Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Sankta Claran seurakunnassa kastettu ainakin 150 käännynnäistä

 

Sankta Claran seurakunnassa keskellä Tukholmaa kastettiin viime joulukuussa 20 kristityksi kääntynyttä maahanmuuttajaa. Sankta Clara on monille suomalaisillekin tuttu seurakunta, jonka elinvoimaisuutta on käyty ihmettelemässä.

Sankta Claran seurakuntaa pidetään eräänlaisena ihmeenä. Keskellä Tukholmaa sijaitseva seurakunta on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla, kun muuten seurakunnat ovat lähinnä menettäneet jäseniään.

Sankta Claran seurakunta on tunnettu auttamistyöstään. Kirkon vapaaehtoiset kohtaavat kadulla apua tarvitsevia, jakavat köyhille ruokaa ja tarjoavat asunnottomille ja maahanmuuttajille kirkon tiloja yöpymiseen. Kirkon työn keskiössä on kuitenkin evankeliumin julistaminen. Seurakunnan työntekijöiden mukaan työ tähtää siihen, että ihmiset löytävät yhteyden elävään Jumalaan.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Seurakuntaväki koostuu kaikenlaisista ihmisistä. Erilaisista sosiaali- ja kulttuuriluokista lähtöisin olevat ihmiset istuvat kirkon penkissä vieretysten.

Monet maahanmuuttajat ovat löytäneet tiensä tähän elävään seurakuntaan. Seurakunnan pappi Nils Lidskog kertoo Dagen-lehdelle, että seurakunnassa on kastettu vähintään 150 maahanmuuttajaa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Lidskogin mukaan suurin osa kastetuista on ollut Iranista ja Afganistanista.

Joulukuussa adventinaikaan seurakunnassa järjestettiin 20 kristityksi kääntyneen kastetilaisuus. Monet kastetuista olivat entisiä muslimeja. Eräs afganistanilainen todisti tilaisuudessa, että hänen elämänsä on saanut uuden suunnan. Mies oli kuullut Jeesuksesta ja kristillisestä uskosta oltuaan Ruotsissa jonkun aikaa. Hänet kastettiin seurakunnan yhteyteen yhdessä muiden käännynnäisten kanssa.