Rukous — sinnikästä kamppailua vai levollista vuorovaikutusta?

 

Rukoukseen sisältyy paradoksi, sillä yhtäältä kristittyjä kannustetaan sinnikkääseen anomiseen, toisaalta rukouksesta puhutaan levollisena vuorovaikutuksena. Kuva: Jeremy Perkins / Unsplash

Tutun fraasin mukaan rukous on helppoa kuin hengittäminen. Millaisia uusia näkökulmia rukouskirjat voivat tarjota aiheeseen? Ainakin vertaistukea, pohdintaa levon ja suorittamisen suhteesta sekä kannustusta kypsyä rukoilijana.

– Minua on rohkaissut ja omaa ajatteluani rukouksesta on muuttanut se, miten Leena Lehtinen kuvaa rukousta: Keskeistä ei ole se, vastaako Jumala, vaan se, että hän pitää meistä kiinni, kertoo Sari Savela.

Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa Rukous kantaa ja kannattaa aina (Päivä 2021) Savela kertoo omasta ja monen muun kristityn rukouselämästä.

IK-opisto vuosisop.,vko22-23, neliöb,MJa

– Emme rukoile, jotta Jumala vastaisi. Sitäkin se on, mutta ennen kaikkea rukous on suhdetoimintaa, yhteydenpitoa, vuorovaikutusta rakkaan Jeesuksen kanssa.

Uudistuminen elvytti rukouselämää

Ajatus kirjoittamisesta alkoi kypsyä jo kymmenisen vuotta sitten, kun Sari Savela innostui rukouksesta.

Savela oli ollut jo yli 20 vuotta uskossa, mutta ruuhkavuosien keskellä rukoukselle ei tuntunut löytyvän tilaa. Kuopuksen syntymän jälkeen hengellinen tila alkoi tuntua sisäisenä tyhjyytenä.

– Minulla oli kaipuu päästä lähelle Jumalaa, oppia tuntemaan häntä paremmin. Ja Jumala vastasi kaipuuseen.

Yksi merkittävä etappi matkalla oli Pyhällä Hengellä täyttyminen. Rukouspiirissä toisten kristittyjen tuttavallinen suhde Jeesukseen herätti uteliaisuutta, samoin armolahjat. Nyt hän pyysi täyttymistä Hengellä ja kokikin sen eräässä naistenillassa.

– Suhde Jeesukseen tuli läheisemmäksi ja rukouselämä elävöityi.

Uudistumisen jälkeisinä vuosina Sari Savela osallistui useisiin erilaisiin rukouspiireihin ja koki kutsumusta esirukoukseen. Hän oli innoissaan rukouksesta ja opetteli armolahjojen käyttöä.

Uupumus teki hengellisyydestä suorittamista

Uupumus muutti rukouselämää jälleen. Liian kuormittava elämä vei Sari Savelan vakavaan uupumukseen ja masennukseen, ja samalla hengellinen elämä kuihtui tunnin rukouksista hiljaisiksi huokauksiksi.

Sari Savela. Kuva: Emmi Virtanen

– Ylikuormitustila oli monen tekijän summa, joka kuivatti myös rukouselämää. Vaivihkaa hengellisestä elämästäni oli tullut suorittamista, ja rukouselämääni oli alkanut leimata vaatimus.

Vaikea kokemus antoi tärkeän opetuksen armosta.

– Silloinkin, kun ei itse jaksa ollenkaan, Jumala vie eteenpäin, hän sanoo.

– Tuli lepo ja vapaus väärästä suorittamisesta. Rukouselämän hoitaminen ei ole pakkopaita.

Samaa sanoo muutama muukin Savelan teoksessa rukouselämästään kertova kristitty. ”Viime aikoina rukouksestani ovat hävinneet sanat. En jaksa enää suorittaa hengellisyyttä”, kertoo evankelista Leena Lehtinen.

Kuitenkin kristittyjä samalla kannustetaan uskollisuuteen ja sitkeyteen rukouksessa.

– Se on jännä paradoksi. Meitä kehotetaan kurinalaisuuteen, ja meille on parhaaksi viettää säännöllisesti aikaa rukouksessa ja Raamattua tutkien. Mutta sen ei pitäisi olla pakonomaista, Savela pohtii.

Kuinka rukouselämässä säilytetään oikeanlainen tasapaino?

Sari Savela uskoo, että tahdonvoimaakin tarvitaan ja usein rukous ja Raamatun lukeminen on valinta. Eihän töissäkään voi tehdä, mitä huvittaa. Mutta jos rukous nousee rangaistuksen pelosta, lähtökohta on väärä.

– Rukous tapahtuu levossa, rakkaussuhteessa minun ja Jumalan välillä. Voin luottaa siihen, ettei se ole mikään vaihtokauppa: kun nyt vietän kaksi tuntia rukouksessa, Jumala siunaa minua kaksinkertaisesti.

Onko rukous painiottelua vai palvontaa?

Myös yhdysvaltalainen pastori Timothy Keller puhuu kahden eri rukousnäkemyksen yhdistämisestä kirjassaan Rukous — vuorovaikutusta Jumalan kanssa (Päivä 2018, suomentanut Marja Hemmer). Onko rukous keino tuntea levollista yhteyttä Jumalaan tai eräänlainen painiottelu, jossa sitkeästi anotaan Jumalan valtakunnan tuloa maan päälle riippumatta Jumalan läsnäolon tunteesta?

Raamatusta löytyy molempia eivätkä nämä näkökulmat ole välttämättä vastakkaisia, Keller ehdottaa. ”Mutta aivan kuten palvonta sisältää nöyrää anomista, Jumalan valtakunnan etsimiseenkin täytyy sisältyä rukousta Jumalan itsensä tuntemisesta.”

Niin ikään rukouksesta kirjoittanut yhdysvaltalaispastori John Eldredge taas painottaa nimenomaan sinnikästä rukousta Jumalan lapsen arvovallasta käsin, mistä kertoo hänen kirjansa nimikin Vuoretkin siirtyvät — rukous on kumppanuutta Jumalan kanssa (Päivä 2018, suomentanut Marja Sevón).

Eldredgen mukaan hyvä esimerkki rukouselämästä on profeetta Elian rukous sateen tulemiseksi: sitkeä paneutuminen rukoukseen yhä uudelleen, kunnes viimein taivaanrannassa näkyy pieni sadepilvi. Tähänkin näkemykseen rukouksesta sisältyy syvenevä suhde Jumalaan, mutta myös vahva usko rukouksesta väylänä vaikuttaa asioihin ja aseena hengellisessä sodankäynnissä. 

Syvälliseen rukouselämään tarvitaan tietoa ja tunnetta

Puolet suomalaisista rukoilee vähintään kerran vuodessa. Tämä käy ilmi Gallup Ecclesiastica 2019 -kyselystä, jonka tuloksia käsitellään tuoreimmassa evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksessa Uskonto arjessa ja juhlassa (kirjoittaneet Hanna Salomäki, Maarit Hytönen, Kimmo Ketola, Veli-Matti Salminen ja Jussi Sohlberg, Kirkon tutkimuskeskus 2020).

Päivittäin rukoilee 17 prosenttia suomalaisista, kolmasosa ei koskaan. Rukous on kuitenkin yleisin yksityisen uskonnonharjoittamisen tapa. Raamattua lukee huomattavasti harvempi: päivittäin pyhän kirjan kansia raottaa vain kaksi prosenttia, ja vähän yli 20 prosenttia suomalaisista lukee Raamattua ylipäänsä kerran vuodessa tai useammin. Puolet ei lue koskaan.

Timothy Keller tiivistää rukouksen ”henkilökohtaiseksi, viestiväksi reagoinniksi tietämykseen Jumalasta”. Kaikkien ihmisten ulottuvilla on jonkinlainen tietämys Jumalasta, ja rukous on reagointia tähän olentoon. Rukous täsmentyy kuitenkin merkittävästi silloin, kun tietomme Jumalasta lisääntyy.

”Calvin huomautti, että vaikka jokaisella voi olla sensus divinitatis [ihmismielen luonnollinen tietoisuus Jumalasta] me kaikki muotoilemme uudelleen tätä jumaluuden tajua omiin etuihimme ja haluihimme sopivaksi, ellei käsityksemme Jumalasta korjaudu ja kirkastu Hengen ja Raamatun avulla.”

Pelkkä tietokaan ei silti riitä, Keller jatkaa. Kun Kristuksen pelastustyön suuruus kirkastuu, myös rukouselämän keskiö siirtyy omista pyynnöistä ja toiveista syvään kaipuuseen tuntea Jumala paremmin.

”Ilman evankeliumia saatamme tulla pyytämään asioita. Ilman evankeliumia meillä saattaa olla pyhästä Jumalasta sellainen käsitys, että hän on pelottava ja että häntä voi lähestyä pyynnöillä vain, jos olemme oikein hyviä.”

 

Päivä Osakeyhtiö kustantaa myös Suomen Viikkolehteä