Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Tuhlaatko voimavarojasi turhaan huolehtimiseen?

 

Kuva: Sari Savela

Uhkaako elämänilosi hukkua huoliin? Teologi ja kouluttaja Anna-Liisa Valtavaara tietää, että moni murehtii turhaan. Huolitaakan alle ei kannata nääntyä, sillä turhista huolista voi päästä eroon.

Oletko sinä ammattimurehtija, jonka haaviin tarttuu herkästi niin omat kuin toisten murheet?

Moni kantaa turhia huolikuormia. Teologi ja kouluttaja Anna-Liisa Valtavaaran havaintojen mukaan jopa yli 90 prosenttia ihmisten huolista on turhia. Valtavaara on pitänyt usean vuoden ajan Huolena huolehtiminen -koulutuksia. Niissä hänellä on ollut tapana tehdä gallupia huolien hukkaprosentista. Jos kerran suurin osa huolista on turhia, miksi tuhlata voimavarojaan niihin. Todellisten huolien kanssa jaksaa paremmin, kun turhat huolet eivät syö voimia.

Dei, suomigospel, neliöb. 11.-17.6.

Hyvään elämään kuuluu paljon tarpeellista huolehtimista. On huolehdittava lapsista, ihmissuhteista, avioliitosta, työstä ja kodista. Tarpeellista huolehtimista kutsutaan vastuullisuudeksi ja välittämiseksi. Milloin siis huolehtiminen on liiallista? Missä menee terveen ja ylihuolehtimisen raja?

Huolestuneisuus on liiallista, jos ihmisellä on vaikeus hallita ahdistuneisuutta, ja se aiheuttaa merkittävää haittaa arjessa, ihmissuhteissa ja työssä. Asiantuntijoiden mukaan häiriötasoisesta ahdistuksesta puhutaan, kun se on toistuvaa ja jatkunut vähintään kuusi kuukautta. Toisaalta raja on kuin veteen piirretty viiva, koska kyse on ihmisen omasta kokemuksesta. Joka tapauksessa kellojen on syytä soida, jos huolet aiheuttavat toistuvasti unihäiriöitä, somaattisia oireita kuten lihasjännitystä ja sydän- ja vatsaoireita, keskittymisvaikeuksia, levottomuutta ja yleistä ahdistusta.

Luottamisen vaikeus

Huolehtijatyyppejä löytyy joka lähtöön. Yksi on  juuttunut menneeseen, märehtii, murehtii ja jossittelee. Toinen hössöttää, hätäilee ja varmistelee tulevaa. Kolmas kauhistelee, surkuttelee ja säälii itseään, läheisiään ja pahimmillaan koko maailman menoa. Sitten on niitäkin, jotka kunnostautuvat varoittelijoina tai ylivastuullisina taakankantajina.

Huolehtimisen taustalla on usein peloista nouseva turvattomuuden tunne. Entä jos kaikki ei olekaan hyvin. On helpompi nähdä uhkakuvia kuin luottaa, että elämässä käy hyvin. Luottamuspulasta nousee tarve ohjata, ohjeistaa, surkutella ja valvoa yli tarpeen.

Raamattu puhuu monessa kohtaa Jumalan huolenpidosta. Jeesus itse kehottaa: ”Älkää olko mistään huolissanne”. Elämämme jokainen päivä on hyvän Jumalan kädessä. Vaikka ihminen älyllisellä tasolla sen ymmärtää, voi hän silti sydämen tasolla kokea, ettei Jumala juuri hänestä kuitenkaan huolehdi.

Huolehtimisen juuret voivat ulottua lapsuuteen. Jos on kasvanut ylihuolehtivien vanhempien lapsena on ikään kuin äidinmaidossa imenyt itsensä liiallisen huolehtimisen kulttuurin. Jos taas lapsuus on ollut turvaton ja on lapsena joutunut kantamaan liian suurta vastuuta liian varhain, selittää sekin taipumusta turhaan huolehtimiseen ja varmisteluun aikuisena.

Lapsi vaistoaa vanhemman huolen ja saattaa herkästi myös itse alkaa kantaa tarpeetonta murhetaakkaa. Valtavaaran mukaan vanhemman liikahuolehtiminen saattaa myös lisätä lapsen kapinointia esimerkiksi murrosiässä.

Vanhempi voi keventää lapsen syyllisyyttä ja huolia ottamalla vastuun tilanteesta ja valamalla luottamusta tulevaan vaikkapa sanomalla: ”Kyllä me selviämme”.

Huolettomampi huominen

Huolikuorman keventäminen lähtee yleensä siitä, että tunnistaa oman tilanteensa ja tunnustaa huolehtivansa liikaa. Tulevia murehtivan on hyvä tiedostaa, että suurin osa huolenaiheista ei toteudu koskaan. Tässä voi auttaa esimerkiksi huolipäiväkirjan pitäminen. Kun tekee huoliseurantaa, voi jälkikäteen havaita, että moni huoli oli aivan turha. Turhat huolet on aiheellista erottaa todellisista, sillä niitäkin on jokaisella ihan riittävästi. Itselle on myös hyvä selvittää, kenen huolia kantaa. Toisten vastuista ei kannata huolehtia. Tulevaisuutta on tarpeetonta muutenkaan murehtia, sillä kukaan ei tiedä tulevaa.

– ”Eilinen on mennyttä, huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra.” Tämä on erittäin hyvin sanottu. On osattava elää nykyhetkessä, Valtavaara sanoo.

Jossittelu on tyypillistä mennyttä märehtivällä. Jos menneisyys pitää otteessaan, tarvitaan irtipäästämistä, sovinnontekoa menneen kanssa, anteeksiantoa ja eteenpäin jatkamista.

Huolehtijalla on yleensä hyvä mielikuvitus, joka helposti maalailee synkkiä kuvia. Mielikuvitus kannattaa Valtavaaran mukaan valjastaa uusiokäyttöön ja hyödyntää sitä valoisien ja myönteisten ideoiden kehittämiseen.

Järjen käyttö on sallittua.

– Jarruta, kun tunteet yrittävät ottaa sinut valtaansa, Valtavaara neuvoo.

Tunnetta ei kuitenkaan ole tarkoitus kieltää, mutta järkeillen ja tahdonvoimalla voi valita, seuraako tunnetta vai järjen ääntä. Tässä kohtaa voi auttaa todennäköisyyslaskenta. Jos aina aikaisemmin on mennyt hyvin, niin miksei nytkin, Valtavaara opastaa.

Hyvä keino huolien keventämiseen on niiden jakaminen toisen ihmisen kanssa. Jaettu taakka on paljon kevyempi kantaa. Toisinaan kuormat ovat niin suuria, että niiden purkamiseen tarvitaan ammattiapua. Sitä kannattaa rohkeasti hakea. Esimerkiksi keskustelut psykologin, psykoterapeutin, sielunhoitoterapeutin tai muun ammattilaisen kanssa helpottavat oloa ja auttavat jaksamaan.

Kiirettä on syytä välttää, sillä kiire poikii turhia lisähuolia, että ehtii ja muistaa hoitaa kaiken tarpeellisen. Väsyneenä huoletkin näyttäytyvät suurempina. Kaihda siis kiirettä ja vältä väsymystä, opastaa Anna-Liisa Valtavaara kirjassaan Huolena huolehtiminen.

Huolehtijan superässä

Parhaimmillaan huolet ja murheet voi purkaa rukouksiksi. Jokapäiväinen rauhoittuminen rukoukseen keventää huolitaakkaa. Huolet kannattaa jättää vankemmille harteille kannettaviksi.

– Jeesus oli viisas sanoessaan, että kullekin päivälle riittää omat murheensa.  Elämässä tulee eteen iloisia ja ikäviä yllätyksiä, mutta onneksi emme tiedä niitä etukäteen. Myös todelliset huolet voivat lopulta koitua minun parhaakseni. Jumala voi tehdä kaikesta hyvää, jopa parasta. Roomalaiskirjeessä sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28).

– Kristityn todellinen superässä on se, että voi luottaa Jumalaan. Jeesus on luvannut antaa oman rauhansa.

Valtavaaran mielestä rauha on tärkein rukousvastaus. Jeesuksen lahjoittama rauha on suurempi kuin oma ymmärrys, joka saattaa sanoa, että en selviä.  (ks. Fil.4:6,7)

– Rauha on syvä tunne, jonka sisällä voi toki olla muitakin tunteita. Huolenaihe ei aina muutu, mutta rauhasta käsin pystyy menemään eteenpäin. Kun ajatukseni ovat enemmän Jeesuksessa kuin omissa murheissani, on näkökulma aika eri.

Lähde: Anna-Liisa Valtavaara, Huolena huolehtiminen, Kirjapaja

Juttu on julkaistu aikaisemmin Elämä-lehdessä.

 

Aiheet