Juutalaisvainoista syytettyjä tutkintaan entistä enemmän

 

Adolf Eichmann oli yksi holokaustin pääarkkitehdeistä. Hän pakeni Etelä-Amerikkaan

Natsirikoksiin liittyvät tutkinnat ovat jopa kasvussa. Simon Wiesenthal -keskuksen mukaan valtiot ovat heränneet nyt, kun holokaustiin syyllisiä on yhä vähemmän elossa.

Moitteita haluttomuudesta tutkia natsirikoksia saavat muun muassa Ruotsi ja Norja.

Natsirikollisia jo useita vuosikymmeniä jäljittänyt Simon Wiesenthal -keskus kertoo, että entistä useampi maa on nyt natsirikollisten jäljillä. 

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Huhtikuun 2009 ja maaliskuun 2010 välisenä aikana käynnistettiin 852 tutkintaa, kun vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin luku oli 706, kertoi BBC verkkosivuillaan.

Wiesenthal -keskuksen Jerusalemin toimiston johtajan Efraim Zuroffin sanoo kiinni jääneitä olevan enemmän kahdesta syystä.

– Toisen maailmansodan loppumisesta on kohta 66 vuotta, joten mahdollisia rikoksiin syyllistyneitä on yhä vähemmän elossa. Koska rikosten tutkimisen aika on loppumassa, valtiot ovat ryhtyneet toimintaan, Zuroff kommentoi.

Saksassa jyrkkä kasvu

Toiseksi etenkin Saksassa on asetettu uusia syytekäytäntöjä. Nyt mahdollista syyttää Saksassa natsirikoksista myös muita kuin upseereita ja maan kansalaisia. Tutkitut tapaukset nousivatkin vuodessa huikean määrän, 27:stä 177:ään.

Vaikka tutkintoja tehdään paljon, maailmassa tuomittiin natsirikoksista vain viisi ihmistä huhtikuun 2009 ja maaliskuun 2010 välisenä aikana. Kaksi tuomittiin Saksassa ja kolme poissaolevina Italiassa.

Raportissa moitittiin yhdeksää maata haluttomuudesta tutkia natsirikoksia. Moitteet saivat Norja, Ruotsi, Syyria, Australia, Kanada, Viro, Unkari, Liettua ja Ukraina. Suomea ei listalla näy.