Saako uskova olla rikas?

 

Pitäisikö rikkaan antaa enemmän kuin köyhän? Kuva: Kirkon kuvapankki/ Sanna Krook

Kautta aikojen kristityt ovat kiistelleet siitä, onko rikkaus tie luopumukseen vai väline onnelisempaan elämään uskosta tinkimättä. Onko uskovan siis parempi vaihtaa avoauto apostolinkyytiin vai pyrkiä ryysyistä rikkauksiin?

Paras tapa lähestyä omistamisen ja rikkauden teemaa on hakea neuvoa suurimmasta ohjekirjasta itsestään – Raamatusta. Rikkaista ihmisistä puhutaan jo aivan Raamatun alkulehdiltä saakka. Abrahamia, Jaakobia, Joosefia, Jobia, Daavidia, Salomoa ja montaa muuta merkittävää Raamatun henkilöä oli siunattu merkittävällä vauraudella. Omaisuus ei kuitenkaan Vanhassa Testamentissakaan automaattisesti tuonut onnea. Kuninkaista rikkain, Salomo, kirjoitti Sananlaskujen kirjassa näin:

”Älä rehki rikastuaksesi, älä tuhlaa ajatuksiasi siihen. Kun kiinnität katseesi rikkauteen, se on jo poissa: se on saanut siivet ja lentänyt taivaalle kuin kotka” (Sananl. 23:4-5)

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kohtuus kaikessa

Löytyy niitä rikkaita uskovaisia täältä koti-Suomestakin. Karjalainen nosti viime perjantaina uutisotsikoihin varakkaita suomalaisia miehiä, jotka tunnustavat uskostaan avoimesti. Muun muassa pikaruokaketju Hesburgerin perustaja Heikki Salminen ja Halosen kauppaketjua johtava Pekka Halonen kuuluvat vapaakirkkoon. Juuri yrityksensä Suomen kiitoautot Oy:n myynyt Pertti Korhonen kuuluu niin ikään vapaakirkkoon eikä näe syytä kieltytyä rikkaudesta, kunhan jalat pysyvät maassa ja katse taivaissa:

– Näkemykseni on se, että omaisuudesta ei saa tulla Jumalan korviketta. Ei voi palvella kahta herraa, Pertti Korhonen sanoo.

Kolikon kääntöpuoli

Vaikka rikkaus ei kaikilla näyttäisikään nousevan päähän, ovat rikkaat Cristianity Todayn mukaan vahvemmin taipuvaisia huonoon käytökseen liikenteessä, sortuvat varasteluun ja antavat harvemmin rahaa hyväntekeväsiyyteen kuin itseään köyhemmät ihmiset. Rikkaiden ihmisten lasten todettiin myös kärsivän useammin ahdistuksesta ja päihdeongelmista kuin keskituloisten perheiden lasten.

Raamattu antaa tähänkin ristiriitaan hyvää osviittaa. Olisihan turhan hätiköityä julistaa kaikki rikkaat itsekkäiksi ilkiöiksi. Raamatun keskeinen sanoma rikkaille on pitää mielessä, kuka on kaikkien rikkauksien antaja.

”Tuhoon kulkee, joka rikkauteensa turvaa, mutta hurskaat ovat kuin vihannat lehvät” (Sananl. 11:28)

Sananlaskut ohjeistavat rikasta myös käyttämään päätään mieluummin kuin kukkaroaan:

”Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta.” (Sananl. 3:13-14)

Rahasta ei siis ole onnen tuojaksi, jos sitä ei osaa viisaasti käyttää.

Uuden Testamentin vaatimattomuus

Siinä missä Vanha Testamentti pursuilee maitoa ja hunajaa, ei Uudessa testamentissa enää ihannoidakaan kunniaa ja rikkautta. Uuden Testamentin sankareita ovat yksi köyhä, aasilla erityistilanteissa ratsastava puuseppä, muutama nukkavieru kalastaja ja lesken antelias ropo, joka pesi rikkaiden kolehdit mennen tullen.

Jeesuksen ehkä kuuluisin lausahdus rikkaudesta kertoo, että helpompi on kamelin mennä läpi neulansilmästä, kuin rikkaan päästä Taivasten valtakuntaan. Kuitenkin Jeesuksen seurassa liikkui myös rikkaita: Sakkeus ja Matteus lienevät kuuluisimmat esimerkit rikkaista miehistä, joiden elämä muuttui täysin heidän kohdattuaan Jeesuksen. Mutta tuliko heistä köyhiä? Sakkeus ainakin antoi ”vain” puolet suuresta omaisuudestaan köyhille eikä Matteuksenkaan kerrota luopuneen rikkaudestaan.

Kaiken kaikkiaan kysymys rikkaudesta ja köyhyydestä on Raamatun näkökulmasta paljon vapauksia antava. Se, joka pystyy olemaan rikas antamatta varakkuutensa paaduttaa sydäntään, saa iloita siunauksistaan. Se, joka on köyhä, voi lohduttautua sillä, että Jeesuskin nukkui monta yötä taivasalla.

Lopuksi lienee vielä yksi sananlasku paikallaan:

”Pane rikas ja köyhä vieretysten: kumpaisenkin on Herra luonut.” (Sananl. 22:2)