Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Luther-säätiö uudistuu huomenna: uusi piispa ja hiippakunta

 

Lähetyshiippakunnan kilpi

(Uutista muokattu 16.3. klo 9:45)
Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöt järjestäytyvät lauantaina 16.3. osaksi Suomen evankelis-luterilaista lähetyshiippakuntaa ja valitsevat itselleen piispan.

Säätiön dekaanin Juhana Pohjolan mukaan uusi hiippakunta on ”avoin rakenne myös muille kuin Luther-säätiön messuyhteisöille.”

– Luther-säätiö etsii yhteyksiä luterilaiseen kirkolliseen uudistukseen pyrkivien kanssa, hän toteaa Seurakuntalainen.fi:lle.

Tähän mennessä Luther-säätiön seurakuntien toiminta on ollut osa ruotsalaisen Missionsprovinsen-lähetyshiippakunnan toimintaa Suomessa. Juhana Pohjolan mukaan ”oman hiippakuntarakenteen perustaminen voi palvella entistä paremmin Luther-säätiön seurakuntia ja papistoa”.

– Perustettava Lähetyshiippakunta vastaa seurakuntien ja pappien kaitsennasta. Luther-säätiö jää yhdeksi taustajärjestöksi taloushallintoa ja papiston työanantajaroolia varten, Pohjola selvittää.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

– Lähetyshiippakunta on itsenäinen kirkollinen rakenne. Se jatkaa yhteistyötä Missionsprovinsenin kanssa ja solmii yhteyksiä myös muualle.

Entä mikä on perustettavan lähetyshiippakunnan suhde Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon? Ainakin suurin osa Luther-säätiön toimintaan osallistuvista henkilöistä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä.

Suomen ev. lut. kirkon arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala kirjoittaa Turun Sanomissa (12.3.): ”Tästä (Lähetyshiippakunnan) järjestysmuodosta on tavattoman vaikea saada selvää. Periaatteessa lähetyshiippakunta perustelee olemassaolonsa suhteessa luterilaiseen kirkkoon samaan tapaan kuin luterilainen kirkko suhteessa katoliseen. Se katsoo jatkavansa sitä uskoa ja seurakuntaelämää, josta luterilainen kirkko on nyttemmin luopunut.”

Juhana Pohjola vastaa, että Lähetyshiippakunnan perustaminen on poikkeuksellista, ”mutta niin on myös tilanne Suomen ev.lut. kirkossa”.

– Ne, jotka haluavat elää kirkon tunnustuksen mukaisesti, ovat yhä enemmän joutuneet etsimään elämän leivän erilaisista jumalanpalvelusyhteisöistä. Piispa Kalliala on oikeassa sanoessaan, että me haluamme jatkaa perinteistä luterilaista uskoa ja seurakuntaelämää.

– Emme ole tuoneet kirkkoon teologisia uutuuksia, vaan olemme pakotetut etsimään uusia väyliä kirkon teologisen linjamuutoksen keskellä, Pohjola kuvailee.

”Ero kirkosta ei ole ajankohtainen”

Kalliala esittää kirjoituksessaan myös, että ”uuden piispan hiippakunnasta on yhtä kaikki syntymäisillään uusi kirkko”. Helsingin Sanomissa (14.3.) Pohjolakin myöntää, että ”Oman uskonnollisen yhdyskunnan perustaminen ei ole mahdotonta, jos evankelis-luterilainen kirkko jatkaa valitsemallaan yhteiskunnan peilikuvalinjallaan. Nyt ero ei ole ajankohtainen”.

– Lähetyshiippakunta ei ole tahtonut rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Haluamme vaalia hengellistä yhteyttä niihin kirkon työntekijöihin ja jäseniin, jotka haluavat käytännössä elää kirkon tunnustuksen mukaista uskoa, Pohjola kommentoi Seurakuntalaiselle.

Lähetyshiippakunnan piispaehdokkaat ovat pastori Sakari Korpinen ja rovasti Risto Soramies. Piispanvaalissa ovat äänioikeutettuja kaksi jäsentä jokaisesta Luther-säätiön seurakunnasta sekä pappiskollegio eli 37 säätiön palveluksessa toimivaa pastoria, joista osa on Suomen ev.lut. kirkon pappeja.

Vuonna 1999 perustetun Luther-säätiön seurakuntia on noin kolmellakymmenellä paikkakunnalla, ja niissä on muutamia tuhansia vakiokävijöitä. Heistä valtaosa kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Luther-säätiön palvelukseen on vihitty 20 pappia.

Piispa, dekaani ja myöhemmin valittavat muut henkilöt muodostavat uuden Lähetyshiippakunnan konsistorin, joka vastaa tehtäviltään tuomiokapitulia.

Lue myös:

Kaarlo Kallialan kirjoitus Turun Sanomissa

 
Artikkelibanneri perussanoma