Psykiatri Katja Juntunen katsoo, että mukaan huoliva yhteisö saa joukkoonsa niitä, jotka muualla eivät saa kokea osallisuutta.
Oma mielikuvani saattaa yhä olla vääristynyt, Katja Juntunen myöntää.
– Kun isäni kiersi saarnaamassa, hänen puheilleen tuli usein ihmisiä, joista pystyi aistimaan, että heillä on psyykkisiä ongelmia.
Juntusen isä Markus Viljanen (1941-2024) oli lääkäri. Perhe muutti Juntusen, 55, lapsuudessa viitisentoista kertaa. Muutot liittyivät isän ammattiin.
Kristitty lääkäri oli kysytty puhuja. Ei vähiten siksi, että lääkärin puoleen uskallettiin helluntaiseurakuntien kokouksissa kääntyä luottamuksella muissakin kuin sielunhoidollisissa kysymyksissä.
Jo nuorena päätöksen tulevasta ammatistaan tehnyt tarkkanäköinen tytär silti huomasi, kuinka mielen- ja sielunterveyden asiat tapasivat seurakunnissa mennä lomittain ja ristiinkin.
Jumalan apu ja lääketieteen apu ole toisiaan poissulkevia asioita.
Opiskellessaan 1990-luvulla lääkäriksi Katja Juntunen päätti, että ainakaan psykiatria eli mielenterveyden häiriöihin erikoistunutta lääkäriä hänestä ei tule.
– Psykoanalyysi oli vielä silloin vahvoilla. Psykiatria tuntui myös perustuvan paljolti olettamuksiin, ja pidin alaa hieman huuhaana, Juntunen sanoo.
Opiskeluvuosina eräs kurssikaveri heitti, että siellä helluntaiseurakunnassa teillä taitaa olla keskimääräistä enemmän psyykkisesti sairaita.
– Pidin ajatusta loukkaavana, Juntunen sanoo.
Asia kuitenkin synnytti pohdintaa. Nyt nuorisopsykiatrian ja psykiatrian erikoislääkärinä hän arvioi, että moni psyykkisesti sairas ihminen hakee itselleen yhteisöä seurakunnista. Näin ollen häiriöiden esiintyminen saattaa, toden totta, olla seurakunnissa jopa perusväestöä yleisempää.
– Hengellinen seurakunta on paikka, josta apua hakevaa ei käännytetä pois, Juntunen sanoo.
Katja Juntunen painottaa, ettei hän ole törmännyt tutkimukseen aiheesta. Hän perustaa näkemyksensä siihen perushavaintoon, että seurakuntiin etsiytyy ja hakeutuu ihmisiä, joiden on muualla vaikeaa löytää paikkansa.
– Jumala hyväksyy meidät kaikki. Mielenterveyden häiriöistä kärsivä ihminen tulee seurakunnassa hyväksytyksi, Juntunen kuvailee kuviota.
Kyse ei siis ole siitä, että uskovaiset lähtökohtaisesti olisivat psykiatrian näkökulmasta muita sairaampia. Yhteisöt vain saavat jäsenikseen niitä, jotka eivät muualla saa osakseen riittävän empaattista kohtelua.
Kysymys on Juntusen mukaan myös siitä, että seurakuntayhteisössä mielenterveyden häiriöt tulevat helpommin esiin.
– Meillä tarjotaan sielunhoitoa ja rukousapua, ja siellä juuri näihin asioihin törmätään. Ei ihmisen työpaikalla tai urheiluseurassa välttämättä koskaan nouse esiin se, että hänellä on psyykkisiä ongelmia.
Ylhäällä oli kuitenkin koko ajan se valo.
Juntunen joutui itse käymään läpi raastavan loppuun palamisen prosessin parikymmentä vuotta sitten. Jo hetken hän oli Kainuussa tehnyt kolmen lääkärin työtä päällekkäin, ja nuorempi perheen kahdesta lapsesta oli vielä taaperoikäinen.
Fyysinen romahdus pelasti tunnontarkan suorittajan. Eräänä aamuna omituisesta tuntemuksesta päässään kärsinyt kuntoutuslääkäri tuijotti itse itseltään ottamaa verenpainelukemaa epäuskoisena. Lukemat huitelivat pilvissä.
Työterveyslääkärille hän ehdotti, että annatko masennuslääkkeet, niin palaan tästä töihin.
– Lääkäri sanoi, että sinä et ole masentunut, sinä olet väsynyt. Ja sinä menet nyt kotiin lepäämään.
Edessä oli romahdus. Juntunen häpesi tilannettaan – sitä, että hänkin oli vain ihminen, eikä selvinnytkään kaikesta. Kotona hän istui lattialla ja tuijotteli eteensä. Raamatun Joonan kirjan kuvaus meren syvyyksiin vaipumisesta tuntui omakohtaiselta.
– Ylhäällä oli kuitenkin koko ajan se valo. En parantunut sitä lukiessani vielä, mutta sain hengellisen toivon siihen tilanteeseen.
Juntunen irtisanoutui silloisesta työstään ja jatkokouluttautui psykiatriksi. Omakohtainen kokemus auttoi ymmärtämään, että meistä ei kukaan ole koskematon.
Romahduksen kokenut on oppinut tarkkailemaan itseään. Lääkäreiden oletetaan kestävän paljon, eikä esimerkiksi ammattikunnan oma työnohjaus ole kovin korkealla tasolla.
– Tein vuoden lääkärinä seksuaalirikoksiin liittyviä tutkimuksia. Luulin, että olisi kyse vain asioista asioiden joukossa.
– Työstä seurasi kuitenkin paljon pelkoja. Kauheat asiat lakkasivat olemasta jotain, mitä tapahtuu vain televisiossa tai jossain Amerikassa.
– Kun asiat ovat riittävän rankkoja, tajuaa olevansa vain tavallinen ihminen, jolla on rankka ammatti. Lääkäri saattaa mennä sen harhan taakse, että ammattimaisuus suojaa kaikelta.
Onko kristittyjen piirien suhde mielenterveyden häiriöihin muuttunut viime vuosina?
– On varmasti. Muistan kyllä lapsuudesta, että ihmiset usein häpesivät näitä asioita. Sellainen ajatusmalli on muuttunut, että olisi jonkinlainen epäluottamuslause Jumalalle, jos hakeudut lääkäriin.
– Nyt tiedostetaan aiempaa paremmin, etteivät Jumalan apu ja lääketieteen apu ole toisiaan poissulkevia asioita.
– Usko ja turva Jumalassa ovat jo itsessään ihmistä hoitavia asioita. Etenkin, kun on kyse lievästä, elämän vastoinkäymisiin liittyvästä masennuksesta. Jumala on luvannut kantaa meitä ahdistuksissamme.
