Itä-Euroopassa usko on usein isänmaallista

 

Puolalaisista 87 prosenttia on roomalaiskatolisia. Kuva: Istockphoto

Uskonnolla on vahva rooli kommunismin jälkeisessä itäisessä Euroopassa. Monen itäeurooppalaisen usko on myös hyvin kansallismielistä.

Eurooppalainen usko ja uskonnonharjoitus ovat muista maanosista katsottuna katoava luonnonvara. Moni katsoo, että vain maahanmuuttajien usko, kuten Nigeriasta tullut helluntailaisuus tai turkkilainen islam, kukoistavat.

Keväällä yhdysvaltalaisen PEW-tutkimuskeskuksen 18:sta, etupäässä Itä-Euroopan, maasta tekemä tutkimus osoittaa kuitenkin muuta. Sen mukaan enemmistö itäeurooppalaisista on kristinuskoon sitoutunutta. Samalla näiden maiden kristityt ovat usein hyvin kansallismielisiä ja näkemyksiltään konservatiivisia. Tutkimuksessa olivat mukana entiset kommunistimaat, mutta myös Kreikka, jolla on kulttuurisia yhteyksiä balkanilaisiin ja slaavilaisiin naapurimaihinsa.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

Ortodokseja, katolisia ja uskonnottomia

Jopa 90 prosenttia kreikkalaisista, 89 prosenttia georgialaisista, 88 prosentteja serbeistä, 86 prosenttia romanialaisista, 78 prosenttia ukrainalaisista ja 71 prosenttia venäläisistä identifioituu ortodokseiksi. Roomalaiskatolista uskoa tunnustavat 75 prosenttia liettualaisista, 84 prosenttia kroaateista ja 87 prosenttia puolalaisista. Tšekit muodostavat poikkeuksen, koska lähes kaksi kolmas osaa (72 %) heistä pitää itseään uskonnottomina.

Roomalaiskatolisuus on tutkimuksen mukaan hiukan heikkenemässä sen perinteisillä alueilla, mutta silti katolisilla alueilla uskonharjoitus ja kirkossa käyminen ovat hyvin yleisiä. Noin 45 prosenttia kaikista puolalaiskatolisista käy kirkossa viikoittain verrattuna 17 prosenttiin ortodoksisista kreikkalaisista. Kyselyistä kävi ilmi, että ortodoksiset kristityt pitävät liittymistä kansallisesti vahvimpaan kirkkoon myös tärkeänä isänmaallisuutta osoittavana tekijänä.

Kirkkoon kuulutaan, mutta uskoon ei suhtauduta vakavasti

Monia länsieurooppalaisia leimaa brittiläisen sosiologi Grace Davien mukaan ”uskominen kuulumatta mihinkään”.  He tahtovat, että heidän elämässään on hengellisyyttä, mutta heitä ei kiinnosta käydä kirkossa tai muissa seurakunnan tilaisuuksissa.

Keski- ja Itä-Euroopassa taas PEWin mukaan on tyypillistä kirkkoon kuuluminen ja uskominen, mutta välttämättä tavat ja käytös eivät ole kovin kristillisiä. Usko kuuluu siellä enemmän yhteiseen identiteettiin, mutta vain pieni vähemmistö suhtautuu kristinuskon käskyihin vakavasti, sitoutuu säännölliseen rukouselämään, Raamatun lukemiseen tai evankeliointiin.

Esimerkiksi Venäjällä vain 15 prosenttia kyselytutkimuksen vastaajista tunnustaa kristinuskon olevan hyvin tärkeä heidän elämässään.

Eettisiin kysymyksiin sekä politiikkaan kristinusko kyllä vaikuttaa läpi keskisen ja itäisen Euroopan vahvasti. Joissain maissa erot eri-ikäisten kristittyjen välillä ovat huikeat: 18─34-vuotiaista kreikkalaisista 45 prosenttia hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliiton, mutta vanhemmista vain 19 prosenttia. Venäjällä ollaan kaikkein konservatiivisimpia, sillä vastaavat luvut ovat yhdeksän ja kolme prosenttia.

Vahva Venäjä saa kannatusta

Abortti on suhteellisen helposti saatavilla oleva ja paljon käytetty vaihtoehto tutkimuksen maissa lukuun ottamatta Puolaa. Väitteeseen siitä, että abortin tulisi olla laillinen kaikissa tai lähes kaikissa tapauksissa vastasi kyllä 80 prosenttia bulgarialaisista, 63 prosenttia serbeistä ja 45 prosenttia kreikkalaisista venäläisten antaessa jälleen – ehkä tietyn paineenkin alla – kaikista konservatiivisimmat vastaukset.

Monissa maissa suhtauduttiin myönteisesti Venäjään ja toivottiin Venäjän tasapainottavan lännen vaikutusta. Neljä viides osaa serbeistä, lähes kaksi kolmannesta (70 %)  kreikkalaisista ja yli puolet (56 %) bulgarialaisista toivoi vahvaa Venäjää. Romaniassa sen sijaan on paljon myös vahvan Amerikan kannatusta.

Liberaalia demokratiaa ei suinkaan kannateta kaikissa entisissä kommunistimaissa, eikä varsinkaan ortodoksimaissa: Kaikista huomattavin anti-demokratian kannatus on Venäjällä, jossa jopa 41 prosenttia ei pidä demokraattisesti valitun hallituksen muodostamista kaikista tärkeimpänä politiikassa. Tilanne on sama Moldovassa ja Serbiassa, mutta Serbiassa myös huomattavan suuri osuus eli 43 prosenttia ihmisistä ei välitä tästä kysymyksestä.