Sota aiheuttaa epävakautta, hämmennystä ja pakenemisia pommisuojiin. Työ arabien parissa on haastavaa, mutta tällä hetkellä eletään hengellisen etsinnän aikaa.
Pirkko Said on tehnyt työtä arabien parissa Israelissa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan – ensin Suomen Lähetysseuran javuodesta 2014 Kylväjän lähettinä. Perheeseen kuuluvat aviomies Elias, joka on arabikristitty sekä kaksi teini-ikäistä poikaa.
Saidia haastatteli Seurakuntalaisen päätoimittaja Sari Savela Viikon seurakuntalainen -podcastissa Radio Deissä. Savela kysyy, mitä Said kaipaa Suomesta ollessaan Israelissa?
– Rauhaa, Said vastaa.
– Levollisuutta, ihanaa luontoa ja järjestystä.
Said kokee, että hänen juurensa ovat sekä Suomessa että Israelissa, sillä hän on kulkenut Israelin ja Suomen väliä jo paljon kauemmin, kuin hän on ollut varsinaisena lähettinä. Hän lähti nuorena tyttönä kibbutsille ja on siitä lähtien kulkenut kahden maan väliä jo peräti 41 vuoden ajan. Tänä syksynä paluu Israeliin kolmen Suomessa vietetyn kuukauden jälkeen tuntui ensimmäistä kertaa vaikealta.
– Tilanne on hyvin epäselvä. Sota-aikaa on kulunut kaksi vuotta eikä ole ollut kenellekään helppoa joutua juoksemaan pommisuojaan, Said selittää.
– On jatkuvaa epävakautta ja aina täytyy sanoa, että ”jos Herra suo, niin jotakin tapahtuu”. Esimerkiksi kesän alussa lennot peruttiin ja meidän poikien ja Eliaksen kesälomasta meni kaksi viikkoa heidän odotellessaan seuraavia lentoja.
Saidien kotona pommisuoja löytyy kaksi kerrosta alempaa samasta rakennuksesta.
– Elias on kuudenkymmenen vuoden aikana nähnyt paljon sotia Israelissa, mutta tämä sota oli rajuin pommien kannalta. Ne olivat niin isoja, että koko kaupunki tärisi, jos sinne osui. Ne tekivät todella pahaa jälkeä. Se oli pelottavaa, Said kuvailee.
– Yksikin viisilapsinen perhe oli pommisuojassa ja kun he tulivat sieltä pois, kaikki oli mennyt: koti ja koko omaisuus. Tämä viimeisin sota teki niin pahaa tuhoa.
Said viittaa sodalla Iranin Israeliin tekemiin iskuihin, jotka olivat kestoltaan kaksitoista päivää. Ennen Iranin iskuja suojautumiseksi riitti siirtyminen oman kodin ikkunattomaan huoneeseen, sillä pommit eivät olleet yhtä tuhoisia.
Hengellisen etsinnän aikaa
Saidin perhe asuu Haifassa. Savela kysyy, millä muilla tavoilla sota on vaikuttanut heidän elämäänsä.
– Kuulumme etuoikeutettujen ryhmään, sillä meidän ei ole tarvinnut lähettää poikiamme eikä puolisoitamme sotaan, Said kertoo.
– Israelissa arabeilla ei ole asevelvollisuutta. Emme ole myöskään menettäneet läheisiämme, kotiamme emmekä työtämme.
– Meillä on siis kaikkea, mutta silti se yhteinen kipu Israelissa on todella suuri. Israelinkin puolella on hyvin paljon menetyksen kipua, epävarmuutta ja hämmennystä. Tällä hetkellä yritetään selvitä päivästä toiseen ja ihmiset ovat todella väsyneitä vallitsevaan tilanteeseen.
Jotain positiivistakin on kuitenkin tapahtumassa.
– Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että ilmassa on hengellistä etsintää, mikä on aivan mahtavaa. Ihmisillä on ihan uutta avoimuutta ja arvostusta messiaanisia juutalaisia kohtaan esimerkiksi tiedotusvälineissä: hyvin avointa kyselyä heidän uskostaan. Tämä on evankeliumin kannalta mahtavaa aikaa.
Sen sijaan Said kritisoi voimakkaasti länsimaisen ja myös suomalaisen valtavirtamedian tapaa käsitellä Lähi-idän tilannetta ja Israelia. Miten arabikristityt Saidin käsityksen mukaan tällaiseen uutisointiin suhtautuvat?
– Se sama kipu on meillä kaikilla. Siellä on hyvin monenlaisia ajatuksia tilanteesta, mutta ajattelisin että se realismi, mikä siellä on arabikristittyjen ja arabien keskuudessa on hyvin erilainen, mitä media täällä antaa ymmärtää.
Painopiste Raamatun opettamisessa
Said kertoo, että protestanttiset arabikristityt kuuluvat Israelissa ”vähemmistön vähemmistöön”. Maan asukkaista vain noin kaksi prosenttia on kristittyjä ja 0,2 prosenttia protestantteja.
Said tekee Kylväjän kautta arabiankielisten keskuudessa ”tavoittavaa ja opetuslapseuttavaa” työtä.
– Mieheni Elias on saanut tulla uskoon parikymmentä vuotta sitten. Hän on opiskellut teologiaa ja saanut Jumalalta erityisen lahjan opettaa Raamattua. Siksi työmme erityinen painopiste on Raamatun opettamisessa eri ikäisille ja eri kanavien kautta, Said kertoo.
– Opetus tavoittaa myös monia arabeja, jotka eivät asu Haifassa: muun muassa Suomen maahanmuuttajia. Ja median kautta ihmiset kautta maailman kuuntelevat Eliaksen mahtavia lauluja.
Said puhuu miehensä kanssa hepreaa ja lisäksi kotona puhutaan englantia ja suomea. Arabiankielen taito on Saidilla hänen omien sanojensa mukaan heikompi. Haifassa on tavallista, että arabit osaavat hyvin myös hepreaa ja jotkut juutalaiset puhuvat sujuvaa arabiaa. Kouluissa opiskellaan niin hepreaa, arabiaa kuin englantiakin.
Tuskainen etuoikeus
Saidin työkentällä on tulevaisuudessa luvassa sukupolven vaihdos. Se vaatii nuoremman sukupolven kouluttamista ja asioiden luovuttamista nuorempien hoidettaviksi.
– Inhimillisesti katsoen tekisi mieli jo jättää koko työ nuoremmille, mutta vielä ei ole sen aika. Näky on vahva ja se on pitänyt työssä kaikki nämä vuodet. Kutsu on ollut luja, Said kuvailee.
– Työ ei ole ollut helppoa juutalaisten eikä arabienkaan keskuudessa. Se on ollut hyvin haastava kenttä.
– Mutta toisaalta Jumala on avannut valtavat vainiot ja näköalat. Ja esimerkiksi tämän avioliiton kautta olen päässyt sellaiseen tilanteeseen, johon monilla muilla ei ole ollut pääsyä. Se ei ole ollut ollenkaan helppoa, mutta se on ollut etuoikeus – tuskainen etuoikeus.
