Jouluradion suosio jatkui tasaisen vahvana

 
 

Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan Jouluradio tavoitti joulukuussa viikossa 810 000 kuuntelijaa.

Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan Jouluradio oli joulukuussa toiseksi kuunnelluin ja toiseksi tavoittavin kaupallinen radiokanava valtakunnallisesti.

Kansallisen Radiotutkimuksen (lähde: KRT Jouluradio, joulukuu 2025) mukaan Jouluradio tavoitti joulukuussa viikossa 810 000 kuuntelijaa.

Kanavaa kuunneltiin keskimäärin 57 minuuttia, ja kuunteluminuutit kasvoivat noin 43 prosenttia edellisvuodesta. Kuuntelukausi alkoi 1.11.2025 ja päättyi loppiaisena 6.1.2026.

Pääkaupunkiseudulla Jouluradio oli toiseksi tavoittavin ja kuunnelluin kaupallinen radiokanava. Viikkotavoittavuus oli pääkaupunkiseudulla 188 000 ja kasvua oli kahdeksan prosenttia edelliseen kauteen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla kanava oli naisten keskuudessa tavoittavin ja kuunnelluin kaupallinen radiokanava.

”Monille kuuntelijoille Jouluradio on enemmän kuin radiokanava. Se on olennainen osa joulun kokemusta”, sanoo Jouluradion vastaava tuottaja Katri Ketola.

Jouluradio kuuluu 29 FM-taajuudella ja kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe on kuunneltavissa laajasti myös verkossa. Kaudella 2025 taajuuskartalle saatiin uutena alueena Loimaa. Pääkanavan rinnalla netissä soivat teemakanavat palvelevat erilaisia kuuntelutilanteita ja joulumusiikkimakuja. Nettikanavien kuuntelustartit kasvoivat viidellä prosentilla ja niiden keskimääräinen kuunteluaika oli tunti.

Jouluradio panosti näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa ja tapahtumissa.

”Kohtaamiset yleisön kanssa ja vahvistunut some-näkyvyys toivat Jouluradion lähelle ihmisten joulua ja tekivät siitä yhteisen, jaetun kokemuksen”, Ketola kertoo.

Jouluradio tuo joulun tunnelmaa ja merkitystä musiikin kautta

Kuulijakyselyn (778 vastaajaa) mukaan Jouluradio onnistui ydintehtävässään. Lähes 90 prosenttia vastaajista koki, että Jouluradio tuo joulun tunnelmaa. Kysely osoittaa, että Jouluradion merkitys kuuntelijoille on syvästi emotionaalinen ja henkilökohtainen. Se toimii rauhan, lohdun ja joulun merkityksellisyyden välittäjänä. Eräs kuuntelija kertoo palautteessaan:

“Jouluradio tuo kotiin rauhan. Se on kuin lupa pysähtyä ja hengittää, vaikka muu maailma ympärillä pyörii.”

Jouluradion musiikkipäällikkö Joni Hartikainen monipuolisti pääkanavan musiikkitarjontaa kaudella 2025:

”Soittolistoille tuotiin satoja kappaleita lisää, erityisesti vanhempaa ja harvemmin kuultua joulumusiikkia.”

Kauden aikana kaikkien teemakanavien musiikkikirjastot käytiin systemaattisesti läpi. Kanavia laajennettiin tai selkeytettiin vastaamaan entistä paremmin omaa sisältökuvaustaan ja kohderyhmäänsä. Tämä näkyi myös tuloksissa: teemakanavien viikkotavoittavuus kasvoi lähes kaikilla kanavilla.

Hoosianna kosketti ja Suuri joululaulukilpailu innosti

Jouluradion yhtenä tehtävänä on vahvistaa ja ylläpitää kotimaista joulumusiikkikulttuuria. Kauden puhutuin yksittäinen sisältö oli pop-kantelisti Ida Elinan sovittama Hoosianna, joka sai ensiesityksensä ensimmäisenä adventtina. Sovitus nousi viraaliksi ja siihen liittyvä musiikkivideo oli Jouluradion kauden suosituin somejulkaisu.

Jouluradio toteutti yhdessä Aito Iskelmän kanssa Suuren joululaulukilpailun, jossa etsittiin uutta joululauluklassikkoa. Kilpailuun lähetettiin noin 40 ennen julkaisematonta joululaulua, ja yleisöäänestys keräsi lähes 3 500 ääntä. Kilpailun voitti Henna Nieminen kappaleellaan Näin jouluun laskeudun.