Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Ole Aurora -kampanja kannustaa välittämään ja tekemään hyvää aikansa hyväntekijän Aurora Karamzinin hengessä

 

Aurora Karamzin vietti 90-vuotispäiväänsä 1.8.1898. Hänet kuvattiin Hakasalmen huvilan terassilla. Kuva Museovirasto.

Diakonissalaitoksen Ole Aurora -kampanjan tavoitteena on herättää henkiin Aurora Karamzinin hyvän tekemisen ja välittämisen perintö.

Diakonissalaitos kutsuu kaikkia mukaan yhteiseen Ole Aurora -kampanjaan tekemään näkyväksi hyvän tekemisen voimaa ja Auroran perintöä. Aurorana oleminen tarkoittaa auttamista, välittämistä ja hyvän tekemistä. Rohkeutta puolustaa ihmisarvoa, Diakonissalaitoksen tiedotteessa todetaan..

– Aurora Karamzin (1808-1902) oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja hyväntekijä. Aurora vastasi vähävaraisten, vanhusten, nälkäänäkevien ja sairaiden avunpyyntöihin. Naisten ja tyttöjen koulutus oli hänelle erityisen tärkeää. Diakonissalaitos perustettiin Aurora Karamzinin aloitteesta ja se aloitti toimintansa kulkutautisairaalana 1867, kertoo Diakonissalaitoksen intendentti Jaana af Hällström.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Aurora Karamzin tuli elinaikanaan tunnetuksi suuresta hyväntekeväisyydestään. Se oli hänelle enemmän kuin velvollisuus — siitä muodostui elämäntehtävä, johon hän paneutui tarmokkaasti ja kokosydämisesti. Aurora Karamzin oli lämmin ja myötäelävä ihminen, joka jakoi jopa tuhlaillen omastaan. Hän harjoitti hyväntekeväisyyttä sekä Suomessa että Venäjällä: hän perusti kouluja, sairaaloita, köyhäinkoteja, lastenkoteja ja tuki monia yksittäisiä henkilöitä eri tavoin. Hänen hyväntekeväisyystoimintansa niin Espoossa kuin Helsingissäkin oli aikanaan erittäin merkittävää. Auroran soppakeittiö nälän torjumiseksi, hänen huolensa lapsista ja terveydenhoidon tilasta tekevät hänen tarinastaan ajankohtaisen tänäänkin. Everstinna Karamzin piti sitkeästi kiinni näystään: Suomeen on saatava toimiva systeemi sosiaalisten epäkohtien korjaamiseksi.

Hyväntekijän kristillinen vakaumus

Aurora Karamzin oli Suomen rikkaimpia naisia. Hänen elämäänsä kuului paljon loistoa, mutta myös luopumista. Hän jäi kahdesti leskeksi ja joutui myös kokemaan ainoan lapsensa, Paul Demidovin, menetyksen tämän kuollessa 45-vuotiaana.

Aurora Karamzinin myöhempää elämää leimasi syvä uskonnollisuus. Lapsuudenkodissa saatu kristillinen kasvatus oli sävyttänyt koko hänen elämäänsä, mutta Pariisin vallankumouksen (v. 1848) aikoihin heränneet yhteiskunnalliset ajatukset sekä protestanttisen kirkon pastorin Adolphe Monodin sytyttävät saarnat syvensivät hänen hengellistä pohdintaansa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin englantilaisen saarnaajan, lordi Radstockin julistuksen kautta Auroralle avautui Jumalan rakkaus. Hän käsitti, että Jumala rakastaa varauksetta jokaista ihmistä ja että tämän rakkauden tulisi ilmetä suhteessa lähimmäisiin.

Monta tapaa tehdä hyvää

Aurora Karamzin kuvattuna vuonna 1867. Samana vuonna perustettiin Diakonissalaitos.

Ole Aurora -kampanjan aikana Diakonissalaitos nostaa esiin erilaisia hyvän tekemisen keinoja, joilla jokainen voi olla Aurora omalla tavallaan. Tämän päivän Auroroita ovat esimerkiksi lahjoittajat, vapaaehtoiset tai työntekijät, jotka tekevät sydän mukana työtä heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Aurora voi olla myös yritys, joka kantaa vahvaa sosiaalista vastuuta siitä, että ketään ei jätetä jälkeen, Diakonissalaitoksen tiedotteessa kerrotaan.

Ole Aurora -kampanja huipentuu Auroran nimipäivään, jota vietetään keskiviikkona 10.3.2021.

Diakonissalaitoksen verkkosivuilta löytyy monia vinkkejä siitä, miten kampanjaan voi osallistua lahjoittajana, vapaaehtoisena, yrityskumppanina tai vaikka someseuraajana.

Aurora rakasti kukkia

Ja koska Aurora Karamzin rakasti kukkia, kannustamme kaikkia pukeutumaan Auroran nimipäivän kunniaksi kukkiin ja tuomaan väriloistoa talvisen maaliskuun keskelle.

Kampanjaa voi seurata ja oman kukkivan kuvansa voi jakaa sosiaalisessa mediassa #OleAurora hashtagilla.