Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Itse tehty lohtukirja on lähellä silloin, kun hätä on suurin

 

Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja Sirpa Laurila suorittaa paraikaa kirjoittamisen opintoja Jyväskylän yliopistossa ja kouluttautuu kristilliseksi, ratkaisukeskeiseksi sielunhoitoterapeutiksi. Kuva: Sirpa Laurilan arkisto

Kirjoittamista ja terapiaa opiskeleva Sirpa Laurila kokoaa itselleen lohtukirjaa ja opettaa sen tekemiseen muitakin.

Idea kristityn omasta lohtukirjasta ei ole Sirpa Laurilan oma.

Siitä on puhunut ainakin 1600-luvulla elänyt saksalaispastori ja hartauskirjailija Christian Scriver.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

– Scriver oli sitä mieltä, että masentuneella tai vaikkapa äkillisen, rajun vastoinkäymisen kohdanneella pitäisi olla luettavissa lohduttavia sanoja, hyväksi ja toimiviksi todettuja. Väsyneenä ja ahdistuneena niitä ei jaksa etsiä, joten oma lohtukirja olisi kätevä ratkaisu, aina käden ulottuvilla.

Scriverin ajatukset lohtukirjasta olivat Sirpasta kiinnostavia.

Hän alkoi miettiä, millaiselta näyttäisi hänen oma lohtukirjansa.

Mitä Raamatun, virsien tai kristillisen kirjallisuuden helmiä hän siihen tallentaisi? Mitkä kuvat olisivat hoitavia, toivoa antavia?

– Olen työstänyt lohtukirjaani pikku hiljaa toteutusvaiheeseen. Ensimmäisen viikonloppukurssin aiheesta pidin viime vuoden puolella. Huhtikuussa ohjaan työpajoja Naistenpysäkki-viikonlopussa Karkun evankelisella opistolla.

Rennolla otteella

Sirpan mielestä lohtukirjan tekemiseen ei tarvitse suhtautua liian kunnianhimoisesti.

– Joku voi hankkia ruutuvihon, johon kynällä kirjoittaen tallettaa puhuttelevia tekstejä tai piirtelee tärkeitä symboleja. Toinen saattaa koota materiaalia tietokoneelleen ja tulostaa sitä kirjaksi sivun kerrallaan.

– Näyttävyyttä saa esimerkiksi skräppäämällä eli luovasti eri materiaaleja ja sanoja yhdistämällä tai vaikka koostamalla kuvakirjan verkkopalvelun avulla.

Luovuutta ei tarvitse rajoittaa.

Sirpan omaan lohtukirjaan tulee varmasti Martti Lutherin tekstejä.

– Hänen suorasanainen, joskus raakakin, rehellisyytensä tekee hyvää.

Katekismuksen yksinkertaiset totuudet ovat puhuttelevia ja lohduttavia kriisin keskellä.

Niistä Scriverkin käskee lähteä liikkeelle: ”Hae esiin, sinä lohdutusta kaipaava sielu, katekismuksestasi pyhän kymmenen käskyn alku, joka kuuluu: ’Minä olen Herra, sinun Jumalasi.’ Mieti hartaasti, mitä nämä muutamat sanat sisältävät. Ne sisältävät nimittäin taivaan ja maan Herran lupauksen siitä, että hän tahtoo tehdä meille kaiken sen, mitä Jumalan pitääkin ihmiselle tehdä.”

Myös kolme Paavalin sanaa kirjeestä filippiläisille ovat tärkeitä: Älkää mistään murehtiko.

– Jos murehdimme, teemme Jumalan tahdon vastaisesti. Jumala ei tahdo, että muserrumme murheen alle.

– Tuo Raamatun jae jatkuu kehotuksella saattaa pyynnöt Jumalalle rukoillen, anoen ja kiittäen. On todella tärkeää muistaa, että Jumala tahtoo ottaa huolemme kantaakseen.

Raamatun hengittämistä

Sirpa suorittaa paraikaa kirjoittamisen opintoja Jyväskylän yliopistossa ja kouluttautuu kristilliseksi, ratkaisukeskeiseksi sielunhoitoterapeutiksi, eikä suinkaan ole yllätys, että hän lopputyössään juurikin analysoi ja konkretisoi kirjallisuusterapiaa kristilliseltä pohjalta.

– Olen kiinnostunut kirjoittamisesta ja terapiasta, myös niistä yhdessä. Enkä suinkaan ole ainoa. Moni pukee sanoiksi koettua ja elettyä esimerkiksi runoilemalla, blogeja tekemällä ja omaelämäkertaa kirjoittamalla.

– Kristityn on hyvä hengittää Raamattua ja puhaltaa sitä tekstinä ulos. Mitä kaikkea syntyykään, kun vielä Pyhä Henki saa vaikuttaa!

Omia lohtukirjoja voi työstää Sirpa Laurilan ohjauksessa mm. Karkun evankelisella opistolla järjestettävällä Naistenpysäkillä 5.-7.4.2019.