Kuolemanrajakokemukset ovat luultua yleisempiä. Rajakokemuksia esiintyy arviolta 1025 prosentilla sydänpysähdyspotilaista, Helsingin yliopiston uskontofilosofian dosentti Leo Näreaho kertoo tämän viikon Sana-lehden haastattelussa.
Kuolemanrajakokemukset liittyvät useimmiten tilanteisiin, jolloin ihminen on todettu kliinisesti kuolleeksi. Hänen hengityksensä on lakannut ja sydämensä pysähtynyt, mutta hänet on saatu elvytettyä.
Tavallisimpia kuolemanrajakokemusten piirteitä ovat ruumiista irtautuminen ja siirtyminen toiseen maailmaan esimerkiksi tunnelin kautta. Siellä ihminen kohtaa edesmenneitä läheisiään tai valo-olennon, jonka seurassa mennyt elämä käydään läpi. Lopussa ihminen saapuu viimeiselle rajalle, josta hänen on kuitenkin palattava takaisin.
Rajakokemuksille ei ole löydetty selvää fysiologista syytä, sanoo ilmiöstä ja sen tieteellisestä tutkimuksesta kirjan kirjoittanut Näreaho
Kristityt suhtautuvat kuolemanrajakokemuksiin ristiriitaisesti. Jotkut pitävät rajakokemuksia todisteena Taivaasta. Toisessa ääripäässä kertomukset käynneistä kuoleman rajan takana on leimattu humpuukiksi ja New Age -uskomuksiksi.
Teologi, toimittaja Esko Miettinen asettuu näiden kahden kannan väliin.
– En pidä kuolemanrajakokemuksia todisteina siitä, millaista Taivaassa on. Sen sijaan näen ne jonkinlaisina viitteinä tai aavistuksina kuolemanjälkeisestä todellisuudesta. Ehkä niiden voidaan ajatella kuuluvan luonnon tavoin Jumalan yleiseen ilmoitukseen, Anu Heikkisen haastattelema Miettinen sanoo Sana-lehdelle.
