Meiju Bonsdorff kutsuu itseään työkeläiseksi, mikä tarkoittaa, että hän työskentelee edelleen, vaikka on jo eläkkeellä. Hänen elämäntyönsä on ollut toimia kirjadoulana eli auttaa kirjailijoita kirjojen synnyttämisessä. Tässä hän kertoo omasta tiestään kristillisten kirjojen kustannustoimittajaksi.
Äitini luki paljon, alleviivaten ja marginaaleihin kirjoittaen. Raamatunkin hän luki moneen kertaan. Hänen kotonaan sitä ei ollut luettu, mutta hän oli lapsena kuullut jonkun sanovan: ”Moni on löytänyt Raamatusta rauhan.” Se oli jäänyt hänen mieleensä, ja myöhemmässä elämänvaiheessa se sai hänetkin tarttumaan Raamattuun.
Äiti luki myös minulle paljon, ja niitä samoja klassikkoja olen lukenut kahdelle omalle lapselle sekä kolmelle lastenlapselle.
Itse opin lukemaan vasta koulussa, mutta jo sitä ennen olin oppinut kirjoittamaan. Lapuissa, joita sujautin oven alta vanhemmilleni, oli joko lahjatoiveita, anteeksipyyntöjä tai selityksiä sattuneille vahingoille. Kirjoittaminen tuntui luontevalta tavalta ilmaista vaikeitakin asioita.
Kääntymiskokemus nelosen ratikassa
Nuoruudessani olin kiinnostunut enemmän itämaisista uskonnoista kuin kristinuskosta. Rippikouluakaan en käynyt ennen kuin aikuisena.
Ensimmäiselle joogakurssille osallistuin jo 60-luvun lopulla ja seitsemänkymmentäluvun alussa menin mukaan Ananda Marga -liikkeeseen, jonka taustalla vaikutti hindulaisuus. Kuvittelin, että tantrajooga ja meditointi olivat tulleet elämääni pysyvästi, mutta toisin kävi.
Eräänä päivänä minulle kirkastui Jeesuksen ainutlaatuisuus Jumalan ainoana poikana. Se tapahtui ollessani yksin nelosen raitiovaunussa, kun mieleeni nousi yllättäen jae Johannes 3:16, jonka olin oppinut vuosia aiemmin tyttökerhossa. Se oli hyvin voimakas ja vaikuttava kokemus, josta tuli käännekohta.
Elämänrikkautta kirjoista
Raitiovaunukokemusta seurasi syvempi tutustuminen kristinuskon sanomaan, toisiin uskoviin ja myös kristilliseen kirjallisuuteen.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen olin töissä kristillisessä kirjakaupassa, Kalle Melanderin Kirjakeitaassa Eerikinkadulla, sekä Lähetysnuorten keskuksessa Linnunlaulussa Töölönlahdella, Daniel Nylundin kirjaston kortistoijana. Ensimmäisellä palkallani ostin Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjan.
Muistan, kun yritin lukea kiinalaisen Whachman Neen kirjaa Elämän rikkaus Kristuksessa ja soveltaa sitä omaan elämääni. Luin myös ruotsalaisen Ylva Eggehornin runokirjoja Pannaanko tasan ja Maan kamaralla. Päivittäisenä hartauskirjana minulla oli Oswald Chambersin Parhaani Hänelle.
Tuon kesän jälkeen tieni vei Lähetysnuorten opetuslapseuskouluun Kustaviin, minkä jälkeen lähdin ensin Tukholmaan, sitten Tanskaan ja lopulta Itävaltaan YWAM:n (Youth With a Mission) toimintaan. Oma paikka ja kutsumus ei kuitenkaan löytynyt evankelioinnista, ja niin palasin takaisin Suomeen.
Teologisen kautta kristilliselle kustannusalalle
Sattuman kautta pääsin töihin isoon kustantamoon projektitoimittajaksi. Se merkitsi tutustumista kustannusalaan urheilua, lääketiedettä ja tekniikkaa käsitelleiden suurteosten parissa. Vaikka työ oli kiinnostavaa ja kehittävää, jätin paikkani ja lähdin opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon.
Itävallasta palattuani olin avioitunut, ja opiskelujen välillä meille syntyi esikoinen. Äitiysloman jälkeen palasin vielä joksikin aikaa opintojen pariin, mutta sitten tempauduin töihin kristilliseen kustantamoon tiedottajaksi, Myöhemmin toimenkuva laajeni kustannustoimittajan työhön. Tunsin löytäneeni oman palvelutehtäväni.
Vaikka työnantajat vaihtuivat pari kertaa, tehtävät pysyivät samoina. Vuodesta 2012 olen työskennellyt yrittäjänä useille eri toimeksiantajille.
Vaikka opiskelut jäivät aikanaan kesken, jossain mielessä ne eivät ole päättyneet vieläkään, sillä olen saanut toimittaa monia teologisia opuksia aina näihin päiviin asti.
Työn suola on ollut se, että siinä on saanut tutustua moniin mielenkiintoisiin kirjailijoihin ja tehdä yhteistyötä heidän sekä taitavien graafikoiden ja kollegoiden kanssa.
Parikanniemen ystäväksi
Vaikka kustantajat ovat vaihtuneet, monien kirjailijoiden kanssa vuosia sitten alkanut yhteistyö jatkuu yhä. Yksi heistä on Teuvo V. Riikonen, jonka kirja Isäni miksi ilmestyi Kirjapajan kustantamana 1996. Yhteistyömme on jatkunut näihin päiviin asti, kun sain olla toimittamassa myös hänen uusimman kirjansa Pahojen paikkojen papit (Väyläkirjat, 2025).
Yhteistyö poiki myös sen, että vuodesta 2017 olen toimittanut ja taittanut Parikanniemen Kontti -lehteä sekä kustannustoimittanut monia Parikanniemen Ystävät ry:n kirjoja. Uusimpana niistä Pirjo Kotamäen runoteoksen Kyyhkysen sydän sykkii tässä, joka on jatkoa hänen Helena Konttisesta kirjoittamalleen kirjalle Paratiisin marjat, linnunmunan kokoiset.
Sydäntä lämmittävää luettavaa
On mahdoton antaa tarkkaa määritelmää siitä, mikä on kristillinen kirja. Sehän voi olla tieto-, hartaus- tai runokirja, elämäntaitoteos tai vaikka elämäkerta. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin kokenut, että jos kirja koskettaa sydäntäni, käy kuin opetuslapsille Emmauksen tiellä. Hehän sanoivat toisilleen: ”Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän selitti meille kirjoitukset?”
Jos kirja koskettaa sydäntäni, käy kuin opetuslapsille Emmauksen tiellä.
Kun lukee hyvää hengellistä kirjaa, kuuluu se mihin genreen tahansa, voi tuntea sydämen lämpenevän ja ehkä myös kirjoitusten avautuvan jollain uudella tavalla. Näin kävi esimerkiksi aikanaan lukiessani Anna-Maija Raittilan kirjaa Kuuntelen kanssasi, Maria (Kirjapaja, 1995). Siinä hän kertoo kolmesta eurooppalaisesta naismystikosta ja siitä, mitä oli heiltä oppinut.
Vuoden kristilliset kirjat
90-luvulla toimin Kristilliset kustantajat ry:n sihteerinä neljän vuoden ajan. Vuonna 2015 sain olla myös mukana Vuoden kristillinen kirja -kilpailun esiraadissa.
Sinä vuonna voittajaksi valittiin Jukka Sariolan Ystäväni Seija – Kutsumuksena Afganistan (Uusi Tie). Valinnan teki Jutta Urpilainen. Kirja olisi ollut myös oma valintani.
Tänä vuonna yksi Vuoden kristillinen kirja -kilpailun ehdokas oli Esko Miettisen kirja Suomalainen pyhiinvaellus (Väyläkirjat 2025). Myös siinä sain olla kustannustoimittajana. Käsikirjoituksen lukeminen oli poikkeuksellisen innostavaa. Kirjassa Miettinen tekee seitsemän matkaa eri puolille Suomea ja tutustuu yli 40 hengellisesti merkittävään kohteeseen, joista yksi oli Saaren kirkon Orpokotijuhlat. Useisiin kohteisiin myös minulla oli jokin henkilökohtainen suhde. Toivon, että mahdollisimman moni suomalainen tutustuisi tähän kirjaan, jonka omaperäinen, syvällinen kerronta vie perimmäisten kysymysten äärelle.
Muuttuvat lukutottumukset
Koska luen työkseni vielä julkaisemattomia tekstejä, äänikirjojen kuuntelu on sille sopivaa vastapainoa. Etupäässä kuuntelen nykyromaaneja autoa ajaessa ja metsissä vaeltaessani. Seuraavaksi ajattelin tutustua Vuoden kristillinen kirja -kilpailun tämän vuoden voittajaan, Lari Launosen Poikani, elä vielä ensi talvi. Lyhyen elämän filosofia (Otava, 2024).
Äänikirjojen kuuntelun voimakas kasvu on käsitykseni mukaan vaikuttanut jopa kirjojen sisältöön. Perinteiset tietokirjat eivät välttämättä toimi äänikirjoina yhtä hyvin kuin kertomakirjallisuus, mikä on synnyttänyt uuden, tarinallisen tietokirjallisuuden tyylilajin.
Tarinoiden kertominen ja kuuntelu on vanhaa kulttuuria ajalta ennen kirjapainotekniikkaa ja lukutaidon yleistymistä. Lukemista ja kuuntelua ei siis kannata asettaa vastakkain.
On tietysti toivottavaa, että myös painettu sana pitää pintansa. Mutta jolla on korvat, se kuunnelkoon, ja joka mieluummin ahmii tekstiä silmillään, tehköön niin. Molemmat tarjoavat hengen ravintoa nälkäiselle sielulle.
Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä marraskuussa 2025, ja se pohjautuu Teuvo V. Riikosen tekemään haastatteluun Radio Deitä varten.
