Vuoden 2022 loppupuolella rovasti Anna-Kaisa Hautala sai ulkomailta viestin, joka sai hänen luovuutensa kuplimaan.

Onpa kiva idea!
Näin tuumasi Anna-Kaisa Hautala, kun sai ystävältään terveisiä Englannista. Riitta Heino oli lähettänyt kuvan sikäläisestä rukousneliöstä, hyppysiin sopivasta pikkutekstiilistä.
Käsitöitä harrastava Hautala innostui miettimään ja kokeilemaan, millainen olisi hänen versionsa rukousneliöstä. Tuunaukseen hän sai potkua katselemalla verkosta erilaisia, pienten neuleiden toteutuksia.
Kun mieluisa muunnos oli syntynyt, Hautala pyysi Kirsi Riskua kirjoittamaan siitä neuleohjeen.
Itse hän laati neliöön liitettävän tekstilappusen, tämän rukouksen:
Olen sinun rukousneliösi. Kosketa minua, kun mielessäsi on huolta, surua, kysymyksiä, kiitollisuutta. Kosketus on jo rukous. Pidä minua vaikka taskussasi. Haluan muistuttaa, ettei Jumala koskaan jätä sinua yksin.
Nyt rukousneliöitä väkrätään ympäri Suomen.
Kappalaisena työskentelevä Anna-Kaisa Hautala kertoo, että vapaaehtoiset ovat ahkerina hänenkin kotikonnuillaan.
– Pääsääntöisesti olen Honkajoen kirkkoalueella, eikä siellä ole ollut rukousneliöistä pulaa. Minulla on tapana siunata kaikki seurakuntaan tuodut neliöt yleensä jumalanpalveluksen aluksi.
Hautala uskoo, että rukousneliön suosio piilee sen lämminhenkisyydessä, monikäyttöisyydessä ja helppotekoisuudessa. Neliö neulotaan oikeilla ja nurjilla silmukoilla siten, että keskelle muodostuu risti.
– Eikä värillä ole väliä. Rukousneliöihin uppoaa mukavasti jämälankoja.

Neulontatuokioita kahvilassa
Marraskuussa rukousneliöitä neulottiin porukalla Ylöjärven seurakunnassakin. Yhteiset käsityöhetket jatkuvat tammikuussa.
Tsempparina toimiva johtava diakoniatyöntekijä Eliisa Ala-Kuusisto kertoo, että Ylöjärvellä neliöitä jaetaan hoivakotien asukkaille, sururyhmissä ja kevään 2026 neulemessussa. Diakoniatyöntekijät lahjoittavat niitä myös kotikäyntiensä yhteydessä.
Seurakunta on tarjonnut neulojille langat, puikot ja ohjeet.
– Eräs nuori äiti kertoi tulleensa hetkeksi neulomaan ennen kuin lähti hakemaan lastaan päiväkodista. Hän kiitteli rupeamaa virkistäväksi.
Juuri tällaisia tulijoita vapaamuotoiseen käsityöhetkeen, seurakunnan kahvilaan odotetaan. Kaikenikäiset ovat tervetulleita.
– Myös kodeissa on ahkeroitu. Hiljaittain eräs rouva toi seurakuntaan kasan rukousneliöitä, joita oli tehnyt ystävänsä kanssa.
Ylöjärvellä rukousneliöitä on myös hieman jatkojalostettu.
– Lisäsimme neuleeseen kiinnitettävän lappusen tekstiin, että rukousneliötä voi pitää paitsi taskussa myös laukussa.
Pikkuneule sopii joulutervehdykseksikin tai vaikka vuoteeseen tyynyn alle.


