Hédi Fried jäi eloon Auschwitzista lähes ainoana suvustaan. Pian vapautumisensa jälkeen hän pääsi muuttamaan Ruotsiin. Vapaassa ja ystävällisessä maassa hän koki, että siellä ei enää ollut huolta siitä, että kauheudet voisivat toistua. Vuosien myötä hän ymmärsi optimisminsa haurauden.
Haastattelun katsoja ei voi olla tuntematta sanojen painoa uurteisten kasvojen takaa. Romanianjuutalaisen Hédi Friedin huolenilmaus kutoutuu kiirehtimättä auki 93-vuotiaan ihmisen viisaudella.
”Luulin, että minun ei enää tarvitsisi pelätä, että jotain sellaista tapahtuisi uudelleen, kun vihdoin vapauduin. Nyt näen tänään merkkejä samoista huolenaiheista, joita havaitsin teini-iässä [1930-luvulla]. Niin voi käydä uudestaan. Riippuu teistä, joille nyt puhun, käykö niin. Toivottavasti tarinani saa aikaan sen, että teillä on voimia vastustaa erilaisia tuulahduksia, jotka levittävät pahuutta. Utopioita, joita jotkut yrittävät toteuttaa. Kun olen kuollut, toivon, että te jatkatte tätä työtä, ettekä anna pahuuden levitä taas kerran.” Hédi Friedin huoli, Ruotsalainen dokumentti 2017, YLE 8.6.2025.
Pahuus
Hédin sanat ovat tärkeä kehotus valvomiseen ihmiskunnan iltanuotiolla. Kehotus toistuu monta kertaa myös Uudessa testamentissa. ”Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha”, huokaisee Paavali. Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista, mutta ajan analyysi ei ole muuttunut Paavalin päivistä. Kristityn on edelleen valvottava, jotta pahuus ei löytäisi hänessä kasvualustaa.
Pahuuden todesta ottaminen on ainoa kestävä perusta puhua toivosta. Risti muistuttaa meille pahuuden vakavuudesta. Väkivaltainen kuolema oli Jumalan ainoa väline vastata pimeyden voi-maan. Ristillä hän valmisti maailmalle rakkauden uutta luovan lääkkeen pahuuden kahlitsemiseksi.
Hyvyys
Myös hyvyys on totta. Ranskalainen Le Chambon kylä laittoi koko yhteisönä elämänsä vaaraan pelastaakseen natsien vainoamia juutalaisia, erityisesti lapsia. Moni auttajista maksoi hyvyydestään hengellään. Yksilöiden rohkeus tunnetaan paremmin, mutta kokonaisen yhteisön jakama hyvyyden eskalaatio mykistää. (Philip Hallie, Lest Innocent Blood Be Shed [Jotta viaton veri ei vuotaisi], Harper 1994.)
Hyvyyttä on kaikkialla tässä maailmassa, mutta ikuisuuden näkökulmasta hyvä tahto ei rii-tä. Jumalan tahto on kestävän hyvän ainoa perusta.
Toivo
Emme voi rakentaa toivoa ihmisen hyvyydelle. Turkulai-nen presidentti lausui aikanaan tärkeän viisauden: ”Jos emme varmuudella tiedä miten käy, olettakaamme, että käy hyvin”. Tämä on kelpo ohje, kun asiat ovat jokseenkin kohdallaan. Mutta kun pahuus voimistuu, olettaminen ei riitä. Jokaisen vastuunsa tuntevan on silloin asetuttava osaksi pahan vastustamista.
Kristillinen toivo ei tyydy aikaansa ja sen olosuhteisiin. Se asettuu rohkeasti sorretun puolelle. Ehkä meidän ei sittenkään pidä ”olettaa, että käy hyvin”, vaan astua osaksi Jumalan suunnitelmaa rauhan ja oikeuden hyväksi. Toivo on aito vastalause. Profeetan ääni muistuttaa: ”Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro. ”
Toivo ei tunnusta optimismia kumppanikseen – eikä pessimismiä. Toivo on siemen, joka itää pimeässä ja kasvaa ylöspäin, kyynelten kastelemana. Tätä ”toista toivoa” maa-ilmamme janoaa hyväuskoisuuden sijaan.
Maailma on syntynyt Jumalan rakkauden ilmentymänä. Toivon lähde on ollut näkyvillä jo kaiken alussa. Jumalan puoleen kääntyminen tuo meidät tälle lähteelle ja synnyttää meidät Jeesuksen seuraajina elävän toivon kumppaneiksi.
Erkki Jokinen on käsitellyt pahuuden ja toivon kysymyksiä laajemmin teoksessaan Ihmisen varjo, esseitä pahuudesta ja toivosta (Suomen Lähetysseura, 2024).
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä elokuussa 2025.
