Kirjoittanut
Uushenkisyys on valtavirtaistunut. Työelämässä, kouluissa ja terveydenhoitopalveluissa hyödynnetään esimerkiksi mindfulnessia, meditaatiota ja vaihtoehtohoitoja. Mediakin kertoo ilmiöstä mielellään. Elämmekö keskellä henkisyyden huumaa?
Tyttärellä on nukahtamisvaikeuksia. Perheneuvolan psykologi soittaa ja tarjoaa ensiavuksi lasten meditaatioita. Kuparikettu, Youtubesta löytyy.Kuulostaa tutulta. Kyseessä on kymmeniä tuhansia seuraajia Youtubessa ja Tiktokissa kerännyt noita ja meedio, josta Helsingin sanomat julkaisi laajan henkilöjutun elokuussa 2021. Noituudessa on kyse uskalluksesta olla oma itsensä, jutussa kerrotaan.
Kuparikettu soisi noidille kunnianpalautuksen, hehän toimivat ihmiskunnan ensimmäisinä lääkäreinä, kätilöinä ja mielen tuntijoina. Kukaan ei lennä luudalla tai lausu fyysiseen todellisuuteen vaikuttavia loitsuja, kyse on omiin ajatuksiin ja tunteisiin vaikuttamisesta sekä traumojen ja pelkojen tarkastelusta. Meditointi onkin Kupariketulle merkittävä noituuden harjoittamisen muoto. ”Se kuulostaa jopa tylsältä, onhan meditoinnin hyödyistä vankkaa tieteellistä näyttöä”, Helsingin Sanomien toimittaja kommentoi.
Noituus ei ole Kupariketulle uskonto vaan elämänkatsomus. Luonnonlait pätevät, joten magian tai rituaalien kautta esitetään vain symbolisia toiveita universumille. Suotuisat vaikutukset ovat plaseboa, lumetta. Käytössä ovat tarot-kortit, kivet, kristallit, amuletit, suitsukkeet, rohdot, yrtit, voimaeläimet ja manifestointi eli todellisuuden luominen omassa mielessä. Jokainen noita toimii tavallaan.
Onko puhe henkioppaista vain lumoa ja leikkiä, jota ei särjetä sanomalla se ääneen?
Kupariketun Youtube-kanavalla aukeaa runsauden sarvi. On meditaatio- ja rentoutusvideoita lapsille ja aikuisille. On noituutta, yliluonnollisuutta ja henkisyyttä. On henkioppaita, selvänäköisyyttä, meediota, hevoskuiskaamista, astrologiaa, telepatiaa, henkistä piirityöskentelyä, tunnelukkoja ja sisäisiä lapsia.
”Mediumismi on erityisesti sellainen alue, joka tiedon lisäksi vaatii omakohtaisia kokemuksia, että näitä asioita pystyisi mitenkään edes vähäsen ymmärtämään, saati sitten uskomaan. Kuljetaan siis rauhassa tätä tasapainoista kultaista keskitietä pitkin kuunnellen sitä meidän järkeä, mutta annetaan yliluonnolliselle mahdollisuus täällä meidän sydämessä.” Kuparikettu lausuu sanat videolla, joka käsittelee meedioita ja yhteyttä ”korkeilla inspiraation tasoilla” eläviin henkioppaisiin. Hän osoittaa puhuessaan ensin ohimoa ja laskee sitten kädet rintakehälleen. Maalaisjärki ja suuri sydän, todellakin.
Onko yhä kyse siis silkasta psykologiasta ja sitoutumisesta luonnonlakeihin? Onko puhe henkioppaista ja niihin uskomisesta vain lumoa ja leikkiä, jota ei särjetä sanomalla se ääneen?
Harry Potter -sukupolvi etsii elämäänsä leikillisyyttä, hyvinvointia, lumousta ja itsetuntemusta.
Tuuheahäntäinen kettu on valmis kuljettamaan kuulijansa sadun maisemiin. Lasten ja nuorten meditaatioissa on merenneitoja, lohikäärmeitä, jättiläislintuja ja lumikeijuja. Loitsitaan loitsuja -meditaatiossa harjoitellaan taikomista taustalla soivan tippukivimusiikin tahdissa. Ensin tosin hengitellään, sillä se saa ”voiman virtaamaan kehossa” ja varmistaa, että ”taiat syntyvät vahvempina”.
Kuuntelija ohjataan loihtimaan mielikuvituksessaan tulta, vettä maata ja ilmaa. Niitä tutkitaan ja niillä leikitellään. Keskittymisen harjoitteleminen mielikuvituksen avulla auttaa kuulemma onnistumaan arkielämässä.
Pysäytän videon hetkeksi. Jos julkisen palvelun psykologi suosittelee tätä sisältöä lapselleni, voiko se soida myös kuopukseni päiväkodin nukkarissa? Mielikuvitusta tarvitsee jokainen, mutta tässä on maailmankuvallisiakin ulottuvuuksia. Niitä sisältää myös iltarukouksemme, mutta se liittyy niihin totuuksiin, jotka olen vapaasti valinnut, ja joiden pohjalta lapsiani heidän vapauttaan kunnioittaen kasvatan. Onko varhaiskasvattajien uskonnonlukutaito sillä tasolla, että perheiden katsomuksellisia valintoja kunnioitetaan päiväkotiarjessa?
Napsautan videon päälle. ”Loihtiminen riittää nyt tältä päivältä ja on hyvä keskittyä lepoon. Kun lepäämme, kehomme taikavarastot täyttyvät itsestään.”
Mieleni varastot ovat jo täynnä: perhepsykologi, lasten meditaatio, itäisten uskontoperinteiden vaikutteet, moderni läntinen noituus, henkioppaat, luonnonlait, hyvinvointi, omaa itseyttään etsivä millenniaalimeedio, maan laajalevikkisin sanomalehti, sosiaalisen median suosituimmat alustat, maailmankatsomukset, uskonnot, järki, sydän.
Mistä me tähän tulimme? Missä oikeasti olemme?
Ylivoimainen valtaosa nuorista naisista tai Z-sukupolven edustajista ei ole kiinnostunut uushenkisistä ilmiöistä.
Vielä keskiajalla maailmaa tutkittiin ja siihen pyrittiin vaikuttamaan tavoilla, jotka mielletään nykyisin yliluonnolliseen nojaaviksi. Magialla haluttiin hallita luontoa ja kohtaloa, alkemialla muuttaa epäjalot metallit kullaksi ja taivaankappaleiden asentoihin keskittyvällä astrologialla selittää maanpäällisiä tapahtumia.
Valistuksen myötä järki ja kokeellisesti todistettu tieto ottivat kuristusotteeseensa keskiaikaisen maailmankuvan. Henki alkoi kuitenkin kulkea jälleen, kun 1700- ja 1800-luvuilla virisi uutta kiinnostusta sitä todellisuutta kohtaan, johon luonnontiede ei yllä. Syntyi rypäs esoteerisia, rajatietoa edustavia liikkeitä, kuten spiritualismi, teosofia, antroposofia, vapaamuurarius ja Pekka Ervastin Ruusu-Risti. Niiden piirissä ajateltiin, että näkymätöntä maailmaa voi tutkia ja ymmärtää kuten näkyvääkin.
Esoterian aalto kulki tieteen tahdissa. Röntgensäteet oli löydetty ja viestejä lennätettiin. Syntyi ajatus, että tiede kykenee lopulta tutkimaan myös rajatiedon ilmiöitä. Esoteeristen liikkeiden piirissä syvenneltiin sisäisiä aisteja, joilla uskottiin voitavan esimerkiksi nähdä tulevaan. Vainajiin ja ei-materiaaliseen todellisuuteen haluttiin olla yhteydessä. Myös ensivaikutteet idän uskonnoista yhdistyivät joogan ja meditaation muodossa esoteriaan, joka vetosi etenkin taiteilijoihin ja kirjailijoihin 1800- ja 1900-lukujen taitteen Suomessakin.
Kuva: Pixabay
Esoteria popularisoitui toisen maailmansodan jälkeen, kun suuret ikäluokat kiinnostuivat vasta- ja vaihtoehtokulttuureista. New age (uusi aikakausi) nosti päätään. Astrologiaan pohjaten uskottiin, että kalojen ajasta oli siirrytty tai siirryttiin parhaillaan vesimiehen aikaan, jota määrittävät solidaarisuus, yksilöllisyys ja teknologia. Itämaisten uskontojen vaikutus kasvoi, vaihtoehtohoidot yleistyivät. Kanavoinnin eli spiritismin kautta etsittiin lisääntyvissä määrin yhteyttä henkimaailmaan. New ageen yhdistyi myös ufo-uskomuksia sekä usko jälleensyntymään, telepatiaan ja selvänäköön. Parapsykologian mukaisesti ajateltiin, että on aisteista riippumatonta havaitsemista ja mieli voi vaikuttaa esineisiin.
Henkisyys kaupallistui. Maksullisten palvelujen lisäksi julkaistiin kirjoja ja lehtiä, perustettiin tapahtumia ja järjestettiin luentoja. Aino Kassila ennusti, Uri Gellertaivutteli lusikoita, Tapani Kuningas ja Rauni-Leena Luukanen-Kilde kirjoittivat ufoista.
Uushenkisyys alkoi nostaa jälleen päätään lamasta toipuvassa 2000-luvun alun Suomessa. Se asettuu jatkumoon rajatiedon ja new agen kanssa. Nykyaalto ulottuu kuitenkin myös työelämään ja terveyspalveluihin esimerkiksi joogan, meditaation sekä tietoisen läsnäolon taitoja buddhalaisen perinteen pohjalta kehittävän mindfulnessin muodossa. Myös täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja käytetään.
Uushenkiset ilmiöt näkyvät nykyisin laajasti sosiaalisessa mediassa, kirjallisuudessa, tv-sarjoissa sekä video- ja roolipeleissä. Harry Potter -sukupolvi on varttunut aikuiseen ikään ja etsii elämäänsä leikillisyyttä, hyvinvointia, lumousta ja itsetuntemusta. Vakava ja kepeä sekoittuvat kuin tarot-pakan kortit.
Uskonnollinen välinpitämättömyys kasvaa vauhdikkaimmin.
Perinteisen median kautta uushenkisyyttä tarkasteleva saa herkästi käsityksen poikkeuksellisen merkittävästä ilmiöstä: ”Shamanismia, joogaa, enkeli-iltoja ja luonnon mystiikkaa: erityisesti nuoret naiset hakevat hyvinvointia uushenkisyydestä.” (Yle.fi 21.12.2019) ”Miksi sukupolvi Z hurahti tarot-kortteihin ja energiakiviin, joita moni pitää huuhaana?” (Ilta-Sanomat 19.8.2021)
Helsingin yliopistossa uskontotieteen vanhempana yliopistonlehtorina työskentelevä Teemu Taira ajattelee, että vaikka uushenkisyys on aito ilmiö, median luomat mittasuhteet voivat harhauttaa. Ylivoimainen valtaosa nuorista naisista tai Z-sukupolven edustajista ei ole lainkaan tai kovinkaan kiinnostunut uushenkisistä ilmiöistä. Täysin tarkkaa kuvaa tilanteesta ei ole, sillä kyselytutkimukset tuottavat osin ristiriitaista tietoa.
Uushenkisyys on ilmiönä niin moninainen ja rajoiltaan joustava, että sen mittaaminen on vaikeaa. Sateenvarjon alla on sekä vahvemmin yliluonnolliseen että enemmän tämänpuoleiseen suuntautuvia muotoja, jotka puhuttelevat keskenään varsin erilaisia ihmisiä. Vyöhyketerapian asiakas ei välttämättä käy meedion pakeilla, eikä joogan harrastaja keskustele eläinten kanssa. Kyselyjen kysymykset saattavat käyttää liian laveaa tai kapeaa pensseliä, jolloin osa uushenkisyydestä jää piiloon tai vaihtoehtoisesti uushenkiseksi niputtuu sekin, jonka elämässä uushenkisillä ilmiöillä on hyvin pieni rooli.
Olisinko itse uushenkinen, mikäli olisin antanut taikaketun kuiskia tabletista tyttäreni korvaan?
Uskonnollinen välinpitämättömyys kasvaa vauhdikkaimmin.
Uskotko, että korteista voi ennustaa tulevaisuutta? Uskotko, että onnenamuletti suojaa epäonnelta? Esimerkiksi näiden kysymysten avulla voi selvittää, liittyykö uushenkisyyden harjoittamiseen toiminnan lisäksi myös uskomuksia. Teemu Taira kertoo, että myönteiset vastaukset tämänkaltaisiin kysymyksiin ovat Suomessa verrattain harvinaisia. Suosio kasvaa, jos kysymys muotoillaan joustavammin: Katsotko olevasi henkinen tai kiinnostunut henkisistä asioista tai käytännöistä?
Taira on tutkinut etenkin 1980- ja 1990-luvuilla syntyneitä millenniaaleja. Uushenkisyyden sukupolveksi heistä ei varsinaisesti ole.
– Joissain kysymyksissä näkyy enemmän uushenkisten asioiden kannatusta kuin vanhemmilla ikäluokilla. Osittain se selittynee sillä, että vanhemmissa sukupolvissa perinteisempi kristinusko on vahvempaa, eikä uushenkisiä ilmiöitä mielletä sen kanssa yhteensopiviksi.
Moni nuori aikuinen ei sitoudu perinteiseen kristinuskoon tai kiinnostu siitä. Uskonto on ensisijassa muita ihmisiä, etenkin toisista kulttuureista tulevia, koskeva asia. Välinpitämättömyys jättää pelikentälle tilaa uushenkisille uskomuksille ja käytänteille. Ne eivät kiinnosta alkuunkaan kaikkia, mutta joitakin, ja moni on avoin asialle. Se eiielä tarkoita, että tarot-korteilla uskotaan voitavan ennustaa tai onnenamuletilla suojella itseä tai läheisiä. Tairan läpikäymien tutkimusten pohjalta näyttää siltä, että nuoret aikuiset uskovat uushenkisiin uskomuksiin vähemmän kuin samanikäiset 1990-luvulla. Uskomusten puute ei toki estä ostamasta ja käyttämästä tarot-pakkaa tai onnenamulettia.
– Käyttötapa voi olla ihan muuta kuin perinteisesti ajatellaan, Taira huomauttaa.
Siis kenties pikemmin symbolisia toiveita universumille kuin vahvaa uskoa yliluonnollisiin voimiin.
Kuva: Pixabay
Jos media tuntuu vääristävän uushenkisyyden mittasuhteita, mikä on tarkempi kuva suomalaisesta uskonnollisuudesta juuri nyt?
Suomen lisäksi useissa muissa Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa perinteiset kirkot — etenkin valtakirkot — menettävät jäseniä. Tämä on pläkkiselvää.
– Uskontoinstituutioista erkaannutaan, sillä uskonnollinen välinpitämättömyys kasvaa vauhdikkaimmin, Teemu Taira sanoo.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana on nähty merkittävä kasvu uskonnottomiksi tai vailla uskontoa oleviksi tutkimuksissa itsensä määrittävien määrässä. Suomessa ollaan sen kulttuurisen taitepisteen paikkeilla, jonka jälkeen uskonnollisuus näyttäytyy epätyypillisenä identiteettinä. Nuoret aikuiset ovat vähiten uskonnollinen ikäryhmä, joka pyrkii löytämään oma olemisen tapansa ja tiensä uskonnollisista auktoriteeteista vapaana. Uskonnottomallakin voi toki olla uskonnollisia uskomuksia. Yhdysvalloissa uskonnoton uskoo usein Jumalan olemassaoloon, mutta suomalaisella uskonnottomalla ei yleensä ole uskonnollisia uskomuksia. Vain pieni vähemmistö kristinuskosta erkaantuneista on uskonnon vastaisia, valtaosa vain välinpitämättömiä. Heitä toisten uskonnollisuus ei häiritse.
Uskonnoista erkaantuneita uushenkisyydestä kiinnostuneita saatetaan nimittää tutkimuksissa etsijöiksi, jollaisiksi millenniaaleista määrittyy noin neljäsosa. Taira näkee käsitteessä ongelmia. Se sisältää oletuksen, että ihminen päätyy lopulta selkeärajaiseen uskonnolliseen tai uskonnottomaan identiteettiin ja katsomukseen. Näin ei usein käy.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön johtava asiantuntija Jyri Komulainen hyväksyy maallistumisen ilmeiseksi tosiasiaksi, mutta huomauttaa, että uskontososiologien kesken väitellään suuresta kuvasta.
– Onko maallistuminen se iso kehys, jossa uushenkisyys on lähinnä akanvirta, vai liittyykö tutkimuksissa havaittaviin uushenkisyyden nousua osoittaviin mittarinvärähdyksiin ennakkoaavistus jostakin merkittävästä trendistä?
Yksimielisyys vallitsee kahdesta asiasta: maallistuminen etenee ja osa ihmisistä on kiinnostunut uushenkisistä ilmiöistä.
– Näyttäisi siltä, että heitä on suunnilleen saman verran kuin vakaumuksellisesti uskonnottomia ihmisiä, Komulainen kertoo.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana on nähty merkittävä kasvu uskonnottomiksi itsensä määrittävien määrässä.
Moni uushenkisiä käytänteitä harjoittava tai uushenkisiä uskomuksia jakava määrittelee itsensä myös kristityksi. Luterilaisen kansankirkkomme jäsenet hakevat vaikutteita self help -kirjallisuudesta tai buddhalaisista ajatuksista.
– On paljon yöpöytäbuddhalaisia, joskin myös kasvava määrä niitä suomalaisia, jotka ovat siirtyneet buddhalaisuuden pitkäaikaisiksi harjoittajiksi. Kun luterilainen pappi menee kotiin toimittamaan kasteen, läsnä voi olla hyvinkin monenlaisia näkemyksiä, myös niiden parissa, jotka kuuluvat kirkkoon. Uskontodialogia tapahtuu jo kirkon jäsenistön sisällä, Jyri Komulainen sanoo.
Tilanne osoittaa, ettei uushenkisyyden ja kristillisen vakaumuksen vertailukelpoisuus ole ilmeinen. Teemu Tairan mielestä on ongelmallista ajatella, että uskontojen suhteen välinpitämätön, mutta energiakiven hankkinut nuori aikuinen on korvannut kristinuskon uushenkisyydellä. Institutionalisoitunut uskonto ja yksittäiset uushenkiset esineet tai käytännöt eivät vastaa toisiaan.
Ei Kupariketun meditaatiokaan vielä noidaksi tai buddhalaiseksi tee.
Kansankirkon sisäisen uskontodialogin mahdollistava todellisuus eroaa vapaakristillisistä perinteistä, joissa seurakunnan jäsenten oletetaan omaksuvan sellaisen Raamatusta nousevan maailmankuvan ja etiikan, jonka ulkopuolelle rajataan yleensä selkeästi kaikki uushenkisyyden ilmiöt. Toki karismaattisiin kristinuskon muotoihin liittyy omia ylilyöntejään ja osin samoja motiiveja kuin uushenkisyyteenkin. Etsitään eksotiikkaa, jännitystä, lumoa ja omaa itseä. Kokeillaan yhtä, kokeillaan toista.
Itse päädyin minimoimaan kokeilut perhepsykologin puhelun jälkeen. Hyvin lyhyessä sisäisessä uskontodialogissa selvisi, ettei perheemme tarvitse taikovaa kettua uniongelmia selättämään, vaikka se olisi silkkaa satua ja sisäistä silitystä. Emme myöskään lähettäneet symbolisia toiveita universumille vaan kerroimme konkreettiset huolemme Jumalalle. Tyttären sänky raahattiin ratkaisukeskeisessä hengessä kerroksesta toiseen.
Uni alkoi tulla.
Lähteet:
– Helsingin Sanomissa 29.8.2021 ilmestynyt Eveliina Mäntylän artikkeli ”Kuka pelkää nykynoitia?”
– Tiina Mahlamäen (Turun yliopisto) ja Kimmo Ketolan (Kirkon tutkimus ja koulutus) puheenvuorot Uskonnonopetus.fi-sivuston ja Step-koulutuksen uushenkisyyttä käsitelleessä webinaarissa 18.4.2021.
