Intia on perustuslakinsa mukaan uskonnonvapauden takaava valtio, mutta käytännöt vaihtelevat suuresti osavaltioittain. Useilla seuduilla kristityt kohtaavat rajoituksia, valvontaa ja väkivaltaa. Mutta millaisissa oloissa kristityt elävät arkeaan Intiassa?
Intia on maailman väkirikkain maa. Yli 1,4 miljardia ihmistä elää rinnakkain lukemattomien kielten, kulttuurien ja uskontojen keskellä. Hinduja, muslimeja, sikhejä, parseja, jainalaisia ja kristittyjä asuu samoilla alueilla, usein samoissa kortteleissa. Lapsille monimuotoisuus on luonteva osa arkea. Koulussa opitaan elämään yhdessä erilaisten taustojen kanssa, ja rinnakkaiselo näyttäytyy mahdollisena.
Aikuisten todellisuus on monin paikoin toisenlainen. Vaikka Intia on perustuslakinsa mukaan maallinen valtio ja uskonnonvapaus on kirjattu lakiin, käytäntö kertoo toista tarinaa. Lain tulkinta ja viranomaisten toiminta riippuvat usein siitä, mihin uskontoon ihminen kuuluu. Kansallismielisen hindulaisuuden vahvistuminen on lisännyt jännitteitä ja tehnyt vähemmistöjen asemasta entistä haavoittuvamman.
Osavaltio ratkaisee vapauden rajat
Intia on jaettu 28 osavaltioon ja kahdeksaan liittovaltion hallinnoimaan alueeseen. Uskonnonvapaus ei toteudu kaikkialla samalla tavalla. Intialainen pastori Andrew kuvaa tilannetta hyvin vaihtelevaksi.
”On osavaltioita, joissa vapaus on lähes täydellistä. Sitten on alueita, joissa kaikki on rajoitettua eikä yksilöllä ole juuri oikeuksia”, hän kertoo.
Erityisen tiukkoina Andrew mainitsee Chhattisgarhin, Madhya Pradeshin ja Uttar Pradeshin. Näillä alueilla suhtaudutaan torjuvasti kristittyjen kokoontumisiin myös kaupungeissa. Kristittyjä uhkaillaan, ja yhteinen uskonharjoitus on tehty käytännössä mahdottomaksi. Maaseudulla tilanne on vielä vaikeampi.
Kääntymislait valvonnan välineenä
Uskonnonvapauteen kuuluu periaate, ettei ketään saa pakottaa tai houkutella rahalla tai muilla eduilla vaihtamaan uskontoaan. Tämä on myös Intian perustuslain linjaus. Juuri tällaisesta pakottamisesta kristittyjä kuitenkin usein syytetään.
Pastori Andrew kuitenkin torjuu väitteet jyrkästi. Kristityt ovat Intiassa pieni ja syrjitty vähemmistö, heitä on vain noin 2,4 prosenttia väestöstä. Heillä ei ole sellaista yhteiskunnallista asemaa, joka mahdollistaisi ketään pakottavan käännytystyön.
Viime vuosina useissa osavaltioissa on tiukennettu uskonnon vaihtamista koskevaa lainsäädäntöä. Kristinuskoon kääntyvän on virallistettava päätöksensä maistraatissa. Kyse ei ole pelkästä ilmoituksesta, vaan anomuksesta, jonka käsittely kestää jopa kaksi kuukautta. Tänä aikana poliisi tutkii kääntymyksen aitoutta ja selvittää sekä kääntyjän että kasteen toimittavan pastorin taustoja.
”Lakia käytetään nyt tietoisesti valvonnan välineenä”, Andrew sanoo. Hänen mukaansa kyse ei ole uusista laeista, vaan siitä, miten niitä sovelletaan. Asenteet ovat muuttuneet sen jälkeen, kun hindunationalisti Narendra Modi nousi pääministeriksi vuonna 2014.
Väkijoukot ja viranomaisten puolueellisuus
Kristityt ovat erityisen tarkkailun alla niillä alueilla, joilla he muodostavat pienen vähemmistön. Sama koskee monin paikoin myös muslimeja. Vaikka perustuslaki sallii omasta uskosta kertomisen, käytännössä se voi johtaa vakaviin seurauksiin.
Ne kristityt, jotka eivät puhu uskostaan avoimesti, saavat usein olla rauhassa. Sen sijaan Jeesuksesta julistavat joutuvat nopeasti vastustuksen kohteeksi. Intiassa väkijoukot ottavat herkästi oikeuden omiin käsiinsä. Kirkkoihin on hyökätty kesken jumalanpalvelusten, rukoushuoneita on tuhottu ja pastoreita sekä seurakuntalaisia pahoinpidelty.
”Usein poliisi asettuu vahvemman puolelle”, Andrew kertoo. Syytökset kääntyvät monesti pastoreita vastaan, vaikka olisi selvää, kuka oli hyökkääjä ja kuka uhri.
Vaino ei rajoitu yksittäisiin henkilöihin. Se ulottuu kokonaisiin perheisiin ja seurakuntiin. Pastorit ovat usein vangittujen joukossa, ja heidän poissaolonsa vaikuttaa perheisiin ja yhteisöihin laajasti.
Andrew kertoo iäkkäästä pastorista, joka vangittiin yhdessä vaimonsa ja kolmen seurakuntalaisen kanssa. Puolisot erotettiin eri vankiloihin, ja heidän aikuiset lapsensa hoitivat kotiasiat puolen vuoden ajan, kunnes vangitut vapautettiin.
Erityisen koskettava on kertomus nuoresta perheenisästä, joka raahattiin poliisiautoon alle kaksivuotiaan poikansa silmien edessä. Lapsi traumatisoitui, lakkasi puhumasta ja suostui juomaan vain nesteitä. Isän oli vankilassa 11 kuukautta. Tämän vapauduttua lapsi alkoi vähitellen puhua kokonaisilla lauseilla ja palasi asteittain normaaliin elämään.
Rukous ja rohkeus vainon keskellä
Kristittyjen tehtävänä on kertoa Jeesuksesta, mutta päätös sanoman vastaanottamisesta kuuluu aina yksilölle. Kristinuskon ytimessä on vapaus – myös vapaus kieltäytyä. Tätä ei pastori Andrew’n mukaan Intiassa haluta tunnustaa.
Hän pyytää suomalaisia rukoilemaan Intian vainotun seurakunnan puolesta. Erityisesti kristityt tarvitsevat rohkeutta. Monet kristityt eivät ole saaneet opetusta vainon kohtaamisesta, ja kärsimys on tullut heidän elämäänsä yllättäen.
”Olemme osa samaa Kristuksen ruumista”, pastori muistuttaa. ”Kun yksi osa kärsii, muiden tehtävä on rukoilla.”
Turvallisuussyistä pastori Andrew’n oikeaa nimeään ja asemaansa Intian kristillisellä kentällä ei kerrota.
