Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Kristillisyys näkyi Kilke-partioleirillä

 

Hetu Saarinen innostuu partioleireistä yhä uudelleen. (Kuva: Thorleif Johansson)

Uskonnot ja erityisesti kristillinen usko näkyivät hyvin viime viikolla päättyneellä kansainvälisellä partiolaisten Jamboree-leirillä Evon retkeilyalueella. Kristittyjen lisäksi leirillä oli myös mm. muslimeja.

Kilke-nimellä toteutetulle leirille osallistui hieman yli 10 000 partiolaista, joista 800 tuli ulkomailta. Partiolaiset on maamme suurin nuorisojärjestö. Maailmanlaajuiseen liikkeeseen kuuluu 38 miljoonaa jäsentä, joista 70 000 on Suomessa.

Kilkkeellä ekumeeninen leiriseurakunta huolehti leirin hengellisestä toiminnasta. Koko leiriä varten oli kirkkoherra ja kanttori, mutta koska leiri oli jaettu neljään alaleiriin, jokaisella alaleirillä oli myös oma pappinsa, kanttori ja diakoni.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Tämän leirin uutuus olivat ns. ikihongat, kertoo partiokonkari ja Munkkiniemen ev.lut. seurakunnan nuorisotyönohjaaja Hetu Saarinen. – Ikihonka on pitkään mukana ollut partiolainen, joka ei enää osallistu varsinaiseen leiritoimintaan, mutta kuljeskelee alueella silmänä ja korvana ja auttaa asioissa, joissa hänen kokemuksestaan on hyötyä.

Ikihonkien kriisiapua tarvittiinkin heti leirin alussa, kun alaleirissä sattuneessa onnettomuudessa kolme tyttöä sai palovammoja.

Leirin yhteiseen jumalanpalvelukseen osallistuivat lähes kaikki leiriläiset. Jumalanpalveluksessa saarnasi Mikkelin piispa Seppo Häkkinen, liturgina oli pastori Anna-Kaisa Hautala ja musiikista vastasi partiobändi Fisu, jonka jäsenet ovat eri kristillisistä tunnustuskunnista.

Kirkon Pyhä-hankkeeseen liittyen leirin aikana pidettiin myös seminaari ja paneelikeskustelu aiheesta ”Pyhä partiossa”.

Kansainväliseen partioaatteeseen on aina kuulunut myönteinen asenne Jumala-uskoon. Yleensä se on merkinnyt kunkin maan oman uskonnollisen perinnön arvostamista. Niinpä partioliike on liittynyt Suomessa paljolti kristilliseen perintöön.

Seurakuntien ja kristillisten järjestöjen nuorisotyö ovat vaikuttaneet merkittävästi partioliikkeen leviämiseen Suomessa. Partiolippukunnista noin 70 %:lla on taustayhteisönään luterilainen. seurakunta, mutta partiotoimintaa on myös mm. ortodoksisen kirkon piirissä, Pelastusarmeijalla ja Vapaakirkolla.

Partiolippukunnilla ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla minkäänlaista läheistä uskonnollista taustayhteisöä.

Lue lisää aiheesta Sanasta.