Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Timo Airaksinen: Onnellisuuteen ei pidä pyrkiä millä keinolla hyvänsä

 

Markku Ojanen ja Timo Airaksinen keskustelivat vilkkaasti onnellisuudesta. KUVA: Päivi Hihnala

KUUNTELE KLIPPI. Valtakunnan onnellisuusprofessoriksi tituleerattu Markku Ojanen ja filosofi Timo Airaksinen etsivät onnen avaimia eilen Jyväskylän yliopistolla. Veritas Forumin järjestämää tilaisuutta seurasi innostunut ja runsaslukuinen yleisö. Ateistiksi ilmoittautuva Airaksinen ja kristinuskoa tunnustava Ojanen pääsivät erilaisista maailmankuvistaan huolimatta hedelmälliseen dialogiin.

– Filosofisesti tarkasteltuna onnellisuuskeskustelussa ei pitäisi sivuuttaa arvokysymystä, on kysyttävä, onko tämä arvokas tapa tulla onnelliseksi? Onko jokin tavoittelemisen väärti, Airaksinen kehotti kysymään.

– Esimerkiksi jos katsoo koko illan televisiota saattaa olla hyvä fiilis, mutta kun laittaa television kiinni voi alkaa oksettamaan. Mitä minä tuollaista jätettä katselin, taas meni yksi ilta hukkaan, Airaksinen heittää.

– Sitten on puolestaan asioita, jotka ovat vaikeita ja hankalia, mutta jotka ovat niin arvokkaita, että ne kannattavat, Airaksinen totesi.

Kirkkorekry neliöb. 14.-27.10.

Ojanen ja Airaksinen olivat yhtä mieltä siitä, että nykyihmisten onnellisuuden etsintä ja pyrkimys itsensä toteuttamiseen on pakonomaista.

– Raamatussakin puhutaan kyltymättömyydestä. Usein etsimme onnea rannattomista asioista. Onnellisuuden kannalta minusta aika vaarallisia ovat sen tyyppiset ohjeet, joissa korostetaan, että ole jotain muuta kuin olet, ole parempi kuin olet, ole optimisempi ja toteuta itseäsi. Nämä ovat rannattomia ohjeita, joista on vähän vaikea tietää koska on tullut perille. Kyllä kai ihmiselle olisi mukavaa joskus tulla perillekin, Ojanen haastoi.

Kristinuskon ja onnellisuuden suhteesta Ojanen ja Airaksinen olivat erimielisiä. Airaksinen näki kristinuskon myös onnettomuuden ja hädän aiheuttajana.

-Ihminen on nähty syntisenä ja kurjana. Uskonto voi myös ahdistaa kauheasti, kristinuskossa tämä ilmenee helvetinpelkona. Toisaalta esimerkiksi nykyinen luterilaisuus on niin sallivaa ja paapovaa, että se tuskin ahdistaa ketään, Airaksinen huomautti.

– Kristittynä tuntuu usein aika ikävältä, että kristinuskoa voidaan niin monella tavalla käyttää myös pahan palveluksessa, Ojanen myönsi.

Ojanen totesi, että kristinuskolla on osansa pahuudessa, mutta muistutti kuitenkin, että Jeesuksen opetukset ovat kestäviä edelleen. Ojanen muistutti lisäksi, että kaikkia uskontoja ei voi laittaa samaan koriin, sillä niiden välillä on merkittäviä eroja.

Keskustelutilaisuuden järjesti Veritas Forum Finland (VFF). Kyseessä on voittoa tavoittelematon verkosto, joka järjestää yliopistokampuksilla keskusteluja, tapahtumia ja kampanjoita tärkeistä elämänkysymyksistä. VVF toimii kristilliseltä arvopohjalta.

Markku Ojanen ja Timo Airaksinen keskustelivat onnen olemuksesta Radio Dein suorassa Viikon debatissa keskiviikkona 14.3. Kuuntele, mitä professorit vastasivat kysymykseen: ”Voiko kärsivä ihminen olla onnellinen?” (toimittaja AP Kaipiainen):