Kolumnisti: Eutanasia on Suomessa jo käytössä

 

Kuva: Paula Viitanen

Kolumnisti Hanna Nikkanen esittää marraskuun Image-lehdessä, että monen saattohoitopotilaan kohdalla kuoleman aiheuttaisi sairauden sijaan lopulta kipulääke. Näin ollen eutanasia olisi Suomessakin arkipäivää. Lain mukaan eutanasia on kuitenkin rikos.

HYKS:n syöpätautien klinikan erikoislääkäri Tiina Tasmuth kiistää Nikkasen väitteen jyrkästi.

– Tunnen henkilökohtaisesti lähes kaikki saattohoidon asiantuntijat Suomessa. Missään tuntemistani hoitopaikoista ei surmata kuolevia potilaita morfiinilla eikä muullakaan aineella, hän sanoo.

Hanna Nikkanen kertoo kirjoittavansa omasta kokemuksestaan: ”olin sellainen ihminen, joka on nähnyt perheenjäsenen kuolevan”.

Nikkasen mukaan ”morfiini leikkaa elämästä päiviä, joista sekä potilaan että omaisten on helppo luopua”.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Kipu kasvaisi epäinhimilliseksi ennen kuin ”luonnollinen” kuolema vapauttaisi siitä. Kyse on aktiivisesta kuolinavusta, mutta sitä ei kirjata kuolintodistuksiin – virallisestihan Suomessa ei saisi toimia näin, hän kirjoittaa.

– Armolliset morfiiniavusteiset kuolemat ovat osalle väestöstä tuttuja. Silti eutanasiakeskustelussa teeskennellään, ettei niitä ole.

Nikkanen esittää potilaiden, omaisten ja hoitohenkilökunnan pelkäävän, että ”jos asia nostettaisiin julkiseen keskusteluun, oikeus morfiinin jouduttamaan kivuttomaan kuolemaan menetettäisiin”.

– Julkinen paine pakottaisi poliitikot säätämään kipupumppuihin turvalliset ylärajat. Elämän puolustajiksi itseään nimittävät tekisivät kärsimyksestä syöpäpotilaiden kuolinvelvollisuuden.

– Siitä vaietaan, jotta hyvät lääkärit eivät joutuisi vaikeuksiin ja jotta tätä lain humaania harmaata aluetta ei tuhottaisi, Nikkanen kirjoittaa.

”Lääkärin etiikka ei mahdollista surmaamista”

Syöpätautien erikoislääkäri Tiina Tasmuthilla on saattohoidon erityispätevyys ja monen vuosikymmenen kokemus kuolevien potilaiden hoitamisesta HYKS:n klinikoilla, saattohoitoyksikkö Terhokodissa sekä Espoon kotisairaalassa.

– Saattohoidossa ei surmata morfiinilla, hän vastaa Nikkaselle.

– Hämmästyttää, mistä sellainen ajatus on peräisin. Toisaalta on hyvä, että joku uskaltaa ”avata kulisseja” kertomalla, mitä jotkut ihmiset ajattelevat.

– Mutta kukaan tuntemistani kollegoista ei surmaa potilaita millään aineella. Lääkärin etiikka ei antaisi siihen mahdollisuutta. Meillä on käytettävissä hyvät lääkkeet ja hoitomenetelmät vaikeidenkin oireiden hoitamiseksi. Keskeisintä on suojella elämää ja auttaa kärsiviä potilaita, Tasmuth toteaa.

Hän kertoo, ettei morfiinille tulla kuitenkaan määrittelemään ylä- eikä alarajaa.

– Ihmiset, sairaudet ja kivun hoidon tarpeet poikkeavat sen verran toisistaan eri tilanteissa, Tasmuth perustelee ja vakuuttaa, että morfiinia annostelevat vain kivunhoitoon korkeasti koulutetut ammattilaiset.

Eutanasia on tähän mennessä laillistettu Euroopan maista Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa.

 – Niissäkään maissa surmaamiseen ei kuitenkaan käytetä morfiinia, Tasmuth huomauttaa.

Hänen mukaansa Suomen Lääkäriliitto, lääkärikunnan enemmistö sekä Euroopan ja Maailman Lääkäriliitto vastustavat eutanasiaa.

– Toivoisin, että myös Suomen kirkko toisi selkeämmin esille oman eutanasia-vastaisen kantansa, jota ehkä parhaiten edustavat Suomen Kristillinen Lääkäriseura ja Suomen Kristillinen Sairaanhoitajien seura, Tasmuth lisää.

Lue Hanna Nikkasen kolumni

 
Artikkelibanneri perussanoma