Eilen päättyivät Parikkalan Saaren kirkolla vietetyt 80. Orpokotijuhlat. Vuosittain vietettävien Orpokotijuhlien toinen pääjärjestäjä Parikkalan seurakunnan ohella on Parikanniemisäätiö, joka ylläpitää Parikanniemen lastenkotia Mikkelin Ristiinassa. Lastenkoti, silloinen Parikanniemen orpokoti, perustettiin Uukuniemelle 110 vuotta sitten. Tuplajuhlavuoden merkeissä säätiön toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikonen piti lauantaina 16.8. juhlilla linjapuheen, jossa hän valotti säätiön toimintaa peilaten sitä nykyiseen maailmantilanteeseen.
Linjapuheensa alussa toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikonen totesi, että maailma on monella tavalla rikki. ”Maailmanjärjestyksen palikoita asetellaan uuteen asentoon, ja sopimuspohjaista maailmanjärjestystä murennetaan”, Riikonen aloitti. Hän viittasi sekä Ukrainassa että Lähi-idässä käytäviin sotiin ja myös muutokseen Suomen turvallisuustilanteessa.
”Ääripäät pyrkivät ohjaamaan meitä, mutta kristikansa rukoilee oikeudenmukaista rauhaa kaikille kansoille”, Riikonen muistutti.
Maamme ajankohtaisista haasteista hän mainitsi mielenterveysongelmat, kun jopa yli 100 000 ihmistä on vuosittain sairaslomalla tämän syyn takia. Riikosen mukaan yli 18 000 lasta on vuosittain sijoitettuina kodin ulkopuolelle. ”Tämän takia tarvitaan lastensuojelua ja lapsille uusia taloja, joissa he voivat asua turvallisesti”, hän painotti.
Seuraavaksi Riikonen esitti kysymyksiä kirkosta ja kirkolle: ”Mikä on tämä julkisoikeudellinen yhteisö, joka perustansa mukaisesti toimii tai jonka pitäisi toimia Jumalan sanan varassa? Mikä on luterilaisen kirkon ja muiden kristillisten ja uskonnollisten yhteisöjen asema maassamme?”
Kristillisten järjestöjen kentässä Riikonen näkee uudelleen asemointia. Positiivisena signaalina hän mainitsi myös nuorten miesten uskonnollisuuden lisääntymisen sekä profaanin lehdistön kasvaneen kiinnostuksen hengellisiä kesätapahtumia kohtaan.
Miksi-kysymykset johdattavat ristille
Pitkässä linjapuheessaan Riikonen siirtyi käsittelemään kysymystä, minkä varassa yksityinen ihminen selviää kaikkien kriisien ja myllerrysten keskellä. ”Miksi, Jumala, sallit tällaisen maailman? Mikset tee mitään?”
Riikonen muistutti kahdesta asiasta: Ensinnäkään kärsimystä ei voi hallita tutkimalla, mietiskelemällä tai selittämällä. ”Se on pohjimmiltaan syvä salaisuus, jopa jotain loukkaavaa, josta me voimme aavistaa jotakin vain kokemuksen kautta”, hän muotoili.
Viitaten saksalaiseen esseisti ja kirjailija Reinhold Schneideriin Riikonen totesi, että monille Jumalan kasvot näyttäytyvät tässä ajassa täysin pimentyneiltä tai lyöjän ja pusertajan naamiona.
”Tässä tilanteessa olisi helppo vapauttaa Jumala syytöksistä ja heittää kaikki syy ihmisen niskoille kysymällä: Mitä syntiä olet tehnyt?”
Seuraavaksi Riikonen otti esille kolme kärsimyskertomusta Raamatusta, kaksi Vanhasta ja yhden Uudesta testamentista.
Vanhan testamentin kärsijöistä hän nosti esiin Jobin, joka oli menettänyt kaiken, sekä hänen kolme ystäväänsä, jotka alkoivat selittää Jobin kärsimystä vihjailemalla, että hän itse on syyllinen. Jumala puuttuu peliin esittämällä ironisen vastakysymyksen: ”Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?” (38:2.)
”Vaikka meidän miksi-kysymyksemme jäävät usein ilman vastausta, saamme luottaa häneen, sillä hänen mahdollisuutensa eivät ole meidän. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu”, Riikonen vakuutti.
Toinen Vanhan testamentin esimerkeistä, johon Riikonen viittasi, oli Habakukin kirjasta (1:2–4). Hababuk tuskailee: ”Kuinka kauan minun pitää huutaa, etkö kuule minua Herra? Kuinka kauan minun täytyy valittaa väkivallan tähden, etkö sinä auta? Miksi annat minun nähdä vääryyden tekoja, kuinka kauan annat pahuuden vallita?”
Vaan mitä tekee Jumala? Hän vastaa lähettämällä vielä kovemman rangaistuksen ja vielä julmemmat hallitsijat.
Riikonen myöntää, että tämä kuulostaisi julmalta, jos jäisimme Jobin ja Habakukin kanssa huutamaan miksi-kysymyksiämme. Ellei olisi kolmatta kertomusta, joka vie meidät ristille.
Evakkotien opetukset
”Meillä jokaisella on oma ristimme. Myös kansakunnilla ja heimoilla. Tänä vuonna ajattelen karjalaista kansaa, josta yli 400 000 lähetettiin matkaan”, Riikonen jatkoi kertoen näkemyksensä siitä, mitä evakkotie opetti karjalaisille ja heidän jälkeläisilleen.
Hänen mukaansa oppeja olivat sopeutuminen uusiin oloihin, yhteisöllisyys ja solidaarisuus sekä menetyksen hyväksyminen. ”Vaikka kotiseudun menetys oli traumaattista, moni oppi hyväksymään sen ja löytämään uuden alun.”
Riikosen mukaan tämä ei koske vain karjalaisia, vaan meitä kaikkia. ”Evankeliumi ei ole seimen sanomaa, ei tulisia kieliä, ei ihmeitä ja parantumisia, ei sensaatiota ja horrosta eikä voitollista kristillisyyttä – –. Kristinuskon perusta laskettiin Golgatalla. Kristinuskon vertauskuva on risti. – – Jeesuksen kuolema oli tappio, joka muuttui voitoksi. Voitto saavutettiin pitkäperjantaina, ja sen varmisti Jeesuksen ylösnousemus pääsiäisaamuna. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, joka uskoo!”
Riikonen päätti linjapuheensa muistuttamalla, että ristin tien hintaan kuuluu myös perille pääsy. ”Maailman myrskyjen ja epäjärjestyksen sekä sinun omien kysymystesi ja kipujesi keskellä: Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu.”
