Tiekirkkokausi käynnistyy – tarjolla rauhoittavia taukopaikkoja Hangosta Utsjoelle

 
 

Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkon on suunnitellut Josef Stenbäck. Punagraniittinen kivikirkko valmistui vuonna 1912. Kirkko on toiminut merenkulkijoiden maamerkkinä ja majakkana. Eero Järnefeltin 1926 maalaamassa alttaritaulussa Jeesus tyynnyttää myrskyn.

Tiekirkot avautuvat matkailijoille kesäkuussa. Mukana on uutuuksia, kuten saaristolaiskirkot Kemiönsaaressa ja tuhopolton jälkeen rakennettu uusi Kiihtelysvaaran kirkko Pohjois-Karjalassa. Maksuttomat, lomareittien varrella olevat taukopaikat kutsuvat pysähtymään arkkitehtuurin, taiteen ja paikallisten tarinoiden parissa.

Tiekirkot tarjoavat vaihtoehtoisen taukopaikan kesäreissuille. Avoimissa, maksuttomissa kirkoissa hengähdetään ja nautitaan kulttuurihistoriasta ja hiljaisuudesta. Kesäreissuilla omille juurille tiekirkot voivat kytkeytyä myös osaksi kävijän henkilökohtaista tarinaa:

– Kirkoissa on vuosisatojen ajan sanottu ”tahdon”, hyvästelty rakkaita ja etsitty elämän suuntaa. Moni palaa lomalla oman sukunsa tärkeille paikoille – vihkikirkkoon, kastekirkkoon tai hautausmaan reunalle. Tiekirkot ovat myös ikkunoita Suomen historiaan: Niillä on omat kiehtovat tarinansa, jotka kertovat paikkakunnan vaiheista, rakennusperinteestä ja yhteisöstä eri aikoina, sanoo viestintäpäällikkö Johanna Järventaus.

Tiekirkot.fi auttaa löytämään kirkot reittisi varrelta

Tiekirkkoja on lähes 270 eri puolilla maata Hangosta Utsjoelle. Saaristossa matkaileville avautuu tänä kesänä peräti viisi uutta kohdetta Kemiönsaaressa. Kemiön, Dragsfjärdin, Västanfjärdin, Taalintehtaan ja Hiittisten kirkoilla on omat erityiset luonteensa.

Kiihtelysvaaran uusi kirkko Pohjois-Karjalassa on nyt avoinna ensimmäistä kesää. Kirkko sijaitsee harjanteella kylän keskustassa, samalla paikalla kuin vuonna 2018 tuhopoltossa tuhoutunut 1700-luvun puukirkko. Uudessa kirkossa perinteinen, hirsinen ristikirkon muoto yhdistyy nykyaikaiseen arkkitehtuuriin ja tekniikkaan.

Kesän uusia tiekirkkoja ovat myös Sulvan kirkko Pohjanmaalla, Jurvan kirkko, Säynätsalon kirkko, Lapinjärven kirkko ja Kosken kappeli Salossa.

Tiekirkot ovat avoinna pääosin kesäkuun alusta elokuun puoliväliin asti kirkkojen omien aikataulujen mukaisesti. Kaikki tiekirkot ja aukioloajat löytyvät verkkopalvelusta tiekirkot.fi, josta omalle reitille sopivia kirkkoja voi hakea kirkon sijainnin tai matkareitin mukaan.

Ensimmäiset tiekirkot avautuivat Pohjois-Suomessa 1990-luvun alussa. Saksasta lähtenyt ajatus avointen ovien kirkoista taukopaikkoina on vuosien mittaan laajentunut koko Suomeen.

Immanuel-yhtyeen Roni Lempiäinen.
Seuraavaksi:

Immanuel räppää rohkeasti Jeesuksesta