Jeesus antoi koko elämänsä lahjaksi toisille. Hänen seurassaan Sara Gumér on huomannut, että anteliaisuus auttaa sydäntä pysymään terveenä.
Lukion jälkeen Sara Gumér halusi käydä raamattukoulun. Koulun asuntolassa asuessaan hän huomasi elävänsä keskellä toinen toistaan rahattomampia opiskelijoita.
Yhdeltä puuttui osa lukukausimaksusta ja toisella ei ollut varaa talvitakkiin. Kolmas jäi matti kukkarossa katselemaan, kun toiset lähtivät kahville.
Paitsi että ei jäänyt!
– Olimme kaikki köyhiä, ja siitä kasvoi ihana anteliaisuuden kulttuuri! Kylväjän nuorten aikuisten työntekijänä nykyisin työskentelevä Sara Gumér muistelee.
Joltakulta löytyi rahaa uuden ystävän lukukausimaksuun, ja toinen vei palelevan kaverin talvitakkiostoksille. Joku lahjoitti pois omia vaatteitaan.
Ja kahvit tietenkin tarjottiin sille, joka olisi muuten jäänyt asuntolaan lehdellä soittelemaan.
– Kenelläkään ei ollut ylimääräistä, mutta se mitä saatiin, jaettiin.
Kertomus kuulostaa siltä, että antaminen ei ollenkaan kirpaissut. Oliko se todella noin helppoa?
– Kyllä se oli joka kerta kamppailua. On ihan totta, että kun antaa, se on siinä hetkessä itseltä pois. Kynnyksen ylittäminen on aina arvovalinta.
Vastalääkettä ahneudelle
Sara Gumér on huomannut, että antaminen on vastalääkettä sille, että omistaminen alkaa hallita ajatuksia ja vähitellen myös sydäntä.
– En halua, että aineellinen omaisuus hallitsee minua.
Gumér puhuu anteliaisuudesta opintomatkana, joka on muuttanut antamisen jopa hauskaksi.
– Kun annamme, pääsemme kokemaan Jumalan huolenpitoa ja voimaa.
Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, ettei Jumalan hyvyys ole kiinni anteliaisuudesta. Jumala on hyvä ja antelias myös sille, jonka on vaikea antaa omastaan.
”Jeesuksen esikuvan seuraaminen ei tarkoita, etten harjoittaisi budjetointia.”
Silti Jeesus kutsuu kasvamaan anteliaisuudessa ja antaa itsensä esikuvaksi. Hän antoi kaiken, koko elämänsä.
– Jeesuksen esikuvan seuraaminen ei tarkoita, etten harjoittaisi budjetointia ja haluaisi olla oman talouteni hyvä huoneenhaltija. Tämä ei kuitenkaan ole vastakkaista avokätiselle antamiselle.
Jumala on antelias Isä, jonka lapsen kutsumus on kasvaa isänsä kaltaisuuteen, Sara Gumér kuvailee.
– Olen vasta alussa, mutta haluan kasvaa. Kristus antoi ilolla, ja hän on esikuvani.
Kohti iloa ja vapautta
Anteliaisuus ei ole vain yksittäisiä tekoja, vaan elämäntapa, Gumér muistuttaa. Oikeastaan se on hengellinen harjoitus.
– Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan ajasta, lahjoista ja vieraanvaraisuudesta, siis koko elämästä. Tavoitteena on oppia kokemaan antamisen ilo ja vapaus
– Jumalan valtakunnassa antaminen ei vähennä vaan tuo lisää. Antaminen ei köyhdytä. Siksi elämässä ei kannata tavoitella omistamista, vaan jakamista.
Raamatussa Jumala itse on tietenkin anteliaisuuden suurin esikuva, mutta siellä on monia muitakin, Sara Gumér sanoo.
Daavid antoi iloiten temppelin rakentamiseen, ja myös Paavali puhuu antamisen ilosta. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen seurakunta jakoi keskenään kaiken.
Antaminen voi syventää ihmissuhteita.
– Antaminen koskettaa sekä lahjan vastaanottajaa että lahjan antajaa. Tämä voi syventää ihmissuhteita ja tunnetta, että kannamme yhdessä toisiamme ja Jumalan valtakunnan missiota.
Sara Gumér on huomannut, että joskus Jumala kutsuu antamaan enemmän kuin oma turvallisuuden tunne sallii. Jos hän ei auta, edessä on umpikuja.
– Mutta jos Jumala kehottaa antamaan, hän myös pitää huolen. Tällaisissa hetkissä olen saanut kokea Jumalan ihmeellisiä väliintuloja.
Nuorten aikuisten Anteliaisuuden matkalla -retriitti lauantaina 16.5. kello 10–16 Vantaan Tikkurilassa.
