Kirjoittanut
Jumalanpalveluselämä ei saa enää samanlaista arvostusta papiston keskuudessa kuin ennen. Papit eivät myöskään osallistu jumalanpalveluksiin aktiivisesti vapaa-ajallaan.
Kirkkohallitus julkaisee tänään ensimmäistä kertaa jumalanpalveluselämää tarkastelevan barometrin Kohti merkityksellisyyttä, kiinni perinteessä. Siihen on koottu aiheeseen liittyvää tutkimusta ja analyysiä. Barometri julkaistaan tänään iltapäivällä Kirkon talossa Helsingissä pidettävässä seminaarissa.
Pappien arvostus vähentynyt selvästi
Kati Tervo-Niemelän tekemässä tutkimuksessa kysyttiin papeilta miten tärkeinä he pitivät mitäkin seurakuntatyön muotoa. Mukana oli 30 eri työmuotoa. Jumalanpalveluselämän lisäksi mukana olivat muun muassa sielunhoito, rippikoulu, lähetystyö, ihmisten auttaminen ja hallinnolliset työt. Tärkeimpinä työmuotoina papit pitivät ihmisten kohtaamista, kirkollisia toimituksia, rippikoulua ja ihmisten auttamista Jumalanpalvelus oli kolmenkymmenen osa-alueen joukossa keskimäärin seitsemänneksi tärkein. Papeista 41 prosenttia piti jumalanpalvelusta seurakuntatyössä erittäin tärkeänä, noin joka kolmas melko tärkeänä. Joka viides pappi ei pitänyt jumalanpalvelusta erityisen tärkeänä, vaan on valinnut vaihtoehdon jonkin verran tärkeä tai vähän tärkeä.
Aihetta on tutkittu ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin 72 prosenttia vastaajista piti jumalanpalvelusta erittäin tärkeänä, vuonna 2014 luku oli lähes identtinen 73 prosenttia. Vuonna 2018 on jo havaittavissa laskua luvun ollessa 64 prosenttia. Suurin lasku tapahtui kuitenkin tästä vuoteen 2022, jolloin määrä laski 41 prosenttiin.
Tilannetta pidetään huolestuttavana kirkon tulevaisuuden kannalta.
– Sillä, mitä pappi itse ajattelee on merkitystä toimitukseen. Sen huomaa, jos pappi ottaa asian tosissaan. Koko ote on silloin erilainen, arvioi Pyhän Mikaelin liturgisen seuran perustajajäsen ja pappi Emiliana Skoog.
Liturgisen seuran tarkoituksena on tukea ja kouluttaa pappeja ja maallikoita rikkaampaan kirkon traditiosta nousevaan jumalanpalveluselämään ja tukea sen merkitystä kirkon elämän keskuksena.
– Jumalanpalveluksissa tuntuu välillä, että se on semmoista tiedonvälitystä ja en tiedä onko se jokin suomalainen asia, mutta usein se tuntuu semmoiselta suorittamiselta sekä kirkon työntekijöiden että seurakuntalaisten taholta. Tunnelma voi olla jopa jännitteinen, Skoog kuvailee.
Tutkimuksessa papeilta kysyttiin erikseen, miten tärkeänä he pitävät jumalanpalvelusta henkilökohtaisella tasolla. Luvut korreloivat sen kanssa (41%), mitä ajateltiin jumalanpalveluksesta seurakuntatyönä. Poikkeuksen tekivät hiippakunnan työntekijöinä toimivat papit, jotka arvostivat jumalanpalveluselämää kirkon toimintana korkeammalle kuin monet muut (64%), mutta joista vain 18 prosenttia piti jumalanpalvelusta henkilökohtaisesti erittäin merkityksellisenä. Kirkon keskushallinnossa työskentelevien keskuudessa oli samansuuntainen tendenssi, joskaan ei yhtä selkeä (50% ja 36%). Sitä vastoin kirkkoherrojen, seurakuntapastoreiden, perheneuvojien ja kristillisissä järjestöissä työskentelevien keskuudessa henkilökohtainen arvostus oli keskimäärin suurempaa kuin jumalanpalveluksen arvostaminen työalana. Eri ikäryhmien väliset erot olivat melko pieniä, joskin eniten jumalanpalveluselämää tärkeänä seurakunnan tehtävänä pitäviä oli alle 35-vuotiaissa.
Osallistuminen lisää työhyvinvointia
Tutkimuksessa kysyttiin myös pappien osallistumisesta jumalanpalveluksiin omien työtehtävien ulkopuolella. Vain viisi prosenttia papeista osallistui jumalanpalveluksiin joka viikko ja 10 prosenttia useita kertoja kuukaudessa, 24 prosenttia noin kerran kuukaudessa. Suurimman ryhmän (32%) muodostivat ne, jotka osallistuivat useita kertoja vuodessa. Perinteisen kirkossakäynnin lisäksi tutkittiin osallistumista televisio- ja radiojumalanpalveluksiin sekä striimattuihin palveluksiin. Kaikki osallistumistavat olivat papeilla suurinpiirtein yhtä yleisiä.
Skoog on huomannut, etteivät monet papit käy jumalanpalveluksissa ollessaan vapaalla.
– Sehän olisi ideaali, että nekin joilla ei ole tehtäviä, tulisivat. Se vaatii toki vahvan halun siksikin, että papeilla on vain yksi viikonloppu kuukaudesta vapaana, hän arvioi.
Skoog on myös pannut merkille, että monien pappien käsitykset itse pappeudesta voivat poiketa toisistaan. Hän itse edustaa perinteisempää linjaa kuin moni kollega.
– Monet ajattelevat nykyään pappeutta ammattina eivätkä halua esimerkiksi mennä vapaa-ajallaan työpaikalleen. Tämä on aika moderni ajatus.
Onko myös niin, että nykyään ihmiset – myös papit – kaipaavat jotain erityistä, juuri oman näkemyksensä mukaista jumalanpalveluksen muotoa?
Pappeuden näkökulmasta katsottuna jumalanpalveluselämä on oman hengellisyyden ruokkimista.
– Kaikilla papeilla, joita olen tavannut, on ne omat todella vahvat mielipiteet siitä, mikä on hyvä jumalanpalveluselämä ja se tulee niistä omista mieltymyksistä. Ja ne voivat poiketa aika paljon toisistaan, Skoog arvelee.
Tutkimuksessa havaittiin omalla ajalla jumalanpalveluksiin osallistumisen ja muun hengellisen elämän hoitamisen edistävän työhyvinvointia. Median välityksellä tapahtuva osallistuminen vaikutti myös positiivisesti työhyvinvointiin, mutta paikan päällä osallistumisen vaikutus oli jonkin verran suurempi. Vähäisellä osallistumisella oli yhteys työssä kyynistymiseen ja vähäiseen työhön omistautumiseen. Merkillepantavaa oli, että työajalla tapahtuvalla osallistumisella ei ollut samaa vaikutusta työhyvinvointiin.
Myös Skoog on pannut merkille vähäiseen osallistumiseen liittyvän vaaran.
– Pappeuden näkökulmasta katsottuna jumalanpalveluselämä on oman hengellisyyden ruokkimista ja sitä, ettei leipääntyisi pappina.
Arvostuksessa alueellisia eroja
Maaseudun papiston ja kaupunkilaispapiston välillä on tutkimuksen mukaan eroja suhtautumisessa jumalanpalveluselämään. Maaseudulla asuvat arvostivat jumalanpalveluselämää jonkin verran kaupunkilaisia enemmän. Maaseutupapeista 48 prosenttia ja kaupunkilaispapeista 39 prosenttia piti jumalanpalvelusta erittäin tärkeänä. Heikoin arvostus oli suurissa pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa yli 80 000 hengen kaupungeissa. Eri hiippakunnissa oli myös eroja; vahvin arvostus löytyi Lapuan hiippakunnasta, jossa papeista 53 prosenttia piti jumalanpalvelusta erittäin tärkeänä. Matalin arvostus löytyi Porvoon hiippakunnan sekä Turun arkkihiippakunnan papistolta.
Seurakunnan johdolla ja yleisellä ilmapiirillä on vaikutusta pappien näkemyksiin.
Tutkimuksessa todettiin myös, että työpaikkana toimivan seurakunnan näkemys jumalanpalveluksiin vaikutti myös papin näkemyksiin. Mikäli pappi koki seurakunnan yleisen näkemyksen olevan se, että jumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus, hän todennäköisemmin piti jumalanpalvelusta myös tärkeänä. Seurakunnan johdolla ja yleisellä ilmapiirillä on vaikutusta pappien näkemyksiin.
Jumalanpalvelukset enemmän yhdessä tekemistä
Tutkimuksessa selvitettiin myös pappien jumalanpalveluksiin kohdistuvia odotuksia silloin, kun he olivat seurakuntalaisena paikalla eivätkä omissa työtehtävissään. Odotukset olivat monilta osin samankaltaisia kuin monilla maallikoillakin. Monet pitivät tärkeänä rauhoittumista, lepoa ja hiljentymistä. Sen lisäksi papit arvostivat hyvää saarnaa, ehtoollista sekä musiikkia.
Lisäksi papit toivoivat, että jumalanpalvelukseen osallistuminen olisi helppoa ja, että siellä saisi olla ilma painetta osallistamisesta. Toisaalta osalla oli halu nimenomaan osallistua aktiivisesti niin, ettei jumalanpalvelus olisi vain katsomista ja kuuntelemista, vaan että olisi mahdollisuus olla mukana kaikin aistein.
Skoogille ovat tuttuja molemmat näkökulmat. Hän toivoo, että jumalanpalveluksista tulisi enemmän yhdessä tekemistä seurakuntalaisten ja muiden työntekijöiden kanssa.
– Usein tuntuu siltä, että ihmiset tulevat katsomaan tai kuuntelemaan jotain esitystä. Se tuntuu ikävältä. Seurakuntalaisetkin saattavat pohtia osaavatko he seistä oikeissa kohdissa ja toimia oikein. Toivon, että ihmiset osaisivat ottaa rennomman asenteen ja että he ajattelisivat, että messua tehdään yhdessä.
Jumalanpalveluskasvatusta rippikouluihin
Aistillisuus ja kokemuksellisuus ovat Skoogin mielestä avainasemassa, jotta jumalanpalveluksista saataisiin vetävämpiä.
– Uskon, että tällainen voisi tavoittaa paremmin moderneja ihmisiä ja että kirkon perinteestä pystyttäisiin ammentamaan asioita eikä aina yrittää keksiä uutta. Siinä voi uskottavuuskin kärsiä, jos yritetään keksiä kaikenmaailman sirkustemppuja, jotta saataisiin ihmisiä kirkkoon. Kun meillä on valtava traditio, mitä voidaan hyödyntää.
Hänestä olisi hyödyllistä kokeilla myös esimerkiksi viikolla pidettävien ja lyhyempien messujen toimivuutta.
Skoogin mielestä nykytilanne ei ole toivoton. Hän iloitsee siitä, että Pyhän Mikaelin liturginen seura on saanut nopeasti jalansijaa ja tunnettuutta. Se kertoo mielenkiinnosta nimenomaan jumalanpalveluselämää kohtaan. Siinä on mukana paljon myös nuoremman sukupolven edustajia. Hän haluaakin haastaa kirkon kasvatustyötä tekevät aktivoitumaan.
– Tuodaanko jumalanpalveluselämää tarpeeksi esille uudelle sukupolvelle esimerkiksi kasvatustyössä vaikkapa rippikouluissa ja isoskoulutuksissa? Sieltähän tulee paljon kuitenkin kirkon tulevia työntekijöitä. Uskon, että kirkon kasvatustyöllä voi olla aika iso vaikutus siihen, millaisia näkemyksiä nuorille kehittyy siitä onko jumalanpalvelus coolia vai tylsää.
*
Otsikkoon lisätty selvennykseksi sana erittäin 28.9. klo 13.34
