Nikean kirkolliskokouksesta, ensimmäisestä ekumeenisesta kirkolliskokouksesta, tulee tänä vuonna kuluneeksi 1700 vuotta. Kokouksen merkitys on edelleen suuri ajatellen niin kirkkojen yhteistä uskoa ja ekumeenista yhteyttä kuin kirkon suhdetta valtioon ja yhteiskuntaan sekä työtä ihmisarvon ja luomakunnan puolesta.
Seitsemän ekumeenista kirkolliskokousta, jotka pidettiin vuosina 325–787, linjasivat keskeisesti kristillisen kirkon opillista suuntaa. Ne kiteyttivät raamatullisen uskon kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen myös ajatuksellisesti. Valtakunnan länsi- ja itäosien kulttuurinen ja poliittinen eriytyminen 700-luvulle tultaessa oli kuitenkin jo pitkällä. Itä-Rooman vaikutusvallan hiipuessa Rooman piispa eli paavi kääntyi 700-luvun lopulla frankkihallitsija Kaarle Suuren puoleen saadakseen uuden tukijan. Paavi kruunasi Kaarlen keisariksi joulupäivänä vuonna 800.
Kaarle Suuri on saanut kutsumanimen ”Euroopan isä”. Hänen aikanaan kristinuskon vaikutuspiiri läntisessä Euroopassa laajeni, mutta samalla railo idän ja lännen välillä leveni. Kaarle edisti kirkollista kansanopetusta lännessä. Apostolinen uskontunnustus sai nykyisen sanamuotonsa osana tätä kehitystä.
Ainut sekä idän että lännen kirkkojen käyttämä uskontunnustus on kuitenkin Nikean uskontunnustus (325/381). Se pyrkii ilmaisemaan apostolisen ja katolisen kristinuskon ytimen perustana kirkon ykseydelle ja pyhyydelle. Siksi se on opillinen perusta myös kirkkojen ekumeeniselle toiminnalle tänään.
Nikean 325 ekumeeninen kirkolliskokous ja kristillinen pelastusoppi
Yhteisen tien etsiminen neuvotellen kuuluu kristillisen kirkon kolminaisuususkon olemukseen. Jo Apostolien tekojen 15. luvussa on kuvaus ’apostolien kokouksesta’. Ensimmäisen yleisen eli kaikille kristityille tarkoitetun kirkolliskokouksen kutsui koolle Rooman keisari Konstantinus Suuri toukokuussa 325 Nikeaan, nykyisen Iznikin kaupungin alueelle. Sen pe-rintö antaa suuntaa edelleen.
Nikean kirkolliskokouksessa etsittiin raamatullista ilmaisua Isän Jumalan ja Pojan välisen suhteen ilmaisemiseksi siten, että selvästi torjuttaisiin ”areiolaisuus” eli Jumalan Pojan ymmärtäminen luotuna puolijumalana – pelastuksen tähden. Raamatullinen ajatus tarvitsi lopulta filosofista termiä sen ilmaisemiseksi, että Poika on jumaluuden puolesta ”samaa olemusta kuin” (homoousios) Isä Jumala. Poika jakaa saman olemuksen kuin Isä ja on siksi täysin jumalallinen, vaikka myös ihmiseksi syntynyt neitsyt Mariasta. Näin Jumala itse on läsnä Jeesuksessa Kristuksessa.
Kokonaisvaltaista teologiaa: rakkauden laki ja vastuu luodusta
Nikealaisen uskon mukaan Kristuksen Jumalan Poikana julistama rakkauden laki kuuluu kaikille yhtäläisesti ja voi joskus olla myös keisarin määräysten vastainen. Mielivalta ja vahvemman oikeus eivät ole oikeutta. Homoousios-termin hyväksyminen selkeytti myös ymmärrystä kolmiyhteisen Jumalan läsnäolosta sakramenteissa ja luodussa todellisuudessa. Kaikki on luotu Kristuksen kautta ja heijastaa lankeemuksesta huolimatta Jumalan hyvää luomistekoa.
Ekumeenisesti pyritään nykyään siihen, että kristityt viettäisivät jälleen vuosittain pääsiäistä yhdessä.
Nikean kirkolliskokouksen päätöksistä kertovassa kirjeessä viitattiin tarpeeseen viettää yhdessä pääsiäistä kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Ekumeenisesti pyritään nykyään siihen, että kristityt viettäisivät jälleen vuosittain pääsiäistä yhdessä.
Lisää aiheesta kertoo esimerkiksi Tomi Karttusen kirja Nikea 325. Jakamattoman kirkon perintö 2000-luvulla (Väyläkirjat 2024).
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä toukokuussa 2025.
