Jordaniassa, Virossa ja Kambodžassa työskennellyt Pia Ruotsala: Perheneuvonta on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon huipputuote!

 
Vaaleahiuksinen-nainen-nauraa-ja-katsoo-kameraan

– Kun skandinaavinen kulttuuri on varsin yksilökeskeinen, niin Kambodžassa on huomioitava laajempi perheyhteisö, uskonto ja ylipäätään koko erilainen viitekehys, Pia Ruotsala kertoo.

Suomen Lähetysseuran globaalin psykososiaalisen tuen asiantuntijana Pia Ruotsala on ehtinyt juurruttaa kirkon perheneuvontaa Jordaniaan ja Viroon. Nyt vuorossa on Kambodža, jossa edelleen näkyvät kollektiivisen traumatisoitumisen jäljet.

Pia Ruotsalan iloisuus on tarttuvaa. Positiivinen perusvire ei katoa, vaikka keskustelun keskiössä ovat Kambodžassa esiin nousevat lähisuhdeväkivalta, häpeäkulttuuri ja siihen liittyvä puhumattomuus, sekä kansallinen ja kollektiivinen traumatisoituminen. Kaikki teemoja, jotka ovat olleet lähtökohtana evankelis-luterilaisen kirkon tekemälle perheneuvontatyölle myös Suomessa.

– Moni näkee kirkon perheneuvontatyön vain sen nyky kontekstissa. Historiallisesti tarkasteltuna perheneuvonnan varsinaisena käynnistäjänä voidaan kuitenkin nähdä aika, kun Suomessa lähdettiin vastaamaan sodan jälkeisiin haasteisiin; erityisesti trauman aktivoitumiseen lähisuhteissa, sekä trauman aiheuttamiin ongelmiin, kuten kykenemättömyyteen käsitellä omia tunteita, kasvavaan väkivallan riskiin ja avioeroihin, Ruotsala toteaa.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

Vaikka perheneuvontatyön istuttaminen eri maihin on usein vaikeaa ja haasteellista, ja lähtökohtaiset erot esimerkiksi juuri Jordaniassa, Virossa ja Kambodžassa ovat hyvinkin suuria, näkee Ruotsala niissä myös paljon yhteistä.

– Kaikille näille maille, joissa olen työskennellyt, on yhteistä sodan ja väkivallan kierre, joka on jatkunut sukupolvesta toiseen. Viron miehityshistoria, Kambodžan kansanmurha tai palestiinalaiskirkon kokema sorto ovat kaikki asioita, jotka ovat vaikuttaneet ihmisiin hyvin vahvasti. Niiden seurauksena kansoja ja yksittäisiä ihmisiä yhdistää häpeäkulttuuri ja puhumattomuuden trauma. Jos emme osaa auttaa, ihmiset kärsivät omissa suhteissaan, Ruotsala toteaa.

Hänen mukaansa henkilökohtaisissa suhteissa ja kollektiivisessa traumassa korostuukin juuri puhumattomuus.

– Virossa on jo viidenkymmenen vuoden ajan ollut vallalla ajatus, että omista asioista ei ole turvallista puhua ja että ihmisen pitää vain selviytyä. Ilmaisuvoimaisessa arabikulttuurissa puolestaan kaikki leimahtaa hetkessä, jonka jälkeen konflikti on näennäisesti ohi, mutta silti asioita ei ole kunnolla käsitelty saati puhuttu auki. Kambodžassa puolestaan ihmisiä jäytää pelko kasvojen menettämisestä, jolloin ongelmista ei puhuta, ja ylipäätään kansalla on vain vähän sanoja oman sisäisen maailman kuvaamiselle, Ruotsala summaa.

Henkilökohtaisissa suhteissa ja kollektiivisessa traumassa korostuu puhumattomuus.

Hän näkeekin tärkeäksi sen, että suomalaisessa yhteiskunnassa kehitelty,  hyväksi ja toimivaksi havaittu tietotaito, joka tiivistyy teorioihin, saataisiin kontekstualisoitua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisten tarpeisiin sopivaksi.

– Näen tämän erityisenä työn haasteena: kuinka saamme pakattua tietämyksemme kiintymyssuhteista, sisäisistä haavoista ja tunteiden ja ongelmien työstämisestä sellaiseen muotoon, että se kyetään vastaanottamaan ja adaptoimaan vastaanottavissa maissa? Voin tarjota teorioita, taustaa ja erilaisia metodeja loputtomasti, mutta viime kädessä on mietittävä sitä, miten se kaikki voi tulla todeksi juuri Kambodžassa, Ruotsala sanoo.

Lisäksi on huomioitava myös erot individualistisen ja yhteisöllisen kulttuurin välillä.

– Kun skandinaavinen kulttuuri on varsin yksilökeskeinen, niin Kambodžassa on huomioitava laajempi perheyhteisö, uskonto ja ylipäätään koko erilainen viitekehys. Tällä on pysähdyttävä perheneuvonnan kohdalla jopa hierarkian äärelle. On mietittävä, kuka voi toimia kenenkin perheneuvojana. Köyhä ei voi neuvoa rikasta, ja ongelmia voi tulla myös ikä ja sukupuolikysymysten kohdalla, Ruotsala toteaa.

Parhaimmillaan evankeliumin eteenpäin viemistä

Ruotsalan koulutushistoria on vaikuttava. Nuoristyönohjaajaksi, lähetyssihteeriksi, papiksi, perheneuvojaksi, dialogiseksi suhdeterapeutiksi ja EMRD traumaterapeutiksi opiskelleena hän olisi varsin haluttu asiantuntija ja kouluttaja myös kirkon ulkopuolella. Silti joku asia on saanut hänet pysymään nimenomaan kirkon tekemän työn piirissä.

– Koen että itselläni on vahva hengellinen kutsumus, joka liittyy erityisesti vähemmistökirkkojen aseman vahvistamiseen. Perheneuvonta on kirkon ehdoton huipputuote Suomessa, ja jos meillä kerran on jotain näin hienoa, joka samalla on parantavaa evankeliumia ja palvelua parhaimmillaan, niin miksi en veisi juuri sitä eteenpäin?

Ruotsala näkeekin, että perheneuvonta on hädässä olevan lähimmäisen rinnalle asettumista.

– Perheneuvonnan kautta saamme herätettyä positiivista kiinnostusta kirkkoa kohtaan. Tekemämme työ on vahva  todistus Jumalan rakkaudesta maailmaa ja haavoittuneita ihmisiä kohtaan, ja tämä on alkanut näkymään Virossa ja Kambodžassa myös kirkon ulkopuolella. Virossa pääsin kouluttamaan myös sekulaarilla puolella, muun muassa poliiseja ja sosiaalityöntekijöitä, ja samalla saimme nostettua Viron kirkon profiilia. Nyt suunta on samanlainen myös Kambodžassa. Tekemämme perheneuvonnan käynnistys- ja koulutustyö on alkanut kirkon piirissä, mutta se on jo nyt herättänyt kiinnostusta myös kirkon ulkopuolella. Ajattelen, että Kambodžan kristityillä on tässä hieno paikka vaikuttaa yhteiskunnassa ja todistaa Jumalan rakkaudesta, Ruotsala toteaa.

Hengellinen ulottuvuus ja Jumalan johdatus näkyy Ruotsalan mukaan myös hänen omassa polussaan.

– Koen, että minut on tarkoituksella johdatettu paikkoihin, joissa jollain tavalla pitää käsitellä totalitarismia ja valtarakenteita, jotka liittyvät ihmisen omaan elämänhistoriaan. Samalla olen joutunut tekemään paljon töitä myös itseni kanssa, mukaan lukien oma terapia ja työnohjaus. Tämä kaikki on haastanut minua omaan henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen, sekä omien kipeiden kysymysten käsittelyyn ja prosessointiin.

Ihmisen universaalit perustarpeet

Monessa eri maassa ja kulttuurissa perheneuvontatyötä käynnistäessään ja terapiatyötä tehdessään Ruotsala on huomannut, että kulttuurista riippumatta ihmisten perustarpeet ovat samoja.

– Perheneuvontaa voi eri kulttuureissa tehdä hyvinkin vaihtelevalla tavalla, mutta jokaisen ihmisen sisäinen maailma on siinä mielessä samanlainen, että meillä jokaisella on samat universaalit tarpeet: tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi, sekä tarve kokea turvaa, läheisyyttä, tervettä erillisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ympäröivään yhteisöön. Se miten nämä tarpeet näyttäytyvät eri kulttuureissa, onkin varsin mielenkiintoista, Ruotsala toteaa.

Tärkeitä ovat hänen mukaansa myös roolit, sekä kokemus siitä, että omalla olemassaololla ja tekemisellä on merkitys.

Juuri siinä kaikessa Kristus inkarnoituu ja koko elämän kirjo iloineen ja suruineen tulee todeksi.

– Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että koen tekeväni todella merkityksellistä ja tärkeää työtä, jossa saan kohdata ihmisiä ja puhua heille merkityksellisistä asioista. Ajattelen, että työssäni parasta on elämän tutkiminen ja kohtaaminen yhdessä toisen kanssa, sekä aitoon dialogiin pääseminen. Tavallaanhan juuri siinä kaikessa Kristus inkarnoituu ja koko elämän kirjo iloineen ja suruineen tulee todeksi, Ruotsala pohtii.

Ruotsalalle itselleen merkitystä ja iloa tuo työn lisäksi oma perhe. Samalla perhe on myös tietynlainen näköalapaikka perheneuvontatyöhön.

– Tämänkaltaista työtä tekeviltä kysytään aina sitä samaa kysymystä: riitelettekö te kotona, ja vastaus on kyllä, Ruotsala naurahtaa.

Toisaalta riidat eivät Ruotsalan mukaan luo turvattomuutta, sillä yhteistä matkaa ja asioiden työstämistä on takana paljon.

– Kaikki yhteiset prosessit, parisuhdekurssit ja terapiat ovat kehittäneet vuorovaikutustaitojamme ja luoneet uskon siihen, että suhteemme kestää ja kantaa, vaikka avioliittoon mahtuu erilaisia aikoja. Lisäksi kaikki saadut työkalut ovat auttaneet meitä paremmin tiedostamaan sen, mikä kaikki ulkopuolelta tuleva jopa tiedostamattamme vaikuttaa meihin ja suhteeseemme, Ruotsala toteaa.

Näin käy helposti esimerkiksi raskaissa työtilanteissa, joissa ollaan tekemisissä vaikeiden ja traumaattisten asioiden kanssa.

– Usko ihmisiin on välillä koetuksella, etenkin seksuaaliväkivallan kohdalla. Sijaistraumatisoitumista tapahtuu väistämättä, mutta sitä voi työstää terapiassa ja työnohjauksessa, sekä erilaisin rentoutusmenetelmin.  Välillä kotona saattaa olla tilanteita, jossa huomaamme molemmat, että joku ulkopuolelta tuleva alkaa elää meidän välisessä suhteessa. Silloin mieheni ottaa ohjat ja muistuttaa minulle, että kotimme on turvallinen tila, että hän on aviomieheni, eikä halua minulle pahaa, vaan haluaa ymmärtää, mitä tässä hetkessä minulle ja meille lähtee tapahtumaan, Ruotsala sanoo.

Hän kokeekin, että ylipäätään oma parisuhde ja mies on mahdollistanut sen kaiken työn, mitä hän on saanut tehdä.

– En olisi voinut tehdä näin vaativaa ja psyykkistä kannattelua vaativaa työtä,  ellei aviomieheni olisi juuri Tero. Hän on ollut itselleni tuki ja turva, ja samalla hän on aina valtavasti arvostanut minun työtäni ja sen vaatimuksia, sekä osoittanut arvostuksensa mukauttamalla omaa työtään minun työni ehdoilla, Ruotsala kertoo.

Osana yhteisöä

Toisaalta myös Ruotsala itse on joutunut käymään läpi perhesuhteisiin liittyvää kipua.

– Perheneuvoja tai ei, niin koen myös itse välillä epäonnistuneeni äitinä. Olen miettinyt, olisinko ollut parempi äiti, jos olisin tehnyt erilaista työtä tai ollut kotiäiti. Olisinko silloin ollut enemmän läsnä lapsilleni?

Mutta tähänkin auttaa samat metodit, joita Ruotsala opettaa parhaillaan Kambodžassa.

– Nyt kun lapsemme ovat tarpeeksi vanhoja, olemme puhuneet ja taas puhuneet asioista. On hienoa, että vaikka läsnäoloni ei aina ole ollut lastemme elämässä yhtä vahvaa kuin heidän isänsä läsnäolo, niin vastapainoksi lapsemme ovat saaneet vahvan naisen mallin, joka on ollut heille merkityksellistä nimenomaan tyttöinä: sen, että nainenkin pystyy mihin vain. Se on vahvistanut ja tukenut heidän itsetuntoaan ja antanut samalla mallin tasa-arvoisesta avioliitosta, Ruotsala toteaa.

Samalla hän kokee oppineensa prosessissa myös itse.

Ihminen kaipaa yhteyttä, suhdetta toiseen ja toisiin.

– Nuorempana en osannut kunnolla suojella omia rajojani. Mutta perheeni kanssa käytyjen keskustelujen myötä olen saanut kasvaa ja kehittyä tässäkin asiassa, ja oppinut sanomaan ei turhille asioille ja työhön liittyville ylimääräisille pyynnöille.

Ruotsala näkeekin paljon samaa sekä perheen, että laajemman yhteisön hyvinvoinnissa.

– Ihminen kaipaa yhteyttä, suhdetta toiseen ja toisiin. Tämä pätee sekä työhön että yksityiselämään. Yksityiset ja yhteisölliset traumat ovat parannettavissa suhteissa, Ruotsala toteaa.

Lisäksi hän korostaa yhdessä tekemisen ja toimimisen merkitystä.

– Vaikka olen työskennellyt paljon itsenäisesti, että olisi voinut tehdä sitä ilman sitä tukea, jota olen jatkuvasti saanut paitsi perheeltäni, niin myös Suomen Kirkkohallitukselta, seurakunnilta ja kirkon perheneuvojien laajalta verkostolta, Ruotsala toteaa.

Hän jatkaa, että perheneuvontatyön istuttamisessa ja juurruttamisessa eri maihin on ollut mukana paljon suomalaisia kouluttajia, ja lopulta parasta on ollut se, kun paikalliset ovat alkaneet ottamaan vastuuta ja voimaannuttaa itse omia yhteisöjään.

– Kun paikalliset ottavat vetovastuun, meidän työmme on saatu päätökseen, Ruotsala toteaa.

Kambodžassa tuohon pisteeseen on vielä matkaa, sillä perheneuvontatyö on vasta alussa, mistä syystä tukea tarvitaan vielä pitkään.

– Toivon siemen on kuitenkin kylvetty -kenenkään ei tarvitse yksin kantaa historian taakkoja ja jokainen ihminen on arvokas, rakastettu, Ruotsala sanoo.

*

Seuraa Seurakuntalaista Facebookissa ja Twitterissä.