Loppiaisena käynnistyy sivistyksen, kulttuurin ja julkisen hallinnon juhlavuosi, kun Suomen vanhin hallintoelin täyttää 750 vuotta

 
 

Mikael Agricolan patsas Turun Tuomiokirkon vieressä.

Jo 750 vuoden ajan kirkko on ollut mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Vuonna 2026 Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli täyttää 750 vuotta. Se on Suomen ensimmäinen pysyvä hallintoelin ja vanhin virasto, joka loi perustan suomalaiselle koulutukselle, kulttuurille ja julkiselle hallinnolle.

– Kirkko on vahvistanut yhteiskuntarauhaa, vakautta ja esivaltauskollisuutta. Me luotamme Suomessa viranomaisiin ja toisiimme. Kirkko on luonut turvaa ja toivoa erityisesti kriisitilanteissa ja kohdatessamme erilaisia tragedioita. Pandemia, sota, ilmastokriisi – kaikkien vaikeiden tilanteiden käsittelyssä kirkolla on roolinsa toivon tuojana, arkkipiispa Tapio Luoma toteaa.

Juhlavuosi ei ole vain menneisyyden muistelua, vaan kutsu katsoa eteenpäin. Vuonna 2026 matkasta kasvaa koko kirkon ja kaikkien Suomessa asuvien yhteinen juhlavuosi. Se näkyy muun muassa dialogin, taiteen, sivistyksen ja lukemisen kautta.

Pääyhteistyökumppaneina Lukukeskus, Taidetestaajat sekä Kansalliset dialogit

Yhteistyössä Lukukeskuksen kanssa vahvistamme lukutaitoa ja innostamme nuoria lukemaan. Juhlavuosi kutsuukin jokaista tarttumaan kirjoihin Agricolan päivänä 9.4.2026.

Yhdessä Suomen suurimman kulttuurikasvatusohjelman, Taidetestaajien, kanssa nuoret pääsevät kokemaan taidetta uusista näkökulmista, kun kirkot avautuvat elämyksellisiksi taideympäristöiksi.

Kansalliset dialogit luovat tilan kohtaamiselle ja kuuntelemiselle seurakunnissa ympäri Suomen. Ne kutsuvat yhteiseen keskusteluun eritaustaisia ihmisiä, ja keskustelujen kautta vahvistetaan ymmärrystä, yhteenkuuluvuutta ja toivoa muuttuvassa ajassa.

Mitä sivistys tarkoittaa sinulle?

Osana juhlavuotta kirkko haastaa sinut pohtimaan, mitä sivistys tarkoittaa tänään – eri näkökulmista, eri yhteisöissä, eri puolilla Suomea.

Juhlavuoden vietto alkaa loppiaisena messulla, joka kuullaan Yle Radio 1:ssä 6.1. kello 10 suorana lähetyksenä Turun tuomiokirkosta. Messussa liturgina ja saarnaajana on arkkipiispa Tapio Luoma. Johdantosanat lausuu Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen. Messu toteutetaan yhteistyössä Åbo svenska församling -seurakunnan kanssa, ja se on kaksikielinen.

750-vuotisjuhlavuosi näkyy tapahtumissa, taiteessa ja kulttuurissa, kirkoissa sekä yhteisissä keskusteluissa läpi tulevan vuoden.

Seuraavaksi:

Petrus Schroderus – Laulun, uskon ja ihmisyyden äärellä