Kallion seurakunnan kirkkoherra Riikka Reina tunnistaa kasvavan ilmiön: yhä useammin vainaja haudataan ilman tilaisuutta.
Hautaukset ja hautajaiset ovat Suomessa murroksessa.
Seurakunnat ovat joutuneet korottamaan roimasti hautapaikkoihin ja hautauspalveluihin liittyviä maksujaan valtionrahoituksen muutoksen vuoksi. Hyvinvointialueetkin lisäävät omaisten ja kuolinpesien kustannuskuormaa; Pirkanmaalla laskutetaan vuoden 2026 alusta lähtien vainajasäilytyksen ensimmäisestä 14 päivästä kiinteä 100 euron maksu, jonka jälkeen siirrytään 10 euron päiväkohtaiseen laskutukseen.
Yhä useampi suomalainen tuo julki mielipiteensä siitä, että kuolemisesta on tullut jo ihan liian kallista.
Riikka Reina kertoo omaisten entistä useammin pyytävän, ettei seurakunnan kuolleelle jäsenelle järjestettäisi hautaan siunaamista eikä muistotilaisuutta.
Pyynnöt ohjautuvat hänelle, sillä kirkkoherralta tarvitaan lupa, jos kirkon jäsentä ei haluta siunata hautaan tai jos vainaja tuhkataan ennen hautaan siunaamista.
Reina pitää trendiä kasvavana, osin kansainvälisenäkin.
– Esimerkiksi Ruotsissa ja Britanniassa no service funerals, hautajaiset ilman minkäänlaista tilaisuutta, ovat arkipäivää.
Tuhkan siunaamiseen tarvitaan painavat syyt
Kirkollisten toimitusten oppaan mukaan hautaan siunaaminen tapahtuu ennen tuhkausta, mutta jos ”painavat syyt puoltavat päinvastaista menettelyä, ei siihen ole estettä”.
Reina tietää, että piispainkokous on ainakin syyskuussa 2017 käsitellyt tuhkan siunaamista.
– Se ei tuolloin eikä sen jälkeenkään tehnyt muutosta yleiseen käytäntöön, mutta tarkensi ohjeistusta esim. luettelemalla hyväksyttäviä syitä. Kirkkoherra on käytännössä se henkilö, joka asiaa valvoo ja tekee päätöksen, milloin on kyseessä ”painava syy”.
– Kirkkoherran arjessa näitä suoratuhkauspyyntöjä tulee Helsingissä viikottain.
Raju muutos sukupolvien ketjussa
Reinaa hautajaisten harvinaistuminen surettaa. Hänestä on vaara, että sitä myötä katoaa jotain oleellista ihmisyydestä.
Siitä hän kirjoitti myös Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan:
”Jos yhä useampi haudataan ilman siunaus- tai saattotilaisuutta, katoaa yhteisön mahdollisuus käsitellä suruaan, ja se tekee yhteisöstä haavoittuvan. Emme aina myöskään näe, kuinka kauas suru ja ikävä voivat koskettaa.”
”Hautajaiset ohittamalla menetämme myös rituaalin, joka auttaa tunnistamaan elämän rajallisuuden ja antaa tilaa lohdutukselle. Ja usein lohdutus tulee näkyväksi toisissa ihmisissä. Kristitylle tuo lohdutus tulee näkyväksi myös Jumalan lupauksissa.”
Reina muistuttaa, miten menneet sukupolvet pitivät vainajista huolta pesten, pukien ja osissa maata myös vainajien luona valvoen. Suomalaisia sankarivainajia myös edelleen etsitään ja tuodaan kotiseurakuntaan haudattaviksi.
– Isäni hautajaisissa huomasin itse, kuinka minulle tuntemattomienkin ihmisten tuki tuntui merkitykselliseltä.
Reina kuitenkin mainitsee tilanteen, jolloin hautajaiset on syytä jättää pitämättä:
– Jos ihminen oli eläessään esittänyt siitä toiveensa, sitä tulee noudattaa.
Jos vainajan ja omaisten toive eroavat toisistaan?
Entäpä jos vainaja kuului eläessään luterilaiseen kirkkoon, mutta omaiset pitävät kristillistä hautaan siunaamista tarpeettomana.
Reinan mukaan tällaisesta tilanteesta on vielä vähän linjauksia.
– Yhdyn teologian tohtorin, Leena Sorsan, gradussaan esittämään näkemykseen.
”Silloin, kun toimitaan vastoin vainajan eläessään tekemää valintaa uskontokuntaan kuulumisesta tai kuulumattomuudesta ilman selkeitä vainajan eläessään jättämiä kirjallisia ohjeita, tulee perusoikeuksien toteutuminen turvata toimimalla uskonnollisten rituaalisen osalta vainajan osoitettavissa olevan tahdon mukaisen eli uskontokuntaan kuulumisen osoittaman toimintatavan mukaan.”
Kallion seurakunnassa ratkaistaan tällaiset tilanteet käytännössä niin, että pappi lähtee tekemään siunaamisen hiljaisuudessa, vaikka varsinaista tilaisuutta ei olisikaan. Siitä ei tule omaisille kuluja.
– Pidän tärkeänä, että seurakunta suorittaa viimeisen palveluksen myös silloin, kun omaisilla ei ole tahtoa tai mahdollisuuksia tilaisuutta järjestää.
