Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kirkon vaikuttajat Radio Deissä: ”Piispat kahville Rotuaarille”

 

Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Laura Mäntylä arvioivat piispojen viestintätaitoja Toivon tuomiokapitulissa perjantai-iltapäivänä.

Kirkon työssä ja luottamustehtävissä toimivat vaikuttajat allekirjoittavat viestinnän professori Erkki Karvosen väitteen, jonka mukaan kirkollinen keskustelukulttuuri on paternalistista. Erityisesti piispojen puheessa kuullaan kaikuja isällisestä holhouksesta, jossa holhotaan ymmärtämättömiä kansalaisia.

Entinen kansanedustaja ja kirkon luottamustehtävissä vahvasti mukana oleva Kirsi Ojansuu-Kaunisto näkee piispojen holhoavan puhetyylin taustalla sen, että seurakuntalaiset ovat tottuneet odottamaan piispoilta ja papeilta ylhäältä alas kohdistuvaa puhetyyliä.

– Meillä on käsitys, kun piispa sanoo jotakin, niin se on jotain ylhäältä tullutta ja harvinaista, ei-arkipäiväistä. Minusta [piispojen] altistaminen vuorovaikutukseen tämänhetkisten tapahtumien ja ajan kanssa on tärkeää. Se osaltaan mataloittaisi kynnystä ja käsitystä kirkosta, joka vieläkin on aika hierarkkinen, sanoi Ojansuu-Kaunisto Radio Dein Toivon tuomiokapituli -lähetyksessä perjantaina.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen esitti torstaina Kirkko & kaupunki -lehden kolumnissa kirkollisen  keskustelukulttuurin olevan täynnä vanhaa mannermaista paternalismia, jossa ”isällisesti holhotaan ymmärtämättöminä lapsina pidettyjä kansalaisia”.

– Se näyttäytyy tavalliselle kansalle sellaisena, että piispa moittii tai antaa ylhäältä päin tulevaa ohjausta, mitä saa sanoa ja mitä ei. Olisi parempi, että piispat olisivat kahvilla näiden toimijoiden kanssa, että järjestettäisiin vaikka piispalliset kahvit Rotuaarilla Oulussa, sovelsi Ojansuu-Kaunisto Karvosen havaintoja Oulun piispa Samuel Salmen ja Tampereen piispa Matti Revon esittämiin kommentteihin oululaisen Rebekka Naatuksen lähetystyötä käsitelleestä lehtikolumnista.

– Tarvittaisiin mieluummin tämänkaltaista vuorovaikutusta kuin piispan paimenkirjeitä, Ojansuu-Kaunisto linjasi.

Teemu Laajasalon juontamassa keskusteluohjelmassa toisena vieraana ollut helsinkiläinen yliopistopappi Laura Mäntylä katsoo, että piispat asetetaan julkisuudessa helposti rooliin, jossa ”vaaditaan ja odotetaan, että sieltä tulisi suuri totuus.”

– Itse toivoisin, että kirkon kasvoina alettaisiin nähdä yhä enemmän jokainen kirkon jäsen. Kirkon kasvot ovat todellisuudessa hyvin monimuotoiset, Mäntylä totesi, mutta näki myös esimerkiksi piispojen sosiaaliseen mediaan antautumisessa positiivistakin.

– On ihan hyvä, jos piispat alkavat keskustella niin kuin ihmiset keskustelevat. Jospa sitten vähitellen niihin kommentteihin ei suhtauduttaisi kuin Jumalan sanaan, vaan tajuttaisiin, että he ovat ihmisiä niin kuin muutkin.

Toivon tuomiokapituli kuullaan uusintana Radio Deissä tiistaina 26.2. kello 19-20. Ohjelma on kuunneltavissa myös Radio Dein ohjelma-arkistossa.

Lue myös:

Kotimaa24:n juttu aiheesta: ”Professori: Piispojen toiminnassa mannermaista paternalismia”

”Lähetysseurassa vieraillut Rebekka Naatus: Piispoilla erikoinen tapa keskustella”

 
Dei, Viikon debatti, artikkeliban. (2/2) 14.9.- MJa