Mitä käytännössä tarkoittaa Raamatussa luvattu yltäkylläisyys?

Psykologi Satu Lähteenkorva on mukana Tampereen Kiinni elämässä -illoissa, joita Kansan Raamattuseura järjestää yhdessä seurakuntien kanssa. Kuva: Satu Lähteenkorvan arkisto

Pastori Kalle Virta ja psykologi Satu Lähteenkorva ajattelevat, että yltäkylläisyys tarkoittaa mm. toimivaa suhdetta Jumalaan, lähimpiin ihmisiin ja omaan itseen.

Tampereen Finlaysonin kirkossa kuultiin tiistai-iltana 21.2. dialogi elämän yltäkylläisyydestä, josta keskustelivat psykologi Satu Lähteenkorva ja Kansan Raamattuseuran pastori Kalle Virta.

Lähtökohtana oli Raamatun jae Johanneksen evankeliumista, jossa Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Kumpikin oli yhtä mieltä siitä, että yleisimmin yltäkylläisyys yhdistetään myönteisiin elämän asioihin, vaikka Raamattu myös varoittaa yltäkylläisyyden väärinkäytöstä, kuten mässäilystä.

– Paljon on niitä ihmisiä, jotka pitävät yltäkylläisyyttä varakkuutena ja omaisuutena. On kuitenkin hyvä tietää, mitä tutkijat ovat saaneet selville haastateltuaan maailman rikkaimpia. Nuo ihmiset ovat kokeneet vauraudestaan huolimatta tyhjyyttä, Satu Lähteenkorva toteaa.

– Itse ajattelen, että yltäkylläisyyteen liittyy aina suhde. Ihminen voi hyvin, kun hänen suhteensa on toimiva Jumalaan, läheisiin ihmisiin ja itseen.

Entäpä jos kokee olonsa todella yksinäiseksi?

– Yksikin hyvää tahtova ihminen vierellä on jo paljon! sanoo Lähteenkorva.

Kalle Virta uskoo, että yltäkylläisyyden kokemusta voi tavoittaa turhasta luopumalla.

– Pian laskeudutaan kirkkovuodessa paaston aikaan, jolloin on hyvä riisua omaa elämää kaikesta tarpeettomasta. Sitä kautta on mahdollisuus, että tärkein kirkastuu. Täydellisellä Jeesuksen sovitustyöllä ja omalla luopumisprosessilla on mielenkiintoinen, keskinäinen yhteys.

Yltäkylläisyyttä ajatellessa ei pidä vertailla itseään muihin.

– Sen sijaan voi hyvinkin tavoitella sitä, että ihminen löytäisi syvällä tasolla itsensä – sen persoonan, joksi Jumala on luonut, toteaa Lähteenkorva.

Kristityn yltäkylläisyyttä hän kuvaa maljaksi, johon Jumala kaataa rakkauttaan niin, että se vyöryy koko ajan yli reunojen.

Kalle Virran mielestä teemaan liittyy myös vapaus, joka mainitaan Raamatun jakeissa juuri ennen Jeesuksen lupausta yltäkylläisyydestä: ”Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”

– On hienoa saada olla vapaa, mutta silti Jumalan ohjauksessa, hän tiivistää.

Yltäkylläisyyttä voi lisätä auttamalla.

– Tutkimusten mukaan ihminen on onnellisimmillaan saadessaan olla avuksi muille. Se on korkein hyvinvoinnin muoto, Satu Lähteenkorva toteaa.

Finlaysonin kirkossa järjestetty Kiinni elämässä –tilaisuus oli osa Syke-iltasarjaa, jota Kansan Raamattuseura järjestää seurakuntien kanssa. Illoissa käydään keskusteluja elämän eri tilanteista ja tunteista.

 

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan