Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus käynnisti yhteistoimintamenettelyn viime joulukuussa. Silloin ilmoitetttu vähennystarve oli kolmisen miljoonaa. Kaikkiaan vähennykset kohdistuvat 31,6 henkilötyövuoteen. Irtisanomisten ohella vähennykset toteutetaan erilaisilla tehtävä- ja eläköitymisjärjestelyillä.

Kirkkohallituksen virastokollegio sai neuvottelut toteutettavista säästötoimenpiteistä päätökseen 15. tammikuuta.

Yhteistoimintaneuvotteluilla pyrittiin löytämään ratkaisu, jolla olisi pienin mahdollinen henkilöstövaikutus. Kirkkohallituksesta vähennetään kaikkiaan 31,6 henkilötyövuotta vuoden 2027 alkuun mennessä. Tästä 12,6 henkilötyövuotta toteutuu irtisanomisten kautta ja 19 henkilötyövuotta muilla järjestelyillä, kuten tehtävämuutosten, vakanssien täyttämättä jättämisten, eläköitymisjärjestelyjen, osa-aikaistamisten ja määräaikaistamisten kautta.

Neuvotteluissa oli kyse kolmen miljoonan euron säästön tavoittamisesta. Yhteistoimintaneuvottelujen osana neuvoteltiin myös organisaatiorakenteen muutoksista sekä näiden mukanaan tuomasta henkilötason vastuualueiden muutoksista. Neuvottelujen piirissä oli 186 Kirkkohallituksen työntekijää.