilanteita. Hänen tarjoamansa tuki on hoitotyöntekijöiden keino auttaa potilasta ja potilaan läheisiä. Hoitotyöntekijöiden oma vakaumus ei vaikuttanut heidän kokemuksiinsa.

Erilaiset vakaumukset huomioitava entistä tarkemmin

Sairaalapapin osaaminen muodostuu Sipolan tutkimuksen mukaan ammatillisesta vuorovaikutusosaamisesta, psykososiaaliseen tukeen liittyvästä osaamisesta, kriisityön osaamisesta, henkisen ja hengellisen tuen osaamisesta sekä toimintaympäristö- ja yhteisöosaamisesta. Tutkimustulokset tekevät näkyväksi sen, että sairaalapappi ei ole vain hengellisen tuen osaaja terveydenhuollossa. Hänen osaamisensa on laaja-alaista ja potilaan psyykeä tukevaa. Työ perustuu potilaan vakaumuksen kunnioittamiseen.

Tulevaisuudessa kulttuurinen ja vakaumuksellinen moninaisuus lisääntyy entisestään yhteiskunnassa. Sipola kannustaa kiinnittämään enemmän huomiota erilaisia vakaumuksia omaavien potilaiden henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin. Huomiota tulee kiinnittää myös potilaiden yhdenvertaiseen mahdollisuuteen saada henkistä ja hengellistä tukea. Vahvistamalla hoitotyöntekijöiden henkisen ja hengellisen tuen osaamista ja lisäämällä yhteistyötä sairaalapappien kanssa voitaisiin kehittää henkistä ja hengellistä tukea osana potilaan kokonaisvaltaista hoitoa.

Sipola hyödynsi artikkeliväitöskirjassaan tiedonhankinta-, aineisto- ja menetelmätriangulaatiota yhdistämällä kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen lähestymistavan ja aineiston-, sekä aineistonkeruumenetelmän.

Virpi Sipola työskentelee tällä hetkellä johtavana asiantuntijana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksessa.

Terveystieteiden ja teologian maisteri Virpi Sipolan hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja Sairaalapapin asiantuntijuus sairaalasielunhoitotyössä – Sairaalapapin, hoitotyöntekijän ja potilaan näkökulma, tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 16.12.2022 klo 12.00 alkaen, Arvo-rakennuksen Jarmo Visakorpi -salissa (Arvo Ylpön katu 34). Vastaväittäjänä toimii professori emerita Anna-Maija Pietilä Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Anna Liisa Aho Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta.