Joidenkin lähetysjärjestöjen kolehtihaavi on painavampi kuin toisten

 

Vuodesta toiseen suosituimpien kirkkopyhien kolehtivuorot menevät samoille järjestöille. KUVA:Kirkon kuvapankki/Teemu Junkkaala.

Ensi vuoden Kirkkohallituksen osoittamat kolehdit on jaettu kirkon seitsemälle viralliselle lähetysjärjestölle. Suomen Lähetysseura (SLS) saa viisi kirkkokolehtia, kun muut saavat yhden, jos sitäkään.

Kirkkohallituksen osoittamat kolehdit kirkon virallisille lähetysjärjestöille on mielenkiintoista tutkittavaa. Silmiinpistävää on, että Suomen Lähetysseura (SLS) saa viisi kirkkokolehtia, ja lisäksi neljä kirkkohallituksen osoittamaa kolehtisuositusta, jotka paikallisseurakunnat voivat halutessaan poimia kolehtipyhiksi.

Herättäjä-Yhdistyksen saama kirkkokolehti Senegaliin kirkkorakennus-projektiin on listassa huomiota herättävä yksityiskohta, yhdistyshän ei itse tee ulkomaantyötä. Puhelu toiminnanjohtaja Simo Juntuselle paljastaa, että kolehdin tuotto menee sen yhteistyökumppanille Suomen Lähetysseuralle.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Toisin sanoen SLS saa kaikkiaan kuuden kirkkokolehdin tuotot. Kirkon Ulkomaanapu (KUA) saa myös ison potin: viisi kirkkokolehtia ja yhden kolehtisuosituksen. Huomattavaa on, että KUA:n kaksi kirkkopyhää ovat kaikkein vetovoimaisimmat, sillä se sai sekä 1. pääsiäispäivän että 1. adventtisunnuntain pyhät, jolloin kirkot ovat täynnä. Tämä voi tarkoittaa, että kolehtia kerätään Suomen ev.lut seurakunnissa tällaisena pyhänä jopa reilusti yli 100 000 euroa. Ero hiljaisiin kirkkopyhiin on kymmeniä tuhansia euroja.

Yhdenvertaisuuden toteutuminen vaakalaudalla

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen johtaa järjestöä, jolla on noin 60 lähettiä. Tuovinen kertoo, että Kansanlähetys haki kahta kirkkokolehtia ensi vuodelle. Järjestö sai yhden sekä yhden kolehtisuosituksen.

Lähetysseuralla on noin sata lähettiä. Kolehtien määrät eivät näin ollen ole suhteessa lähettien määrään.

Kuka jakaa  ja millä perusteella kirkkokolehtivuoroja? Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna vastaa:

– Kirkkokolehdeista päättää kirkkohallituksen täysistunto eli kirkolliskokouksen valitsemat luottamushenkilöt. Täysistuntoon kuuluu myös kaksi piispainkokouksen valitsemaa piispaa ja arkkipiispa puheenjohtajana. Esityksen tekee täysistunnon päättämien kriteerien ohjaamana kirkkohallituksen kansliapäällikkö.

Kansliapäällikkö Huokuna kertoo, että kaikkien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen työn vaikuttavuutta mitataan sekä työalueilla että kotimaan paikallisseurakunnissa ennen kuin kirkkohallitus myöntää järjestöille kirkkokolehteja. Huokunan mukaan työn vaikuttavuuden mittaamiseksi ei ole erityistä mittaristoa.

– Lisäksi edellytetään, että järjestön työllä on vaikuttavuutta kirkon sisällä. Tätä mitataan muun muassa sillä, kuinka monen seurakunnan kanssa hakijalla on säännöllistä vuosittaista yhteistyötä. Ne lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu, jotka ovat tehneet kirkkohallituksen kanssa perussopimuksen, saavat vähintään yhden kirkkokolehdin vuodessa, Huokuna vastaa.

Pekka Huokuna myöntää, että Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaan­apu ovat saaneet ainakin 10 vuoden ajan enemmän kirkkokolehteja, kuin esimerkiksi Kansanlähetys.

Vuoden 2009 kolehtiperusteissa todetaan, että kaksi ensin mainittua saavat vähintään kolme virallista kolehtia ja muut lähetysjärjestöt vähintään yhden. Toteutuuko lähetysjärjestöjen välinen yhdenvertaisuus kirkkokolehtivuorojen jakamisessa?

– Se on hyvä kysymys. Tasapuolisuuteen tottakai pyritään, Huokuna tiivistää.

Entä vaikuttavatko järjestöjen teologiset linjaukset ja opetus siihen, miten paljon kolehtivuoroja jaetaan?

– Eivät vaikuta. Kolehtivuoroja jaettaessa kolehtihakemuksia jättäneiden virallisten lähetysjärjestöjen teologisia linjauksia ja opetusta ei arvioida, Huokuna vakuuttaa ja mainitsee, että hän uskoo kaikkien kirkon lähetysjärjestöjen tekevän tärkeää työtä omilla paikoillaan.

 

Suomen ev.lut kirkon viralliset lähetysjärjestöt ja niille osoitetut pyhäpäivään sidotut kirkkokolehdit vuonna 2020:

  • Suomen Lähetysseura (5) Lisäksi yksi Herättäjä-Yhdistys ry:lle osoitettu kolehti menee SLS:n työhön Afrikassa
  • Kirkon Ulkomaanapu (5)
  • Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (1)
  • Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (0)
  • Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (1)
  • Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä (1)
  • Suomen Pipliaseura (1)
  • Medialähetys Sanansaattajat (1)

 
artikkelibanneri Uusi Tie