Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Piispa Kuukauppi: Ukrainan tilanteella ei kielteistä vaikutusta Inkerin kirkkoon

 

Piispa Aarre Kuukauppi puhui tänään Kansanlähetysopistolla Hausjärvellä. Kuva Vuokko Vänskä

Ukrainan tilanne ei ole vaikuttanut Inkerin luterilaisen kirkon toimintaan negatiivisesti Venäjällä. Näin totesi Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi tänään Ryttylässä.
Hän on mukana Kansanlähetysopistolla järjestettävillä vuotuisilla Idäntyönpäivillä.
– Päinvastoin, se on meille mahdollisuus julistaa evankeliumia. Nyt kirkolta odotetaan enemmän kuin ennen. Esimerkiksi Ukrainan pakolaisista noin 90 prosenttia tulee Venäjälle. Meidän vanhainkotimme ovat ottaneet joitakin heistä huoltaakseen, Kuukauppi kertoi Uusi tie –lehdelle.
Idäntyönpäiville on kokoontunut Inkerin kirkon pappeja ja muita työntekijöitä sekä suomalaisten yhteistyötahojen vapaaehtoisia lähes kolmesataa henkeä.

Inkerin kansallisesta kirkosta on tullut monikansallinen, venäjänkielinen kirkko, jossa on 80 seurakuntaa laajalti ympäri Venäjää. Kirkko on kokenut monenlaisia tuulia taipaleellaan. Piispa Kuukauppi muistutti, että elävän kirkon tunnusmerkki on ristin kantaminen.

– Elävä kirkko on aina ollut tuulessa, joskus uudistavassa ja joskus vaarallisessa tuulessa. Mutta Jumalan sana vakuuttaa, että jos me rakastamme hänen käskyjään, kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, Kuukauppi totesi.

IK-opisto Neliöb. 17.-30.6.

Hän muisteli vanhempiaan, jotka joutuivat Stalinin aikaan Krasnojarskin alueelle kylmiin ja kurjiin oloihin.
– Siellä vallitsi täysi toivottomuus. Meidän vanhin sisaruksistamme kuoli kolmevuotiaana nälkään ja tauteihin, mutta sielläkin jonkun puun juurella kokoontui kaksi tai kolme Jumalan sanan yhteyteen. Ihmeellisellä tavalla Jumala hoiti seurakuntaa ja johdatti sitä.
Kuukauppi totesi Jumalan käyttäneen työrukkasenaan jopa suomalaista ateistia, kuuluisaa kommunistia Otto Wille Kuusista, kun tämä oli kerännyt inkeriläiset luterilaiset Karjalaan Stalinin aikana.
– Näin monet uskovat pääsivät Karjalan metsiin töihin ja alkoivat kokoontua yhteen.

Myös yksi vuosi Stalinin kuoleman jälkeen puhalsi leudompi tuuli. Silloin Kuukaupin isoäiti pääsi käymään jopa Suomessa ja vei silloin Neuvostoliittoon Raamattuja ja virsikirjoja. Monien tiukkojen vuosien jälkeen vuonna 1987 Kuukauppi näki ihmisten sydämissä tapahtuvan muutosta. Lopulta 90-luku oli avautumisen aikaa.

– Jopa armeijassa sai julistaa Jumalan sanaa ja seurakuntia perustettiin.
Kuukaupin mukaan on tärkeää, etteivät seurakunnat sulkeudu nauttimaan pienessä joukossa sitä hyvyyttä, mitä Jumala antaa, vaan katsovat ulospäin ja toimivat Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan julistaen evankeliumia kaikille kansallisuusrajat ylittäen.

Inkeriläisten paluumuuttajien runsaassa määrässä hän näkee Jumalan sormen.
– Silläkin on oma tarkoituksensa. Itse koen, että Jumala siirsi heidät tänne Suomeen, jotta meillä olisi oikeus tehdä työtä myös Suomessa, Kuukauppi totesi.
Inkerin kirkko saa uusia jäseniä jatkuvasti Venäjän eri vähemmistökansoista.
– Inkerin kirkolla on kaiken ahdistuksen, murheiden ja puutteiden keskellä erinomainen asema, sillä me olemme lähtökohtaisesti seurakunta, joka on muodostunut vainotusta kansasta. Monet pienet kansat Venäjällä ovat kokeneet myös sortoa, ja siksi heille on helpompaa ottaa vastaan evankeliumi Inkerin kirkon julistamana, Kuukauppi sanoi.