Tommi Koivusen lapsuuden turva murtui yllättäen, mutta nuoruuden kipujen keskeltä löytyi usko ja suunta.
Vime syksynä Vapaakirkon kirkko kunnanjohtajana aloittanut Tommi Koivunen on tehnyt 30 vuotta nuorisotyötä. Nuo vuodet ovat muovanneet hänen sydämensä lasten ja nuorten puolelle.
Koivunen syntyi Ulvilassa uskovaan perheeseen. Kirkko ja pyhäkoulu tulivat tutuiksi.
− Meitä oli neljä lasta, ja elämä oli puuhakasta. Perheemme ei ollut rikas, mutta se oli rakastava. Meillä oli hyvä meininki.
”Se oli tiukka paikka, olin ihan sekaisin muutaman vuoden.”
Tilanteet muuttuivat dramaattisesti Tommin ollessa 11-vuotias. Turvallinen lapsuus vaihtui turvattomuuteen.
− Isäni sai sairauskohtauksen ja menetti työt bussikuskina. Sen jälkeen hän sairastui kaksi suuntaiseen mielialahäiriöön ja alkoi juomaan, Koivunen muistelee.
Nuorisotyössä pitkään toiminut Koivunen kuvailee, miten identiteetti muodostuu nuoruusvuosina.
− Se oli tiukka paikka, olin ihan sekaisin muutaman vuoden. Äidilläni voimat loppuivat jossain vaiheessa, ja hän muutti kotoa pois. Isäni kuoli pari vuotta sitten.
Isän kuoleman jälkeen Koivunen on pohtinut paljon sitä, kuka hän on, mistä hän on tullut ja millainen matka hänellä on ollut.
Tässä minun pitää olla
− Nuorena aloin etsimään selviytymismekanismeja. Olin koulukiusattu, mutta sitten myös kiusaaja. Olin kova suustani, ja osasin olla tosi ilkeä. Tiesin itsekin, että se ei ole sitä, mitä halusin. Kaikki nousi pahasta olosta.
Jossain vaiheessa kuvioihin tulivat päihteet ja väkivalta.
− Muistan, että halusin kyllä uskoa, mutta silloin en vain pystynyt. Sitten yksi kaveri, jonka kanssa olin ollut samalla lastenleirillä, pyysi mukaan nuorteniltaan. Olin helpottunut, että joku pyysi mukaan. Illan aikana juteltiin, rukoiltiin ja pidettiin toisia ringissä käsistä kiinni.
− Siinä tuli tunne, että nyt olen kotona, ja haluan kuulua tällaiseen porukkaan, jossa ollaan ystävällisiä, autetaan toisia ja uskotaan Jumalaan. Uskoon tulin pikkuhiljaa.
Nuoret ovat parhaita
Tommi Koivunen kävi lukion ja armeijan. Hän meni naimisiin ja sai ensimmäisen lapsensa. Ensin perhe asui Porissa, mutta muutti Joensuuhun Tommin töiden mukana. Vapaakirkon pastoriksi hän valmistui Santalasta vuonna 2002.
− Joensuun vuodet nuorisotyössä olivat huippuja. Nuorten kanssa oli mahtavaa. Kaipaan sitä porukkaa, kun siellä tehtiin eikä meinattu, nauraa Koivunen.
– Ja niinä vuosina tuli niin paljon ihmisiä, että ei tahdottu mukana pysyä.
”Nyt olen pitkästä aikaa toiveikas siitä, että yhtäkkiä olisikin ihmisiä, jotka haluaisivat tulla uskoon.”
Koivunen heittää ilmoille kysymyksen, onko vihdoin tulossa sellainen aika, että uskosta on lupa puhua.
− Minulle on kirkastunut entistä enemmän se, että meidän pitää puhua Jeesuksesta ja kutsua ihmisiä hänen luokseen. Usko ei ole monimutkaista.
Mistä Tommi Koivunen haaveilee?
− Että tulisi nuorisoherätys! Sitä on lupailtu monesti ja sitten petytty. Nyt olen pitkästä aikaa toiveikas siitä, että yhtäkkiä olisikin ihmisiä, jotka haluaisivat tulla uskoon. Sitä rukoillaan.
** Tommi Koivusen haastattelu on alun perin julkaistu radiotyön ystävien Aalloilla-lehdessä 2/2025. Tilaa lehdestä näytenumero.
Teksti: Hanna Valkonen, Matias Villbergin haastattelun pohjalta
