Lenkkinä sukupolvien ketjussa

Jokainen on lähtöisin jostakin suvusta. Mutta millaisesta? Siitä kannattaa ottaa selvää.

“Harmittaa, kun miehellä on itäsuomalaiset geenit…Hänen molemmat vanhempansa ja kaikki isovanhempansa ovat kotoisin Karjalasta ja itäsuomalaiset geenit nyt ovat mitä ovat… ”, kirjoittaa eräs äiti Vauva-lehden keskustelupalstalla. Itäsuomalainen äiti puolestaan valittaa, ettei voi sietää miehensä länsisuomalaisia ja hämäläisiä ominaisuuksia.

Nettikeskustelu ei yllätä. Erilaiset mielikuvat savolaisista, karjalaisista, pohjalaisista tai hämäläisistä eivät ole tuulesta temmattuja, vaan heimojen kesken on todellisia kulttuurieroja.

Kun karjalainen avioituu vaikkapa turkulaisen kanssa, niin siinä on paljon ihmettelemistä. Kulttuurieroihin törmätään todennäköisesti myös savolaisen ja pohjalaisen liitossa.

Karjalaiset ovat Kirsti Ijäksen mukaan heimoista sopeutuvimpia, minkä hän arvelee johtuvan muun muassa rajan läheisyydessä asumisesta. Olosuhteet ovat muokanneet ihmisistä mukautuvia, mutta perintötekijätkin vaikuttavat taustalla.

Pari vuotta sitten julkaistun väitöskirjatutkimuksen mukaan itä- ja länsisuomalaisten välinen geneettinen etäisyys oli suurempi kuin esimerkiksi brittien ja pohjoissaksalaisten välinen.

Perintötekijöitään ihminen ei valitse, mutta suvusta siirtyy jälkipolville paljon myös sellaista, mihin voi vaikuttaa. Omaa sukutaustaa onkin syytä arvioida totuudellisesti. Hyvää perintöä kannattaa vaalia ja huono hylätä.

Perintö siirtyy

Perheterapeuttina ja työyhteisökouluttajana elämäntyönsä tehneen Kirsti Ijäksen mukaan oman sukutaustan selvittäminen lisää itseymmärrystä ja auttaa ymmärtämään läheisten ihmisten elämää. Ijäs sanoo, että yksilönkin kriisien taustalta löytyy usein sukupolvien erilaiset elämänmallit. ”Nykyajan runsas tutkimusaineisto, joka kuvaa ihmisen käyttäytymistä, sen häiriöitä ja ihmissuhdevaikeuksia, paljastaa kiistatta sen tosiasian, että hyvä ja paha siirtyvät jonkinlaisina tilisiirtoina sukupolvelta toiselle…Elämän laki on, että erilaiset elämäntavat, arvot, perhesalaisuudet ja –myytit siirtyvät vanhemmilta lapsille”, Ijäs toteaa kirjassaan Sukupuu (Kirjapaja 2005).

Raamattu vahvistaa sen, että perintö siirtyy. ”_ _ sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.” (2 Moos. 20: 5-6)

Säilytettävää ja karsittavaa

”Meidän suvussa kunnioitetaan kristillisiä arvoja. Isovanhempani kävivät sunnuntaisin kirkossa tai kuuntelivat radiojumalanpalveluksen. Jumalaan turvautuminen on ollut minulle hyvin luontevaa pienestä pitäen.”

Jokaisen taustalta löytyy pitkä sukupolvien ketju monenlaisia persoonia, ammatteja, valintoja ja elämänkohtaloita. Osa esivanhempien valinnoista on ollut hyviä ja tuottavat siunausta jälkipolville, osa taas huonoja ja hyvinvointia nakertavia. Hyviä ja säilytettäviä asioita ovat esimerkiksi avoin vuorovaikutus, terve tunneilmaisu, välittäminen, läheisyys, rakkaudellisuus, työteliäisyys, yritteliäisyys, rehellisyys, kristilliset arvot, usko, erilaiset taidot, juhlakulttuuri, opiskelun arvostaminen, liikunta, auttaminen ja hyväntekeväisyys, vieraanvaraisuus, uskollisuus ja vastuullisuus.

”Isäni oli alkoholisti, samoin hänen isänsä, myös veljelläni on päihdeongelma. Toinen veljeni taas tekee hullun lailla töitä. Pelkään, että riippuvuusongelma siirtyy eteenpäin veljieni lapsille.”

Vastaavasti huonoja ja hylättäviä asioita ovat esimerkiksi puhumattomuus, kovuus, hylkäävä käyttäytyminen, alistaminen, pettäminen, väkivalta, alkoholismi, uskottomuus, tunnekylmyys, läheisten laiminlyöminen, epärehellisyys, tieteisusko ja ateismi.

Isovanhempien ja vanhempien valinnat ja teot vaikuttavat tulevien polvien elämään. Vanhempi, joka on lapsena joutunut kokemaan torjuntaa ja hylkäämistä vanhempiensa taholta, toimii usein tahtomattaan samalla tavoin omien lastensa kanssa.

Merkitsevät vuosiluvut

Vuodet 1918 ja 1939-1945 ovat varmasti vaikuttaneet kaikkiin suomalaisiin sukuihin – ainakin jollain tavoin. Sisällissota vuonna 1918 jakoi kansan, kaupungit ja kylät kahtia. Kahtiajaon vaikutukset väreilevät vielä nykyaikana ihmisten ajattelussa ja asenteissa. Sisällissodassa tehtiin hirmutekoja puolin ja toisin. Niistä aiheutuneiden traumojen käsittelyyn on tarvittu useiden sukupolvien aika.

Sukupuun piirtäminen on hyvä väline käsitellä sotavuosia. Piirtäessä kannattaa miettiä, ketkä suvussa olivat lapsia, nuoria tai nuoria aikuisia sotavuosina, ketkä perustivat tuolloin perheen, ketkä taistelivat rintamalla ja kuinka kauan. Sukupuun äärellä voi puhua yleisesti ja samalla lähestyä omaa juttua. Näin näkee laajemmin sen tilanteen, jossa on silloin eletty.

”Isänisä kaatui sodassa. Isoäitini jäi yksin neljän lapsen kanssa, eikä koskaan toipunut siitä, että jäi nuorena leskeksi. Suru ja synkkyys varjostivat isäni lapsuutta. Sama ahdistava tunnelma on vallinnut meillä kotona.”

Kirjassaan Sukupuu (Kirjapaja 2014) Ijäs mainitsee, että erityisesti siirtolaiseksi joutuminen, haavoittumiset, kaatumiset taisteluissa, kuolemat, vammautuminen pommituksissa, leskeys, orpous ja sodan jälkeinen puute ovat seikkoja, jotka ovat vääjäämättä vaikuttaneet ihmiseen haavoittavasti, vaikka elämästä olisikin ulkoisesti selvitty hyvin.

”Äidilläni oli tapana sanoa, että joka menneitä muistelee, se tikulla silmää kaivelee. Menneisyydestä ei saanut puhua, mutta se näkyi ja tuntui.”

Valitettavasti meillä Suomessa on pitkään ollut puhumattomuuden kulttuuri. Kipeitä asioita on jätetty puhumatta, kun on ajateltu vaikenemisen poistavan ongelmat. Lähisuhteissa puhumattomuus on estänyt ihmisten läheisen vuorovaikutuksen.

Käsittelemättömät asiat kulkeutuvat ihmisen perässä sukupolvesta toiseen kuin kivirekenä, joka on lastattu vaikeilla tunteilla: häpeällä, syyllisyydellä, pelolla, vihalla ja katkeruudella. Traumat eivät poistu ilman asioiden kohtaamista ja käsittelyä.

Perhesalaisuudet

”Äitini ei koskaan puhunut isästään. Lapsena ihmettelin sitä. Myöhemmin kuulin, että äidinisä oli istunut linnassa kavalluksesta.”

Koko kansakunnan elämään vaikuttaneiden tapahtumien lisäksi voidaan tunnistaa joitakin aihealueita, joiden tiedetään aiheuttavan sukupolvitraumoja suvuissa. Kirsti Ijäs puhuu erilaisista perhesalaisuuksista, jotka usein liittyvät johonkin seuraavista alueista: seksuaalisuuteen, talouteen, sairauksiin tai väkivallantekoihin. Seksuaalisen alueen salaisuudet voivat liittyä avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin, sukupuolitauteihin tai esimerkiksi homoseksuaalisuuteen. Talouden alueelta salaisuuksia voivat aiheuttaa konkurssit, köyhyys, omaisuuden menetykset takausten vuoksi, veropetokset ja väärennetyt testamentit.

Suvuissa sukupolvelta toiseen siirtyneet sairaudet, erityisesti mielisairaudet, ja vammaisuus ovat usein olleet seikkoja, joita on hävetty ja joista on vaiettu.

Joissakin suvuissa perhesalaisuudet liittyvät väkivaltaan ja päihteiden väärinkäyttöön. Perheväkivalta aiheuttaa syvää häpeää perheessä. Sen rankin muoto on lasten hyväksikäyttö eli insesti.

Päihteiden väärinkäyttö, väkivaltaisuus ja myös insesti ketjuuntuvat helposti suvussa sukupolvelta toiselle, ellei niistä tulla tietoisiksi ja niitä ratkota. Tarvitaan synnintuntoa, tahtoa parannuksen tekoon ja Jumalan armoa avuksi. Myös ammattiapu on usein tarpeen.

Kirsti Ijäs rohkaisee tulemaan tietoiseksi suvun kirouksista, mutta samalla on tärkeää ymmärtää myös suvun hyvä perintö, siunaus, sillä kukaan ei ole lähtöisin pelkästään huonosta suvusta, eikä kukaan pelkästään hyvästä.

Teksti on julkaistu aikaisemmin Elämä-lehdessä

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämä 2016 Artikkelibanneri 300×250

Aiheet