Löytyykö lapsille tulevaisuudessa kummeja?

 

Tampereen tuomiokirkko

Sopivien kummien löytäminen kastettavalle lapselle ei nykyään ole enää itsestäänselvyys. Perheen lähipiiristä ei aina löydy kirkkoon kuuluvia aikuisia. Tampereella kummiutta muuttuvissa olosuhteissa aiotaan tukea kummipankilla.

– Tarve on syntynyt tilanteen muutoksesta. Haluamme taata sen, ettei lasta tarvitse jättää kastamatta kummien puuttuessa, kertoo Tampereen seurakuntayhtymän seurakuntatyön johtaja Timo Takala

Tampereen seurakunnissa perustetaan tämän vuoden aikana kummipankki, johon vapaaehtoiset kummit voivat ilmoittautua. Ajatuksena on myös, että kummeiksi ilmoittautuneille järjestettäisiin tilaisuuksia, joissa he saavat tietoa kummina olemisesta ja kummin velvollisuuksista.

Takala kertoo, ettei kasteita tähän mennessä ole vielä kovin montaa jäänyt kastamatta kummittomuuden takia.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Olemme pyrkineet auttamaan perheitä tilannekohtaisesti. Joskus kummiksi on saatu joku seurakunnan työntekijöistä.

Takalan mukaan kummipankki mahdollistaisi myös seurakuntalaisten uudenlaisen osallisuuden muodon seurakunnassa.

Takala huomauttaa myös, että tällaisen toiminnan käynnistäminen on varautumista tulevaan.

– Kirkosta eroaminen on kasvava trendi erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa ja se on juuri ikäluokkaa, jossa kummeille on tarvetta.

Takala muistuttaa kuitenkin, että kummipankilla ei haluta syrjäyttää nykyistä hyväksi havaittua kummiperinnettä, jossa lapsen kummit löytyvät perheen lähipiiristä.

Kirkkoherra Pertti Simola Malmin seurakunnasta kertoo, että vastaavanlaista kummipankkitoimintaa ei Helsingissä vielä ole vireillä.

– Tilanteita, joissa lapselle ei löydy kummia tulee melko harvoin. Asiaa on helpottanut sekin, että elokuusta lähtien kirkkoherran päätöksellä lapselle riittää yksi kummi. Kohtuullisen helposti kummi tai kummit ovat löytyneet.

Simolan mukaan kummittomuuteen liittyvät ongelmat ovat jossain määrin yleistymään päin.

– On vaikea kuitenkaan arvioida kuinka suuressa mittakaavassa yleistyvästä ilmiöstä on kyse, Simola toteaa.