Mika Poutala tunnetaan kansainvälisesti menestyneenä pikaluistelijana sekä poliitikkona, jonka nousu ministeriksi on ollut nopea. Tällä kertaa emme kuitenkaan puhu kilpaurheilusta emmekä politiikasta, vaan siitä, millaista oli menettää oma isä kuusivuotiaana.
– Päällimmäinen ajatus on, että niiltä ajoilta minulta on mennyt muisti. Valokuvien kautta joitain muistoja on kuitenkin palannut mieleen takautuvasti, kertoo Mika Poutala lapsuutensa traagisesta kokemuksesta kahvilapöydän ääressä.
Isän menetys jätti jäljen
kun isäni menehtyi. Leirin johto päätti antaa minun olla koko leirin ajan tietämätön asiasta. Muutamien päivien päästä äiti sitten kertoi kotona tapahtuneesta. Muistan hämärästi, miltä keittiö näytti. Muuta mielikuvaa ei minulla tilanteesta ole, Poutala kertoo.
– Ei se tullut täytenä yllätyksenä, koska isä oli ollut pitkään sairaalassa syöpähoidoissa. Siinä mielessä olimme osanneet varautua.
Alkuun isän menetys merkitsi kuitenkin pienelle pojalle masennusta ja terapiakäyntejä.
– Välittömät tunteet ovat lapsella varmaan aika samanlaisia kuin aikuisella, Poutala pohtii. – Matkan varrella sitä sitten oppii käsittelemään asioita. Huomaa, millaisia vaikutuksia kokemuksella on ollut elämään.
Kun ensimmäinen lapsemme täytti 6 vuotta, silloin tajusin, miten nuori olin, kun isä kuoli.
Varsinaista surutyötä Poutala ei kuitenkaan tunnista koskaan tehneensä.
– Kun olin nuori aikuinen, eräs ystävä nosti aiheen esiin ja totesi, että jossain vaiheessa joudun sen kohtaamaan, viimeistään sitten, kun saan omia lapsia. Olen odottanut, että niin kävisi. Kun ensimmäinen lapsemme täytti 6 vuotta, silloin tajusin, miten nuori olin, kun isä kuoli.
– Muistan ajatelleeni, että onhan minulla edelleen isä, Taivaan isä, joka pitää minusta huolta. Toisaalta mitä vanhemmaksi olen tullut, sen selvemmin olen nähnyt, että menetyksen kaivelemisesta ei ole mitään hyötyä. Elän ihan tasapainoista elämää.
Luisteluharrastuksesta löytyi apu
Kysymykseen, mikä häntä auttoi selviämään surusta, Poutala vastaa:
– Luisteluharrastuksen löytyminen oli siinä tärkeässä osassa.
Poutalan äiti oli tavannut vanhan koulukaverinsa luokkakokouksessa ja saanut kuulla, että tämä harrasti pikaluistelua.
– Tämän sattuman kautta, vaikka en sattumaan uskokaan, mekin lähdimme isoveljeni kanssa kokeilemaan luistelua, Poutala kertoo. – En muista, miten kauan isän kuolemasta oli silloin kulunut. Varmaan useita kuukausia, koska sitä ennen kävin terapiassa.
Harrastuksesta menestyvälle kilpauralle
Oulunkylän tekojääradalta löytyi helsinkiläispojalle paikka, josta tie vei aikanaan maailman huipulle.
– Alussa tärkeää oli, että sain uusia, hyviä kavereita. Lapselle on suuri asia, että saa kokea yhteenkuuluvuutta johonkin ryhmään ja olla osa porukkaa. Myöhemmin tärkeäksi muodostui myös se, että aloin pärjätä. Jo lapsena pärjäsin Suomen tasolla hyvin, vaikken mikään ikäkauteni lapsitähti ollutkaan, Poutala muistelee.
Myös palautteen saaminen oli nuorelle urheilijalle kehittymisen kannalta tärkeää.
– Urheilussa puututaan usein niihin asioihin, jotka eivät toi-mi. Lapselle ja nuorelle on kuitenkin tärkeää saada kuulla myös kehuja, Poutala muistuttaa.
Ministerinä nuorison asialla
Kesäkuussa Poutala aloitti liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerinä, jossa tehtävässä hän pääsee vaikuttamaan itselleen tärkeisiin ja innostaviin asioihin.
– Nyt tavoitteena on saada joka kouluun ”Harrastamisen Suomen malli”, jossa pyritään siihen, että jokaisella lapsella olisi koulun jälkeen jokin mielekäs harrastus. Se voi olla kulttuuria, liikuntaa tai jotain muuta.
Poutala painottaa, että kansalaisyhteiskunnalla on tässä suuri vastuu.
– Ilman seuroja olisi vaikea kuvitella, miten lasten ja nuorten harrastustoimintaa voitaisiin muuten ylläpitää. Seurojen kautta eri harrastus-toimintoihin sitoutuu tavalla tai toisella yli 2 miljoonaa suomalaista.
Poutalan mukaan on monia harrastuksia, jotka eivät ole erityisen kalliita. Sellainen ei myöskään ollut se harrastus, joka auttoi häntä itseään selviytymään.
– Pikaluistelussa vuosimaksu on 30 euroa, oli silloin ja on nyt. Ensimmäiset omat luistimetkin ostin vasta yläasteikäisenä. Siihen asti sain ne aina lainaksi, Poutala kertoo.
Liikunta edelleen tärkeä osa elämää
Vielä ollessaan yläasteella Poutala pelasi kaksi vuotta jalkapalloa, mutta huomasi sitten olevansa ennemmin yksilösuorittaja. Jos joukkue hävisi, ei se häntä harmittanut.
– Olen aina rakastanut harjoitella joukkueessa, mutta tunnen itseni parhaiten.
Sopivalla ja hyvällä harrastuksella voi Poutalan mukaansa olla suuri merkitys.
– Kun löytää sen jutun, josta itse innostuu, voi saada palautetta ja löytää muita samanmielisiä, joiden kanssa on mukavaa.
Kansanedustajana ja ministerinä Poutala harrastaa edelleen liikuntaa, vaikka työpäivät ovat täysiä.
– Omien lasten kanssa harrastaminen on nyt tärkeintä. Kesällä olemme pyöräilleet paljon, ja pojat harrastavat jalkapalloa. Trampoliinillakin tulee pompittua.
Mukavia muistoja Poutalalla on myös vuosilta 2015–2018, jolloin hän vielä kilpaili.
– Asuimme silloin Kanadassa. Sain harjoitella sikäläisten huippujen kanssa hallissa, mutta kaiken vapaa-ajan vietimme upeissa kalliomaisemissa yhdessä perheen kanssa.
Isän esimerkki kantaa
Palaamme vielä Poutalan omaan lapsuuteen ja isän kaipuuseen. Mitä hän haluaisi kaiken jälkeen sanoa omalle isälleen?
– Kiitos kaikesta. On monia sellaisia asioita, jotka olen halunnut tehdä samalla tavalla kuin isä. Esimerkiksi en ole koskaan juonut alkoholia. Monessa muussakin asiassa olen halunnut olla samanlainen, Poutala tunnustaa. Hän uskookin, että jokainen lapsi, jolla on ollut positiivinen isäsuhde, haluaa olla isänsä kaltainen.
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä elokuussa 2025.
