Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Lapsella on oikeus uskoa

 

Vanhemman arvot ja valinnat luovat pohjaa lapsen uskolle. Kuva Minttumaria Ukkonen

Vielä kolme vuosikymmentä sitten, tämän päivän äitien ja isien lapsuudessa, ei ollut ollenkaan tavatonta, että jokainen koulupäivä alkoi aamuhartaudella tai yhteisellä virren veisuulla. Nyt tilanne on toinen. Missä lapsi kuulee Jumalasta?

YK:n lapsenoikeuksien sopimus tunnustaa lapsen oikeuden esimerkiksi ajatteluun, sekä omantunnon- ja uskonnon vapauteen. Tullaanko  Suomessa hyvääkin tarkoittavilla päätöksillä rajoittaneeksi tätä oikeutta? Kaikki uskoon liittyvä saatetaan yrittää piilottaa sanoen, että siten annamme lapselle itselleen oikeuden ja vapauden valita mihin uskoo. Jopa kristillisiin seurakuntiin kuuluvat saattavat jättää lapsensa melkoisen vähille eväille tässä asiassa. Vaikka kuulostaisikin kauniilta ajatukselta, että emme opeta lapselle uskontoa vaan annamme hänen kasvettuaan itse päättää mihin hän uskoo, ei asia ole aivan niin. On mahdotonta kasvattaa lasta arvo- tai katsomustyhjiössä. Jos lapsi ei kasva uskonnon piirissä, hän oppii uskonnottomuuden. Sekin on maailmankatsomus muiden joukossa.

Kasvu alkaa kodeissa

Samoin kuin lapsella on oikeus uskoon, sanotaan lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsella olevan oikeus henkisen ja hengellisen kehityksen kannalta riittävään elintasoon.  Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. Heidän tulee pyrkiä antamaan lapselle sellaiset taidot, joiden avulla lapsi myöhemmin pärjää itsenäisesti. Maailma ja ihan tavallinen arkielämä ympärillämme käyvät yhä moniarvoisemmiksi. Siksi on yhä tärkeämpää että lapsi saa valmiuksia kohdata erilaisia maailmankatsomuksia. Jos lapsi jää vaille hengellistä kasvatusta, eikä opi pitämään mitään asioita pyhinä, hänen on vaikea oppia ymmärtämään ja kunnioittamaan asioita, jotka ovat toisella tavalla uskoville pyhiä ja tärkeitä. Ilman uskonnolista kasvatusta jääneen lapsen on myöhemmin myös vaikea arvioida toisenlaisia elämänkatsomuksia. Ei ole lapsen kannalta oikeudenmukaista yrittää kasvattaa häntä irti uskonnosta ja jättää elämänkatsomuksen valinta hänen päätettäväkseen myöhemmin, vaan hengelliselle kasvatukselle on olemassa myös järkisyin perusteltava tarve. Lapsi kohtaa itselleen vieraat asiat aina siitä näkökulmasta käsin, joka on hänelle itselleen tuttu ja turvallinen. Sama koskee hengellisiä asioita. Tästä syystä perusopetuksessakin käsitellään ensimmäiset vuodet oman uskontokunnan teemoja, ja vasta myöhemmin tutustutaan vieraisiin uskontoihin.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

Onko seurakunta vain aikuisille?

Myös seurakunnissa saatetaan kuin huomaamatta ohittaa lapsen oikeus oppia uskosta ja kasvaa uskossa, jos seurakunta pitää tavoitteenaan kohdata vain aikuiset jäsenensä. Vaikka puhuisimme kauniisti lapsesta esimerkkinämme, kuten Jeesus teki, saattaa olla ettei se näykään seurakuntien päätöksissä tai toimintatavoissa. Seurakuntatoiminnan keskipisteenä pidetään jumalanpalvelusta. Toki emme voi tietää, millä kaikilla tavoilla Jumala sen kautta lapsia puhuttelee, kutsuu ja kasvattaa, mutta usein messut ja muut seurakuntien kokoontumiset näyttävät olevan vain aikuisille suunnattuja. Tämä siitäkin huolimatta, et taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu lapsille suunnattu opetus rakentaisi myös aikuisia. Seurakunnissa saatetaan sivuuttaa perheisiimme kuuluvat lapset, esimerkiksi mahdollistamalla aikuisten osallistuminen järjestämällä lapsille pelkkä lastenhoito lapsille suunnatun sisällölliset toiminnan sijaan. Jos lapsille suunnattu hengellinen opetus olisi meille yhtä tärkeää kuin aikuistenkin, tarjoaisimme seurakunnissa lapsille tukevamman pohjan henkiseen ja hengelliseen kasvuun. Jos lapsi saa kokea seurakunnan olevan paikka jossa pienikin on tärkeä, hän haluaa palata sinne ja kasvaa sen yhteydessä.

Vanhemman sylissä Jumalan syliin

Vaikka aikuinen ei voi uskoa lapsen puolesta, hän voi kuitenkin antaa lapselle tarvittavat eväät ja ohjata lasta Jumalan tuntemiseen. Turvalliset ihmissuhteet ja vuorovaikutus omien vanhempien kanssa antavat pohjan myös suhteeseen Jumalan kanssa. Vaikka onkin tärkeää kertoa lapsille siitä mikä on totta ja oikein, mikä tärkeää ja miten tulisi elää, lapsi ei ensisijaisesti opi siitä, mitä hänelle kodeissa kerromme. Lapsi näkee kuitenkin sen mikä on omalle vanhemmalle tärkeää. Jos usko näkyy ja vaikuttaa elämässämme ja arjessamme, se ei jää huomaamatta lapsiltamme. Jos lapsi näkee että vanhemmat turvautuvat hyvään Jumalaan, hän oppii että Jumala on hänellekin hyvä, ja mistä hänelle itselleenkin löytyy turva. Jos lapsi saa olla sylissä ja kysellä Jumalasta, hän oppii että Jumala niin sylissä on turvallista olla ja kysellä.

Lasten oikeus uskoa kasvaa ensisijaisesti kodeista käsin. Sen mikä on kodeissa tärkeää, kantaa lasta elämässä, vaikka ympärillämme oleva henkisesti ja hengellisyys olisikin monenkirjavaa.

https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-paiva/

 

Aiheet