Rainen, 30, Juhannuskonferenssi kestää kolme viikkoa – Helluntaiseurakuntien suurtapahtuma positiivisessa nosteessa

 

Juhannusaaton lipunnosto kentällä keräsi hyvin yleisöä. Juhlapuheen tilaisuudessa piti tuore ministeri Sari Essayah (kd). (Kuva: Markus Sinervä)

Ehtoollinen asetellaan paikalleen sydämellä.

Juhannuskonferenssin tämän vuoden loppusaldo on muodostumassa positiiviseksi.

Kasvua edellisvuoteen nähden saatiin niin osallistujien määrässä kuin tapahtuman taloudessakin. Osallistujamäärä, joka nousi 20 000 kävijän korville, arvioidaan myytyjen teltta- ja asuntovaunupaikkojen määrän sekä päiväparkissa olleiden autojen määrän perusteella.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

– Väkeä oli kauttaaltaan enemmän liikkeellä. Leirintäalueella oli suurin piirtein sama määrä ihmisiä kuin edellisvuonna, ja päiväparkissa muutama sata autoa enemmän, konferenssi-isäntä Marko Halttunen kertailee lukuja.

Kävijämäärää arvioidaan myös silmämääräisesti tilaisuuksien katsomoiden täyttymistä tarkkailemalla.

– Myös tämän perusteella näyttäisi siltä, että ihmisiä oli mukana noin kymmenen prosenttia viimevuotista enemmän.

 

Purkaminen on onneksi aina nopeampaa kuin rakentaminen. 

 

Jari ja Seija Pesonen asettelevat ehtoollista, mutta eivät aseta sitä. Sen teki aikanaan Herramme kiirastorstaina. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Tervetuloa ehtoolliselle, Seija ja Jari Pesonen toivottavat. Väki Juhannuskonferenssin sunnuntaissa tuntuu vähenevän vuosi vuodelta, mutta tapahtuman päättävä ehtoollinen on aina arvokas ja pyhä hetki. (Anssi Tiittanen)

– Kyllä tämä on aina tuntunut kunniatehtävältä, Jari Pesonen sanoo, nyt pari tuhatta vuotta myöhemmin. 

Pesoset, molemmat 61, ovat olleet samassa tehtävässä Juhannuskonferenssissa vuodesta 1999. Ensi kesänä heillä tulee kuluneeksi 25 vuotta ensimmäisestä kerrasta asettelijoina ehtoolliselle, joka on yksi Suomen suurimpia. Vain yksi juhannus, vuonna 2010, on jäänyt väliin.  

– Niin, ja koronakesät, Pesonen huomaa. 

Nyt vietetyssä Juhannuskonferenssissa ei oikein enää edes muistanut, että sellaisetkin on hetki sitten koettu. 

 

Juhlaehtoollisen asettelussa on oma tunnelmansa. Se tehdään huolella, tilanteen arvokkuus huomioiden. 

Asettelu alkaa jo aamuvarhaisella, kun suuri osa konferenssiväestä vielä nukkuu teltoissa ja asuntovaunuissa. 

Seitsemän aikaan aamulla välineistö – pöydät, pikarit, lautaset, sekä suuri määrä leipää ja viiniä – kuljetetaan varastoista nurmikon poikki peräkärryllä pääteltalle. 

Kasteinen kenttä on hiljainen, viimeiset nurmikolla elämänsä tärkeimpiä kesäöitä viettäneet nuorten porukat ovat hajaantuneet. 

Kärry ajetaan lavan eteen ja purku alkaa. Pöydälle valkoisen liinan päälle asettuu riviin hopeanvärisiä lautasia leivälle, ja ehtoollispikareita varten monista seurakunnista tuttuja telinemäisiä lautasia. 

 

Viini kaadetaan pikareihin annostelijalla. 

– Kaipaan vähän israelilaista alkoholitonta viiniä, jota käytettiin muutama vuosi sitten, Jari Pesonen sanoo. 

Nyt viinin virkaa toimittaa hivenen esanssinen punainen marjamehu. Alkoholipitoista viiniä ei juhannuskonferenssissa ole ollut käytössä vuosikausiin, pääosin kustannussyistä. Toinen syy on raadollisempi: toipuvalle alkoholistille pienikin annos alkoholia voi toimia laukaisevana tekijänä riippuvuuskäyttäytymisen aktivoitumiselle. Tai ainakin se hankaloittaa hänen elämäänsä. 

– Takavuosina kellari lemusi aina viinille, Jari Pesonen muistelee. 

Aikoinaan koko juhlaväki myös otti ehtoollisen samoista kiertävistä maljoista. Hygieniasyistä tästäkin luovuttiin jo vuosia sitten. 

Leipä on nykyisin malliltaan öylätti. Leipänäkin on koettu monenlaisia, keksimäisistä kuutioista vanhan maailman pullamaisiin leipiin, joista kukin mursi itselleen pienen palan. 

– Öylätti ei maistu oikeastaan miltään, mutta ei tartu kitalakeen, kuten moni luulee. 

Pöytä on valmis. Jari Pesonen mainitsee arvostavasti kollegoista Riitta Ahosen, joka on antanut talkoopanoksensa ehtoollisen asettelijana jo 45 vuotta, opiston ja konferenssin Katinalan ja Hattulan ajoista lähtien. 

 

Jari Pesosta harmittaa se, että ehtoollinen Juhannuskonferenssissa on pienentynyt vuosi vuodelta. 

– Kun aloitimme tässä hommassa vuonna 1999, ehtoollinen katettiin 9000 ihmiselle, siitä meni silloin reilu puolet. 

Nyt ehtoollista meni noin tuhannelle ihmiselle. Väkeä on yritetty saada eri tavoin jäämään juhlien loppuun saakka. Pesosta harmittaa, että vaikka ehtoollisjuhlaa vietettiin nyt heti musikaalikonsertin jälkeen, osa ihmisistä lähti heti, kun musikaalin laulut oli kuultu. 

– En oikein tiedä, mitä sirkustemppuja tarvittaisiin, että ihmiset jäisivät. Toisaalta täytyy myös kysyä, onko ehtoollinen vääränä päivänä.  

– Olisi hienoa, että ehtoollisen merkitys ymmärrettäisiin ja sitä jäätäisiin yhdessä viettämään. Tärkeintä ehtoollisessa on Jumalan kohtaaminen ja ihmisten välinen yhteys, Pesonen pohtii. 

Kun ehtoollinen on vietetty, liinat, lautaset ja muut tavarat pakataan kasaan ja siirretään varastoon odottamaan seuraavaa juhannusta. 

 

Kasteinen kenttä on hiljainen. 

 

Ehtoollisella kävi myös Raine Pesonen, 30. Karstulasta Savosta ponnistanut, nykyisin vanhempien tavoin Porvoossa Itä-Uudellamaalla asuva Pesosten perheen aikuinen vesa on ollut sunnuntaina Keuruulla jo kaksi viikkoa. Muutama päivä on vielä edessä. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Raine Pesonen sanoo, että kun talkoissa on pitkään, alueeseen ja tapahtumaan syntyy suhde. (AT)

Raine Pesonen kuuluu tapahtuman rakentajien ydinporukkaan. Hän saapui alueelle 10. kesäkuuta. 

– Aika tyhjältä näytti kenttä silloin. 

Rakentajien noin neljänkymmenen henkilön porukka rakentaa Juhannuskonferenssin teltat – tai kenttästruktuurin, kuten hienommin ilmaistaan. 

 

Aamu alkaa rakennustalkoissa aamupalalla.  

Rakennustalkoissa ei tarvitse valmiiksi osata oikeastaan mitään. 

– Telttamestari neuvoo vaihe vaiheelta, miten homma etenee. Jokainen tekee töitä kykynsä mukaan. 

Rakentaessa tulevat tutuiksi vaarnat, köydet, kuormaliinat ja tietysti telttakankaat. 

– Katto yhdistetään paloista nyörittämällä. 

Kangaskatto vedetään köysillä harjakorkeuteensa mastoja pitkin. Apuna isoimmissa nostoissa on myös konevoimaa. Raine Pesonen viihtyi lekan varressa iskemässä maahan metallisia vaarnoja – niitä, joita pitää kentällä hieman varoa teltan liepeillä kulkiessa. 

 

Jossain vaiheessa juhlaviikolla koittaa se hetki, kun kaikki teltat ovat pystyssä, penkit paikallaan ja kenttä valmiina juhlavieraille. 

– Kyllä se on hieno hetki. On mukava nähdä, mitä on saatu aikaan. Olo on silloin helpottunut ja vähän ylpeä. 

– On avautunut se, miten paljon vaivaa tässä nähdään. Arvostan paljon niitä, jotka tulevat vuosi toisensa jälkeen. Mitään ei kentälle ilmesty tyhjästä. 

Töitä tehdään talkoissa kahdeksasta neljään. Illat kuluivat leppoisasti, Pesosella kitaraa soitellen ja talkookavereiden kanssa saunoen. 

Kun alueella on pitkään, siihen syntyy omistajuuden tunne. Pesonen kiersi Ison Kirjan alueen iltaisin ja rukoili tapahtuman puolesta. Samalla mieli rauhoittui, askeleitakin kertyi – olkoonkin, että niitä sai kyllä muutenkin, kun koko päivän teki töitä kentällä. 

 

Tapahtuman purkaminen aloitetaan sunnuntaina heti ehtoollisen jälkeen. Tämän jutun julkaisuviikon torstaina Raine Pesonen on suuntaamassa Keuruulta kotiin – lähes kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän saapui talkoisiin. 

– Purkaminen on onneksi aina nopeampaa kuin rakentaminen. 

Purkamisessa tärkeää on, että tavarat asetellaan niin, että ne on helppo vuoden kuluttua löytää tutuilta paikoilta. 

Iso teltta ja pari pienempää jää vielä palvelemaan kesän muita tapahtumia. Suurin osa teltoista päätyy varastoon – ehtoolliskaluston seuraksi nekin odottamaan ensi juhannusta, kun on jälleen juhlan aika.