Pakistanilainen Nargus Azhar ponnisti muutoksen tekijäksi kristittyjä naisia syrjivässä yhteiskunnassa

 
 
Nargus Azhar jakaa avustuksia tiiminsä kanssa tiilentekijäkylässä Pakistanissa

Kristinusko on vähemmistöuskonto muslimienemmistöisessä Pakistanissa. Maassa on ainoastaan noin 2 % kristittyjä. Kristityt ja erityisesti islamista kristityiksi kääntyneet kokevat vainoa kaikilla elämän osa-alueilla.  Heitä pidetään muslimeja alempiarvoisina ja heille annetaan usein töitä, joita pidetään alhaisina, likaisina ja kunniattomina. 

Monet kristityt elävät yhdessä suljetuilla kristittyjen asuinalueilla, jotka suovat hieman turvaa yleisen painostuksen keskellä. Siitä huolimatta näillä alueilla on viime vuosina tapahtunut monesti laajamittaisia hyökkäyksiä. Suurin osa kristityistä on jumissa kehnon koulutuksen ja köyhyyden muodostamassa noidankehässä. Usein ainoita töitä, joita he pystyvät saamaan, ovat raataminen velkaorjuudessa tiilitehtaalla tai työskentely kadunlakaisijana, viemärinpuhdistajana tai kotiapulaisena.

Kristittyjen tyttöjen ja nuorten naisten sieppauksia, pakottamista avioliittoon ja pakkokäännyttämistä islamiin, tapahtuu jatkuvasti. Usein perhe ei saa poliiseilta apua, ja hyvin monet siepatut jäävät sieppaajiensa armoille.

Pakistanin jumalanpilkkalakien vuoksi kristityt ovat jatkuvassa vaarassa joutua väärin perustein syytetyiksi islamin, Koraanin tai Muhammedin pilkkaamisesta. Jos heidät todetaan syyllisiksi, rangaistukset ovat ankaria. Syytökset tietävät vuosien vankeutta ja syyttömäksi todettujenkaan elämä ei koskaan palaa ennalleen. Hyvin monet heistä joutuvat pakenemaan maasta. Elämä kristittynä Pakistanin kaltaisessa maassa on haasteellista.

Omat kokemukset voimavarana

Pakistanilaisen Nargus Azharin isoisä kääntyi aikanaan sikhiläisyydestä kristityksi. Elämä ei ollut helppoa hänelläkään, vaan hän joutui pahoinpidellyksi uuden uskonsa tähden. Hänen maansa ja eläimensä ryöstettiin. Isoisä opetti kuitenkin jälkipolville, että olosuhteista huolimatta usko Jeesukseen Kristukseen kantaa.

Nargus sai siis syntyä kristittyyn perheeseen ja kasvaa kristillisessä ilmapiirissä vaikkakin muslimienemmistön keskellä. Hän opiskeli muslimeille tarkoitetussa koulussa eikä hänen luokallaan ollut muita kristittyjä tyttöjä. Sen tähden hän joutui syrjityksi.

Nargus on omakohtaisesti kokenut minkälaista on elää naisena ja kristittynä Pakistanin kaltaisessa vähemmistöjä syrjivässä yhteiskunnassa. Edes tyttöjen pääsy opiskelemaan ei ole itsestäänselvyys. Nargusin oma perhe antoi hänen opiskella pidemmälle, kuin moni muu niistä harvoista tytöistä, jotka ylipäätään saivat käydä koulua. Osan opinnoistaan hän maksoi itse tekemillään ompelutöillä. 

Hän opiskeli sitkeästi itsensä teologian ja kasvatustieteiden maisteriksi ja johtaa tänä päivänä avustusjärjestöä. Omien kokemustensa pohjalta hän haluaa auttaa ja voimaannuttaa kristittyjä naisia omassa maassaan.

Tärkeää työtä ruohonjuuritasolla

Vuonna 2011 Nargus Azhar perusti Jumalalta saamansa näyn pohjalta Light For The Nations -järjestön. Sillä on monipuolista sosiaalista toimintaa erityisesti tyttöjen ja naisten auttamiseksi. Järjestö muun muassa työllistää pakistanilaisia koulutettuja naisia, jotka toimivat opettajina köyhissä kristittyjen asuttamissa tiilentekijäkylien kouluissa ja ompelukursseilla. 

Tärkeän sosiaalisen työn lisäksi Nargusin sydän palaa kärsiville ja vainotuille kristityille. Iso osa työtä onkin monimuotoinen toiminta heidän auttamisekseen. Nargus tiimeineen on järjestänyt hätäapua erilaisiin kriiseihin niin tulvien uhreille kuin sukulaisten tappouhkauksien takia pakoon lähteneille. Monet orjatyössä tiilitehtailla olevat kristityt ovat joutuneet väkivallan ja pakkokäännytyksen kohteeksi. Heille on tarjottu niin käytännöllistä kuin lainopillista apua. 

Nargus sanoo, että hän haluaa olla edistämässä rauhaa ja menestystä kokonaisvaltaisesti. Hän on nähnyt monesti, miten köyhissä kylissä asuvat naiset joutuvat työskentelemään oloissa, joissa heitä kohdellaan kaltoin. Se motivoi häntä auttamaan. Hän aloitti työnsä, jotta voi olla muuttamassa virheellisiä ajattelumalleja. 

Lasten koulutuksen ja naisten ompelukoulutusten kautta voimaannutetaan kristittyjä ja vahvistetaan heidän omanarvontuntoaan. Oppimalla uusia taitoja heidän itsetuntonsa paranee ja he löytävät uudenlaisia mahdollisuuksia elämäänsä.

Nargus Azhar vierailee Suomessa Marttyyrien Ääni ry:n kutsumana 15.-28.9.2025.

Seuraavaksi:

Charlie Kirk ammuttiin kesken puhetilaisuuden – poliittinen murha järkyttää Yhdysvalloissa